Kävimme miehen kanssa keskustelua siitä, jos selviääkin seulonnoissa nyt, että lapsi voi olla kehitysvammainen. Tätä keskustelua on käyty jo ennen kuin aloimme edes vauvaa yrittää. Mies ei ole ollenkaan valmis siihen, että syntyisi kehitysvammainen lapsi. Hän on ehdottomasti abortin kannalla, jos sellainen mahdollisuus on. Minä olen myös sanonut, että en toivo vammaista lasta (kuka nyt toivoisi) ja olen myös abortin kannalla. Sanoin myös samalla, etten voi tietää mikä se olo ja tunne sitten sille todellisella hetkellä on, kun pieni ihminen kasvaa sisällä.
Tästä aiheesta meille tuli viikonloppuna jopa vähän riitaa. Minä sanoin kyllä jotain todella loukkaavaa ja anteeksiantamatonta ja itkeä pillitin sitten sitä pitkän aikaa ja pyytelin anteeksi. Vaikka kuinka olisi raskaushormoneita, niin sellaista ei silti saisi ikinä päästää syystään. Varsinkin, kun en sanomaani laisinkaan tarkoittanut. Tämän hetken fiilis aiheesta on aika sekava. Lapsi ei kuitenkaan välttämättä ole kehitysvammainen vaikka riski olisikin. Antaisiko sitä itselleen ikinä anteeksi, jos raskauden keskeyttäisi? Tuleeko siitä loputtomat "entäs jos" -ajatukset? Lisäksi alla on kaksi keskenmenoa. Voiko sitä ikinä tietää onnistuuko raskaus tulevaisuudessa? Ja voihan se olla niinkin, että kaikki näyttää olevan hyvin, mutta silti synnytyksen jälkeen jossain vaiheessa ilmeneekin kehitysvammaisuus. Ei se silloin siitä lapsesta varmasti tekisi silti yhtään vähemmän rakasta.
Tämä on kuitenkin tosi vaikea ja arka aihe meille. Mikäli jonkinlainen riski seulonnoissa ilmenee, niin meillä on kyllä todella syvällisen keskustelun aika. Ymmärrän miestä, etenkin kun itsekin ajattelen osittain samalla tavalla. Paha kehitysvamma kuitenkin sitoo vanhemmat aivan eri tavalla kuin niin kutsuttu normaali lapsi. Mutta ajatella nyt kuitenkin, että siellä ultrassa näkyy jo ihan selvä ihmisen alku! Kyllähän se jossakin määrin murhalta tuntuisi siinä vaiheessa raskaus keskeyttää vaikka muuten en aborttia murhaksi ajattelekaan. Ja sanoin miehelle, että uuden lapsen yrittämiseen sellaisen jälkeen en olisi valmis lähtemään pitkään aikaan. Olen jo aivan liian rikki edellisista keskenmenoista. Toivon todella sydämeni pohjasta, että seulonnoissa ei mitään huonoja uutisia ole vastassa. Jos sitten tulevaisuudessa jotakin tulee, niin sitten tulee. Melkein pitäisi varmaan koko seulonta jättää väliin.
Nyt musta tuntuu, että kuulostan ihan kamalan sydämettömältä ihmiseltä, enkä osaa kirjoittaa tähän kaikkia ajatuksiani ja tunteitani. Jotenkin tuntuu, että tekisi mieli vielä kääntää ja vääntää, mutta nyt en pysty enää mitään sanomaan, ajatukset on sekaisin. Ehkä joku ymmärtää tätä pointtiani. Huoh, aihe on kyllä mielettömän raskas....
Jotta ei menisi liian synkäksi... Innostuin tänään tekemään kinuskikissan ohjeen mukaan laskiaiskierrepullia. Oli oikein herkullisia. Söin heti kaksi. Mies saa yhden ja loput vien huomenna töihin. Otin vähän varaslähtöä, mutta hirmuinen himo iski tänään töissä. ;) Olihan noissa hommaa, mutta tulipahan tehtyä! Ja herkullisia olivat. Namskis!
Eihän ne nyt samalta näytä, kuin kinuskikissan tekemät,
mutta maku oli kuitenkin ihan kohdillaan. ;)