tiistai 9. joulukuuta 2014

Imetysasiaa ja vähän muutakin

Pitkä tauko taas blogikirjoittelusta. On taas ollut jotenkin joko niin puhki tai menossa koko ajan, ettei ole ehtinyt ottaa kannettavaa esiin ja rauhottuun kirjoittamispuuhiin. Monena päivänä on ollut mielessä joku juttu, josta olisin halunnut tulla kirjoittaan, mutta kun hetki olisi muuten ollut otollinen, olen ollut liian puhki.

Meillä olisi ensi viikolla 3kk-neuvola, mutta soittelin jo tänään neuvolaan. Meille on nyt rantautunut ihan uudenlainen ja ei-niin-miellyttävä ilmiö. Vaikka vatsanväänteet kaikenkaikkiaan on vähentynyt ja päivät ovat kuluneet paljon mukavammin, niin nyt imettäessä neidin vatsassa möyrii. Tyttö alkaa imeä, mutta melkein samantien päästää tissistä irti ja alkaa kiemurrella. Usein jopa ihan kuulen ja tunnen, kuinka siellä vatsassa alkaa jokin möngertää. Neiti haluaisi syödä ja imeä, mutta vähän väliä irrottaa otteen ja kiemurtelee ja vängertelee. Todella usein (tänään joka syötöllä) koko homma on päättynyt siihen, että neiti huutaa aivan lohduttomasti pää punaisena. Kun saan tytön rauhoittumaan, hän on taas ihan hyvällä tuulella. Mutta syömään hän ei kyllä paljon ehdi, joten känkkäränkkä alkaa nopeasti. Jos yritän heti kiukun jälkeen tarjota rintaa uudestaan, saa likka samanlaisen raivokohtauksen.

Pelkään, että tyttö alkaa nyt yhdistää kipua ja syömistä toisiinsa. Neiti on muutenkin niin hoikka, että ruokaa pitäisi kyllä saada uppoamaan. Ja sellainen tunne mulle ainakin jää, että halua syödä vielä olisi, mutta vatsan möngerrykseltään ei pysty. En ole muuttanut omaa syömistäni, joten ihmettelen mistä voisi johtua. Nyt olen kyllä syönyt muutamana päivänä jäätelöä, jonka aion jättää totaalisesti pois ja katsoa helpottaako asia yhtään. Muuten meidän perheissä tai suvuissa ei ole mitään allergioita, joten kyllä olisi erikoista, jos neiti olisi jotakin allergiaa kehittänyt itselleen. On se vaan lohdutonta, kun toinen olisi nälissään, mutta huuto on mahdoton ja näkee, että toisella tekee kipeää.

Neuvolasta he ottavat yhteyttä takaisin päin. Tänään oli kuulemma neuvolalääkäri käymässä, joten terkkari sanoi juttelevansa asiasta lääkärin kanssa ja lupasi ottaa lähipäivinä yhteyttä. Meidän oma terkkari (tai sijainen hänkin) oli sairaana, joten ei ollut "oma" terkkari kun vastasi puhelimeen. Toisaalta tämä meidän sijaisterkka on, anteeksi vaan, vähän pihalla kaikesta, joten ehkäpä oli hyväkin, kun tämän kollega vastasikin puhelimeen. En tiedä mitä tässä asiassa nyt juuri voisi tehdä. Tuttipullokaan kun ei kelpaa, niin ei voi kokeilla miten kävisi korvikkeen kanssa. Tarkoitus on ollut testata, että otan tytön tuohon rinnalle kuin imettäisin ja tarjoankin sitten tuttipulloa. Nyt kuitenkin, jos syöminen on muutenkin ollut haasteellista, niin en haluaisi lisätä siihen enää mitään uutta ja vaikeaa osa-aluetta.

Jotenkin olen itsekin ihan puhki. Neidin kanssa on mennyt ihan mukavasti, mutta alkaa silti tuntua, ettei jaksaisi. Meillä oli myös menoa la-ma joka päivä, joten kyllähän sekin väsytti ja haittasi neidinkin rytmiä. Toisaalta kuitenkin nautin siitä, ettei tarvitse vain möllöttää kotona. Lauantaina on miehen synttärijuhlat ja minä täällä kerään jo kauheata stressiä kaikesta tarjottavasta ja siivoomisesta. Mies sentään otti perjantain pekkaseksi, jotta ehtii olla apuna. Silti tässä väsymyksen keskellä ja joululahjastressinkin lomassa alkaa vähän ahdistaan. Pitäisi tehdä kaikenlaista, mutta toisaalta haluisin vaan maata sohvalla, käpertyä peittoon ja masentua. Ei ehkä kauhean järkevä vaihtoehto kuitenkaan sekään...

2 kommenttia:

  1. Oi, ihan samoja fiiliksiä tuon lopputekstisi suhteen! Pitäisi ja tavallaan haluaisikin tehdä kaikenlaista, mutta samalla haluaisi vain käpertyä jonnekin vaikka nukkumaan!

    Tuohon imetysjuttuun en kyllä osaa mitään sanoa, mutta toivottavasti neuvolasta tulisi jotain ohjeita tai jospa voisitte jotain helpotusta saada tilanteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nyt neiti nukkuu, mutta sellanen huutokonsertti oli. Ei syönyt oikeestaan mitään ja melkein heti tissillä alkoi raastava huuto. Siinä sitten itkettiin yhdessä, kun mulle tuli niin paha olo, kun toisella oli paha olo. Ei syönyt juuri mitään, joten katotaan kauanko jaksaa nukkua...

      Poista