keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ei hellitä sitten millään

Kiva! Sunnuntaina luulin, että tää mun tauti olis jo parempaan päin. Virheluulo. Maanantai-iltana iski silmätulehdus ja eilen illalla oli taas korkea kuume. Eilen kävin päivystyksessä ja sain silmätipat. Eilen illalla mulla oli kuussatasesta buranasta huolimatta järkyttävä päänsärky ja kolotus ja kuumetta 38. Nenä ei ollut tukossa, mutta silti sellainen tukkoinen ja tunkkainen olo. Mies tietty illan töissä. Tänään menin uudestaan lääkäriin ja tulehdusarvot kovasti koholla pika-crp:ssä. Huomenna sitten labraan ja katsotaan mitä selviää.

Onneksi äitini pääsi avuksi, sillä mies lähti tänä aamuna kahdeksalta töihin, eikä meillä ole kuin yksi auto. Nyt mummu jäi tänne lapsenvahdiksi ja pääsin autolla lääkäriin. Huomennakin äiti pääsee avuksi, kun menen labraan. Huippua, muuten olisin ihan pulassa ja itkua jo tuossa aamulla väänsin, että miten tää kaikki hoidetaan. Sitten alko onneksi palaset loksahtaan kohdilleen.

Tässä sitten odotellaan iskeekö se yhtä kamala olo tänä iltana. Päätä ainakin jo särkee ja yskä on tullut tähän yhtälöön lisäksi.

Ja sm-liigan finaalit alkaa tänään! JEE!

5 kommenttia:

  1. No johan on ärhäkkä pöpö löytänyt sinne :( Pikaista paranemista ja lepäile aina kun pystyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta. Sain tartutettua silmätulehduksen likkaankin. Onneksi onnistu soittamalla saada tipat sille. Vielä kivempi olis ollut, jos joku olis voinu kertoa, että ne on ihan samoja, kuin mun tippani. Olis voinu alottaa aikasemmin antaan niitä...

      Poista
  2. Toivotaan, että selätät taudin nopeasti! Kotiäitinä kun sairaslomia ei tunneta... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuo yksi ilta oli aivan kamala, kun päässä jyskäs joka askeleella ja jokainen ääni. Onneksi likka oli ihan semihyvällä tuulella.

      Poista
  3. Onneksi apua on tarjolla! Toivottavasti paranette (luin kommenteista, että tytöllekin iski silmätulehdus) pian!

    Psst. sulle on haaste mun blogissa

    VastaaPoista