sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Opi uutta minusta!

Osuipas kohdalle jälleen blogihaaste! Tämä on mielestäni kauhean hauskaa ja tykkään näistä. Tällä kertaa minut haastoi mukaan Vauvanukkeleikki-blogin Marjo. Kiitos hänelle tästä! :)


Haasteen säännöt ovat
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkkaa hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

1. Mikä on paras muistosi kesältä 2015?
- Tänä kesänä on ollut paljon hyviä muistoja, koska neidille kaikki on ollut uutta ja itsekin on saanut kokea paljon uusia juttuja likan kanssa. Ehkä hieman yllättävääkin, mutta paras hetki oli eräs kesäilta mökillä. Meidän pikkuneiti oli jo nukkumassa ja oli nukahtanut nopsasti ja kiltisti, toisin kuin mökillä yleensä. Istuimme grillituvassa mieheni, äitini, siskoni ja tämän lapsien kanssa ihan rauhassa grillaillen, jutustellen ja nauraen. En tarkkaan edes muista koska tämä tapahtui, mutta jo tilanteen ollessa siinä muistan ajatelleeni, kuinka hyvältä tuntui ja kuinka onnellinen olin. Lisäksi kesässä on ollut mielettömästi ihania tapahtumia esimerkiksi kun olimme Särkänniemessä koko perhe, neiti tutustui järveen ensimmäistä kertaa, paikalliset vestivaalit missä oltiin miehen kanssa kaksistaan ymsymsyms. Keleistä huolimatta oikein kelpo kesä! :)
2. Mikä on mielenkiintoisin paikka, jossa olet nukkunut?
- Hmmmm... Paha kysymys. Olen kuitenkin ehkä vähän tylsä, koska missään erikoisemmasa paikassa en taida olla nukkunut. Sänky, auto, teltta, lentokone, juna, bussi tulee yllättäen mieleen. Valitse noista nyt sitten mielenkiintoisin... Ehkä lentokone, vaikka nukkuminen siellä ihan normaalia onkin - etenkin 14h lennolla. ;)
3. Mitä puoluetta olet yleensä äänestänyt?
- Vasemmistoliittoa. Meidän suku ja me miehen kanssa olemme hyvin työläishenkisiä!
4. Missä sosiaalisen median sivustoilla sinulla on profiili?
- Facebook, Instagram, Twitter eli perussettiä!
5. Oletko koskaan tienannyt bloggaamisella?
- En ole, vaikka olishan se hienoa! Mulla ei kuitenkaan ehkä olisi aikaa pitää niin hienoa blogia, että sillä jotain tienaisikin. ;)
6. Milloin olit viimeeksi verikokeessa?
- Ööäääh... Se taisi olla keväällä, kun olin melkein kuukauden enemmän ja vähemmän kipeä, ennen kuin tauti hellitti. Silloin tuli ravattua terveyskeskuksessa kerta jos toinenkin.
7. Millainen olet, kun tapaat uusia ihmisiä?
- Riippuu vähän tilanteesta. Olen tosi puhelias ja sosiaalinen, mutta nyt vuosien varrella olen huomannut olevani enemmän ja enemmän varautunut alkuun. Tykkään hetken tutkailla millaisia ihmisiä ympärillä on. Sitten kuitenkin innostun ja papatan jo täyttä päätä. Jos tilanne vaatii (esim. työhaastattelu, uusi työpaikka tms.), niin skarppaan ja olen mahd. avoin jo ensi hetkestä lähtien. Kuitenkin oli tilanne mikä tahansa lämpenen aika nopeasti ja olen tilanteessa pian kuin kotonani.
8. Mitä täytteitä pizzassasi on?
- Vähän vaihtelee kausittain, mutta viime aikoina on tilattu jauheliha, tonnikala, katkarapu, oliivi, ananas. Meidän lempparipitseriassa on perusfantasiapizza viidellä täytteellä.
9. Millainen on ollut hämmentävin työnhakukokemuksesi?
- Ei mulla mitään erikoista ole oikeastaan ollut. Lukion jälkeen kesätöitä hakiessani vähän häkellyin kun haastattelun jälkeen (joka oli lähinnä rentoa jutustelua pomon kanssa ja hän kertoi paikan käytäntöjä) pyydettiin heti jäämään tekemään töitä. En ollut yhtään varautunut, eikä pomo maininnut mitään, kun pyysi minua paikalle juttelemaan. Onneks en korkkareissa lähtenyt, mutta ei mulla mukavimmat kengät ollut jalassa. Soperrellen sain sanottua, että voin mää pariksi tunniksi jäädä, mutta sitten minulla on jo muuta menoakin tiedossa. Piti oikeasti lähteä heti haastattelun jälkeen johonkin, mutta onneksi se oli sellainen meno, jota pystyi vähän siirtämään.
10. Mitä söisit, jos saisit syödä ihan mitä vaan?
- Kyllähän mää nytkin saan syödä mitä vaan, mutta mulla ei riitä joko a) raha ostaa sitä ravintolasta tai muuten valmiina tai b) kärsivällisyys tai osaaminen tehdä sitä. Tällä hetkellä himoitsen sushia!
11. Minkä vaatteen ostit viimeeksi?
- Neidille edellisessä postauksessa esitellyt talvihaalarin ja pikeemekon ja itselleni ihan perus ohkasen neuletakin.

Tämä haastaminen on vaikeinta, koska en ihan kamalasti seuraa blogeja, enkä oikein tiedä ketä haastaa. Ja mistä tiedän, että on alle 200 lukijaa? o.O Taitaa olla aukkoja mun bloggaamistietämyksessä. :D Lisäksi Marjo, joka haastoi minut, ehti jo haastamaan muutaman blogin, jota seurailen.

Tässä kuitenkin muutamalle haaste. Anteeksi, jos teillä on yli 200 lukijaa, en tiedä mistä sen näkee! :D
1. 10 plussan äiti -blogin Matu
2. Pieni tytön tylleröinen -blogin Tuija
3. Elämän pienet ihmeet -blogin S Koo
4. Expectation-blogin Em
Enempään en pysty, olen pahoillani. ;)

Ja kysymykset haastetuille:
1. Kuinka monta purnukkaa sinulla on kylppärissä/vessassa ja käytätkö oikeasti kaikkia?
2. Oletko kissa- vai koiraihminen? Perustele.
3. Millainen olet sisustajana?
4. Mistä haaveilet?
5. Missä olet 10 vuoden kuluttua ja millaisessa elämäntilanteessa?
6. Jos sinulle aamulla heti herätessäsi annettaisiin 1000 euroa ja sinun pitäisi käyttää rahat samana päivänä, mihin käyttäisit ne?
7. Mihin lähtisit mieluiten lomamatkalle juuri nyt?
8. Paras asia sinussa? Ulkoinen tai sisäinen ominaisuus, saat päättää itse.
9. Mikä sinua on jäänyt eniten harmittamaan menneisyydessäsi?
10. Mikä on paras vinkkisi/niksisi lastenkasvatuksessa?
11. Lempivaatteesi?

Ei sitten muuta kuin tuumasta toimeen! ;)

3 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, täytyy yrittää vastata tähän piakkoin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Katsotaan jaksaisinko kirjoitella vastauksia, kun vasta äskettäin sain matkailublogini puolelle saman jutun :D

    VastaaPoista
  3. Huonohuono bloggari minä. Olin unohtanut tän! Pitää laittaa tulemaan, kiitos! :)

    VastaaPoista