sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Miten voi olla näin paha olla...

Että voi olla paha olla tällä hetkellä. Perjantaina tuli kränää ihan tyhmästä asiasta. Mää ylireagoin, mutta myönsin sen. Yritin jutella ja saada asian sovittua, koska lauantaina molemmat meni viettään päiväänsä eri tahoille. Menin sitten nukkumaan yläkerran sänkyyn, koska alkoi ahdistaa ja toisella ei ollut aikeita asiasta keskustella. Tai olis lopulta ollut, mutta alkoi huutamaan ja poistuin tilanteesta. Miehenihän ei juuri koskaan korota ääntänsä, joten säikähdinkin vähän.

Aamulla menin nöyrästi halailemaan vähän ennen kellon soittoa. Mies oli poissaoleva. Yritin jutella ja mies heitti lisää vettä kiukaalle. :( Vielä automatkalla tiputtamaan miestä menoihinsa asia pikkasen laukesi ja helpottui, mutta itselleni ainakin jäi paska fiilis jäytämään. Treffasimme yöllä baarissa ja kaikki tuntui olevan suht ok. Sunnuntaiaamuna mies oli sit taas jäätävä. Kotimatkalla selvisi syy kyllä syykin. Mutta kaikki lähti taas alusta.

Mutta koska mies ei ollut aiemmin halukas puhumaan, niin päätin itsekin ottaa jäätävyyslinjan. Olimme kotona kolmen tienoilla ja siitä tähän hetkeen ei ole puhuttu, kuin muutamia sanoja toisillemme. Ja mää en kestä tätä!!!! Nyt oon taas eri sängyssä, koska mun itkultani mies ei sais nukuttua ja aamuherätys on aikasin. Mää oikeesti halkeen tähän pahaan oloon. En halua mennä töihin esittään iloista, kun sisältä on paska olo. Enkä tiedä koska mies haluaa tästä sitten puhua, että asia selkiäisi...

2 kommenttia:

  1. :( voimia sulle Nellis. Toi on todella raskasta. Joko olette saaneet sovittua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä. Asia saatiin maanantaina illalla selvitettyä kera hirmuisen määrän kyyneleitä ja itkua. Kaikki kuitenkin setvittiin rauha on maassa. En olisikaan jaksanut enää hetkeäkään.

      Poista