(Kohtuu) hyvien unien jälkeiset tunnelmat

Se on kumma juttu, miten yön yli nukkuminen auttaa. Ja vertaistuki.

Aamulla en meinannut enää edes muistaa, että illalla meinasin jo olla itku kurkussa, että mikä tossa vauvassa on vikana. Mutta ehkäpä mikään ei ole vikana. Tää on taas näitä vaiheita, joita vaan on ja joita täytyy jaksaa. Vertaistuki on aika iso juttu ja kun sain selostettua tilanteen juurta jaksaen ja muutamia mielipiteitä ja tsemppauksia, niin homma alkoi jo tuntua paljon pienemmältä. 

Yö meni myös ihan mukavasti. Neiti heräsi vain kaksi kertaa. Tosin toisella kerralla oltiinkin hereillä noin tunti. Nyt ei kuitenkaan ollut mitään huudetaan-naama-punaisena-ja-hikisenä-kiukkua, vaan ihan sitä perusähräämistä. Kerran kävin kääntämässä likan, kun se oli poikittain jalat pinnojen välissä ja toisen kerran, kun tuo oli kääntynyt vatsalleen. Taisin siinä välissä itse jo vähän torkahtaakin. :D Toisen kääntämiskerran jälkeen tuo sitten nukahtikin hetken silittelyn päätteeksi.

Aamulla herättiin taas vähän aikasemmin, puoli kahdeksan aikoihin. Sitten toisaalta aika pian tuo nukkui aamupäikkärit ja pitkillekin päikkäreille päästiin ihan hyvissä ajoin. TOSIN sain vähän vauhtia töppösiin, kun olin suihkussa ja tuo alkoi känistä vaunuissa. Ehdin just hutasten kuivaamaan ja heittään vähän päälleni, ennen kuin itku yltyi ja lykkimään likan takaisin uneen.

Nyt olen aika hyvillä mielillä! Tänään vähän jääkiekon katselua kotisohvalta (ja huomenna myös) ja sitten lauantaina viimeinen vauvauinti, pakkaamista, ja matkaan! Mies tosin yrittää päivällä vähän nukkua, kun ajetaan yöllä. Onneksi miehen velikin tulee kyytiin, niin on mahdollista vuorotella ajamisessa. :)

Mikä ihme tässä nyt oikein on?

Nyt kyllä surettaa, harmittaa ja ahdistaa! Taas meni ilta huutamiseksi. Yritin nyt kovasti alkuun vain silitellä ja rauhoitella tuolla pinniksessä... Kun lääkäri oli sitä mieltä, että on niin hyvin kehittynyt, että se vaikuttaa uniin. Mutta siinä vaiheessa, kun toinen huutaa (mun mielestä kipuitkua) hikisenä, niin ei kai sellanen oo normaalia? Syliinkään ei rauhoittunut. Annoin Panadolin ja sit lopulta neiti nukahti tissille ja nyt nukkuu pinniksessä.

Viime yö tosiaan meni tosi hyvin, niin kuin on mennyt tässä normaalisti ja tämän päivän on ollut oma iloinen ja touhuileva itsensä. Sitten ilta meni taas ihan lekkeriksi. Mää en tajua! Ei ihan tunnu normaalilta tommonen, mutta mistäs minä toisaalta tiedän. :(

Lappiin lähtö alkoi taas epäilyttää, kun pidettäis vaan koko mökkiä hereillä tollasella huudolla! Välillä tuntui nyt, että taju lähtee koko lapselta, kun alkoi mennä huuto välillä ihan mahdottomaksi vaikka oli sylissä. Mitä tässä nyt sitten teet? Lääkäri sanoi, että terve on. Mutta eihän sekään nopealla korvien ja kurkun kurkkauksella ja mahan kuuntelulla voi kaikkea tietää. Ja kun päivisin tuo on ihan normaali. Tietty huonon yön jälkeen vähän känkkäränkämpi, mutta pääpiirteittäin oma itsensä kuitenkin.

En tiiä... Aina kun ehdin sanoon jotain, niin tapahtuu jotain joka kumoaa edellisen. Onko tää vaan joku vaihe? Vai mitä helkkaria ja miks just nyt! Ei viittis lähtee 900 km ajaan ja toteaan, että tää on yhtä huutoa...

ARGH!

Terve tyttö!

Eilen kävimme sitten likan kanssa morjestamassa lääkärisetää! Oikein mukava setä olikin. Hän niin ihanasti suhtautui meidän neitiin. Kurkki korvat ja kurkun ja kuunteli vatsaa. Eikä missään mitään. Pikkusen tietty olisin toivonut, että tähän löytyisi joku lääkkeellä korjautuva vaiva, mutta onhan se hienoa, että tuo on terve likka. :) Ehkäpä meillä ei sitten flunssat mene helposti korviin, se olisi kyllä todella toivottavaa!

Ja lisäksi... Viime yö meni taas paljon paremmin! Vielä seitsemältä kun tuo heräsi, niin neiti jatkoi uniaan ja heräili sitten puoli ysin tienoilla oikein hyväntuulisena. Ehdin jopa rauhassa pukea ja käyttää koiraa pihassa pissalla ennen kuin menin neitiä hakemaan pinniksestä. Siellä se keskusteli henkeviä pöllön ja pupun kanssa. Ja koko aamun ennen päikkäreille menoa tuo oli niin hyväntuulinen oma itsensä taas. Likka myös kiepsahti vatsalta selälleen, mutta en ehtinyt nähdä oliko se vahinko vai tarkoituksellinen kiepsaus. Pitkään kuitenkin viihtyi selällään ja naureskeli... jollekin! Kuka tietää mille, mutta kovin hauskaa tuntui olevan. :D

Nyt on pesukone pyörimässä ja toinen koneellinen menee vielä, että saadaan puhdasta vaatetta. Lauantaina illalla meidän auton nokka starttaa kohti Lappia. Lomailemme Ylläksellä miehen äidin ja tämän miesystävän kanssa. Mahdollisesti myös miehen veli hyppää matkalta meidän kyytiin. Voitte ehkä kuvitella kuinka haasteellista meidän on mahtua autoon! 3 aikuista, 1 vauva, 1 kultainennoutaja ja kaikki kamat suhteellisen pieneen farmariautoon.. Huh. Onneksi saimme lainaan suksiboksin, joten homma vähän helpottuu.

Rahat vain on tiukalla, joten pienellä budjetilla mennään. Ajattelin itse jättää laskettelun väliin, vaikka hienoahan se noissa maisemissa pitkän tauon jälkeen olisi. Saan kuitenkin murtsikkasukset mukaan, joten piiiitkästä aikaa voisi taas käydä ihan perinteisesti hiihtämässä, kun puitteet on hyvät. Ajattelin mennä hiihtämään yksin ja nauttimaan lumesta ja hiljaisuudesta. ;)

Istumisreeniä pötkötellen. :)

Äiti on vähän väsynyt...

Huh! Täytyypä sanoa, että äiti on nyt vähän väsynyt. Eikä takana ole edes kovin montaa huonosti nukuttua yötä. Hiljalleen on kuitenkin yöt mennyt huonompaan suuntaan. Nyt siinä määrin, että tänään varasin lääkäriajan neidille. Jospa tuo tauti on kuitenkin mennyt tonne korviin! Mitään kierrettä en todellakaan toivo, mutta toisaalta toivon, että se joku tällainen parannettava sairaus olisi kuitenkin ja päästäisiin edes sellaisiin ihan ok öihin takaisin.

Mua ei haittaa vaikka useasti pitäisi herätä. Tai kyllä sekin tietty ottaa pitemmälti koville, mutta likka on kuitenkin aina jatkanut uniaan vaikka heräämiset on selkeästi tihentynyt. Paitsi viime yönä. Lisäsin yöllä särkylääkettä ja nukutin tyttöä sylissä heijaillen, kunnes särkylääke lähti puremaan. Aamulla tuo heräsi muka pirteänä kuuden jälkeen ja kävin ottamassa tuon viereeni nukkumaan, kun mies oli jo lähtenyt töihin. Siinä se aikansa härväsi mun vieressäni, kunnes nukahti ja heräili joskus kahdeksan jälkeen.

Mutta selvästi tuo vaakataso on pahempi asento nyt ollut ja olen googletellut, että se voi olla merkki korvatulehduksesta, kun paine ottaa maatessa korviin. Syöminen on ollut vaihtelevaa, välillä ottaa pari imua ja ihmettelee ja pari imua ja ihmettelee. Voisiko se johtua korvista myös, että se imu aiheuttaa kipua... Mulla lisäksi hartiat ihan jumissa ja päätä on särkenyt jo useampi päivä. Sitten tähän vielä lisätään se, että meillä on ihan *piip* rahatilanne tällä hetkellä ja sekin varmaan aiheuttaa päänsärkyä, kun pohdin ja ressailen sitä.

Plaah! Nyt likka on unilla vaunuissa, johon jäi kuitenkin nukkumaan, vaikka melkoisella kiukulla sinnekin on tässä useampana päivänä jo menty. Pötköttelen tässä sohvalla vaikka pitäis vähän siistiä tätä kammottavaa hyrskynmyrskyä. Meille tulee tänään jo heppu tekeen kattotarjouksen, eikä tänne kehtaa ketään päästää. Ei meillä kyllä oikeesti mitään rahaa ole. Mies tosin selitteli jotain lainojen yhdistelyä ja jonkun pois maksamista ja en mää tiijä, en jaksa ajatella tässä päänsäryssä. :D

Katotaan nyt mitä tämä päivä tuo vielä tullessaan...

Huippulauantai!

Meillä oli aivan huippulauantai! Menossa oltiin ja oli raskasta, mutta sitäkin mukavampaa.

Aamu alkoi vauvauinnilla, johon vihdoin päästiin flunssan hellittäessä lähtemään. Ja onneksi päästiin, sillä siellä oli valokuvaus päivä. Se vähän harmitti, että väliin jääneiden kertojen takia ei oltu päästy harjotteleen sukeltamista lähettämällä vauva veden alla vanhemmalta toiselle. Nyt ei saatu sellaista kuvaa. Mutta useempi kuva sukeltamisesta kuitenkin. Ja annettiin ohjaajan tehdä se, koska itse ollaan tehty sitä niin vähän. Ja 2 kuvaa saadaan itselle 13 euron hintaan. Odotan kuvia innolla. Loppuleikkien aikana likalle tuli kuitenkin joku harmitus ja livistettiin sitten altaasta pois pikkusen etukäteen. Suihkussa ja pukkarissa oli kuitenkin sama iloinen tyttö kuin yleensäkin.

Tästä kotiin pienille päikkäreille. Likka nukkui vaunuissa sellaiset reilut 2 tuntia päikkäreitä ja käytiin herättelemässä. Siinä hetki ihmeteltiin maailman menoa kotosalla ja alettiin valmistautua neidin ensimmäiseen jäähallikokemukseen! Minun vanha Tappara-body päälle ja pipo tietty päähän. Ekan erän likka katteli kiinnostuneena kaikkea ja toisen erän tuo nukkuikin melkein kokonaan, kun oli saanut erätauolla vähän tissiä. Kolmannessa erässä meinas tulla harmi, mutta tämä olikin syynä siihen, että oltiin seisomokatsomossa ("vastustajan" päässä ihan siksi, että siellä on paremmin tilaa) ja me sitten jammailtiin likan kanssa seisaaltaan vika erä. Oli mullekin tämän kauden eka peli hallilla ja oli kyllä tosi ihanaa päästä sinne vihdoin. Neidinkin kanssa meni niin hienosti, että voidaan mennä toistekin.

Yritin saada teille tänne blogiin sopivaa kuvaa, eli ei ihan naamapotrettia, mutta neitipä halusi koko ajan katsoa kameraan. :D Meinasi mennä hankalaksi siis. Kuvasta poiketen meillä oli päässä söpöt pinkit kuulosuojaimet, mutta erätauolle otin ne aina pois, kun ovat kuitenkin sen verran tiukat. Käytössä oli muuten myös uusi vanuhaalari, jonka ostin facebookin kirpparin kautta ja se on kyllä mielettömän söpö myös!

Pipo silmillä. :D Kuulosuojaimet piti hyvin vähän ison pipankin paikallaan. Harmi, ettei tyylikäs retrobody näy tässä kuvassa ollenkaan.

Kotimatkalla haettini pitsaa ja sain pitsoja odotellessa taas imetettyä likan, joten kotiin päästessä pääsin minäkin heti syömään ja likka oli tyytyväisenä lattialla mönkimässä. Ja eilen illalla tuli jo aivan mielettömiä asentoja! Punnerrusasentoon tuo on päässyt jo pari päivää, mutta nyt mentiin taas vähän "eteenpäin". Ja tuo siksi lainausmerkeissä, että siis eteenpäin ei tarkoita kulkemis suuntaa, peruuttaen meillä kuljetaan edelleen. ;) Eilen tuo kuitenkin pääsi jo olkkarista eteisen puolelle. Hui, kohtahan sitä ei enää voi vahtia huolettomasti sohvalta, vaan pitää mennä perässä. :D

Melkoinen jumppari!

P.S. Tässä vielä meidän hampaanalut eilen kuvattuna. Keskiviikkona tuli jo läpi, mutta hitaasti näköjään kasvaa.

Mitäs täältä löytyy...

Kohta likka on kartoittanut koko olohuoneen. No hui, ei onneksi ihan vielä. Meno on kuitenkin kova ja etenkin, kun pääsee tuonne maton ulkopuolelle liukkaalle laminaatille, niin vauhti kiihtyy. Vielä toistaiseksi ei kuitenkaan ole niin nopea liikkeissään, että tarvisi ihan mahdottoman paljon huolehtia tavaroista, joita on tv-tasolla tai lattialla muuten. Sekin aika sieltä kyllä tulee, ehkä liiankin lujaa.

Vaikka toisinaan tuntuu, että aika menee tosi nopeasti, niin yhtä asiaa odotan todella paljon. Että tuo likka saa alkaa ja oppii istumaan. Sylissä ei olisi enää mitenkään muuuten, kun ihan rehellsiesti istuen. Sitteri alkaa olla hankala, kun siitä vängetään ylöspäin koko ajan (syöttötuoli tosin on vielä vajaan 100km päässä mun siskoni luona ja odottaa uutta maalia pintaan) ja lisäksi. Odotan ihan todella paljon, että voidaan mennä ravintolaan syömään niin, että tuon neidin voi laittaa syöttötuoliin istumaan.

Mutta lattia... Mitä kaikkea siellä onkaan?

Takan sytykkeittä

Koiran lempilelu, Ikeasta ostettu Hippo

Ja kas! Koira itse!

Äidinrakkaus? Kyllä! Nyt!

Tässä se asia, jota on tullut pohdittua, vatvottua, huolehdittua ja harmiteltua. Äidinrakkaus. Koska se tulee? Tuleeko se ollenkaan? Miltä se tuntuu? Onko se nyt tässä?

Ei, meillä ei äidinrakkaus todellakaan syttynyt heti. Ekat kuukaudet oli tosi vaikeuta. En tuntenut lastani oikein omakseni. Olen ollut paljon lasten kanssa tekemisissä ja päiväkodissa lastentarhanopettajana. Jotenkin sitä vauvaa pyöritteli sellasella muodostuneella rutiinilla. "Näinhän tätä vauvaa kuuluu hoitaa." Hyvä ystäväni ja neidin kummitäti kysyi pian synnytyksen jälkeen, että onko nyt herännyt sellanen pohjaton äidinrakkaus. Jotenkin hävetti sanoa, että ei ole. Ystäväni tähän sitten totesi, että eihän se nyt ihme olekaan. Miten voi rakastaa jotakin, joka on yhtäkkiä tupsahtanut sun elämääsi. Silti hävetti. Vauvaahan kuuluu rakastaa.

Mietin siinä viikkojen muuttuessa kuukausiksi, että tässäkö tää nyt on. Onko se äidinrakkaus tällaista? Eipä ole kovin kummoista. Jos pahimpina huutokausina silloin, kun huuto sai jo koliikinomaisia piirteitä, joku olisi ehdottanut vauvan pois ottamista multa, niin olisin saattanut vaikka antaa. Minä, joka olen melko hyvä kaikessa mihin ryhdyn (joo, poikkeuksia on paljon :D), en nyt selvinnytkään tästä urakasta. En ollutkaan sellainen äiti kuin kuvittelin.

Mutta nyt... Nyt se äidinrakkaus on syttynyt! Tunnen niin suurta ja pohjatonta rakkautta tuota pientä olentoa kohtaan, että sille ei ole sanoja. Tekisi vain mieli pussailla ja rutistella ja hassutella hetkestä toiseen. Nojoo, eipäs nyt liioitella. Juuri tänään mietin, että pieni hetki jossakin miehen kanssa kahdestaan ilman likkaa olisi nyt paikallaan. ;) Mutta nyt en luopuisi tuosta pienestä mönkijäisestä mistään hinnasta. Sydän sulaa, kun tuo katsoo minua silmiin ja hymyilee suu auki ja silmät tuikkien.

Ennen näitä hetkiä luin jo raskausaikana toisinaan ihmisten tekstejä rakkaudesta omaa lasta kohtaan. En jotenkaan uskonut, että minulle missään vaiheessa syttyisi edes ihan hullunmoista ja hulluksi tekevää rakkautta. Ajattelin, että niin sitä lasta rakastaa kuin tuota miestäkin. Mutta ei, se rakkaus omaa miestä kohtaan on erilaista. Se on voimakasta, ihanaa, säväyttävää, välttämätöntä oman mielenterveyden kannalta ja toisaalta taas todella vapauttavaa. Miehestäni en missään nimessä luopuisi myöskään ja tämä parisuhde on parhaita minulle tapahtuneita asioita. Mutta tämä äidinrakkaus on silti erilaista. Se tekee eritavalla hulluksi. ;)