lauantai 21. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa!

Hellurei pitkästä aikaa!

En ole jaksanut yhtään miettiä blogia viime viikkoina. Enkä ole sen kummemmin hirmuisesti miettinyt vauvojakaan. Kuukautiset kuitenkin tulivat pitkän odottelun jälkeen ja tänään mennään muistaakseni kp19 kieppeillä. En ole paljon pohtinut ovista, kunnes tuossa toissapäivänä oli hiukan peiton heiluttelu meininkiä. Sen jälkeen sitten laskeskelin, että missähän mahdetaan kierrossa mennä. Siinähän sitä oltiin suhteellisen lähellä, jos ovis silloin tulee kuin kuvittelen sen tulevan.

En oikein tiedä millä mielellä menen. Mies kysyi pitääkö käyttää kortonkia, mutta sanoin, ettei tarvitse. Vähän sellaisella mielellä nyt ollaan, että en harmistu, jos en tule raskaaksi, mutta toisaalta ei se raskautuminen olisi huonokaan asia. Toisaalta viimeisimmän keskenmenon fiilikset pyörähtää aina tuolla pääkopassa, kun ajattelee raskaaksi tulemista...

Meillä oli pienet pippalot tässä viikko sitten ja ostettiin uusin singstar, jotta päästään laulaan uusia lauluja. Olin yllättynyt, kun mies totesi, että hänellä oli ihan tippa linssissä, kun hänen lauloi Arttu Wiskarin biisiä Ikuisesti kahdestaan. Jutteli siitä sitten myöhemmin, että voihan se olla, että niin käy. Vaikka tässä ollaan vieläkin hyvin alkuvaiheessa, mutta kyllähän tämä meidän menneisyys vauva-asioissa pistää siitä huolimatta välillä mietityttään. Sitä ei voi koskaan tietää, vaikka tilanne olisikin tuo mikä kyseisessä laulussa!

Kuitenkin ihanaa joulua ja joulun aikaa kaikille! Toivotan kaikille erittäin lämpöistä ja riemullista joulua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti