sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kaikkihan tässä jo kohta tietää...

Niinhän tässä nyt on käymässä, että osa ihmisistä kaivaa tän tiedon musta esille ihan väkisin! :D Eilen anoppini kävi miehensä kanssa ja neuvolan papereita varten (lähisuvun sairaudet, joista miehellä ei hajuakaan) ajattelimme heille kertoa uutisen. Miestä taisi vähän jännittää, kun minä sain kertoa uutisen. ;) Anoppi oli aika yllättynyt, eikä aluksi edes tajunnut onnitella. Kyseli sitten kuitenkin pahoinvoinneista ja muista ja lähtiessään vielä onnitteli ja toivotteli hyviä vointeja.

Illalla olin sitten syömässä vanhojen koulukavereiden kanssa. Kaikki tietävät, että minulla on ollut jo monta vuotta vauvakuume. Mulla ei vaan pitänyt pokka, kun muutama kaveri alkoi mua tenttaamaan: "Jokos teille vauvoja tulee?", "Teillähän on kaikki kunnossa, ootte naimisissa ja on autot ja talot", "Eikös puhe ollut, että kun valmistut, niin sitten". Ja tätä jatkui ja jatkui, kunnes mun poskia jo kuumotti ihan mielettömästi, enkä pystynyt enää valehteleen. Oli sitten pakko kertoa! Huomauttelin kyllä kaikille, että tosi alussa vasta ollaan ja mitä tahansa voi tapahtua vielä.

Onni kuitenkin onnettomuudessa, koska yksi kaverini jota en ole nähnyt kevään jälkeen alkoi heti kauppaamaan minulle heidän yhdistelmavaunujaan, äitiysvaatteita ja lasten vaatteita (hänellä 2 poikaa). Sanoinkin, että kunhan ollaan pikkasen varmemmilla vesillä, niin menen sitten hänen luokseen shoppailemaan! :)

Kolme koulukaveria tuli vielä meidän luokse pelailemaan ja istumaan iltaa ja oli kiva ilta. Pelailtiin ja juteltiin paljon hääkuvioista. Yksi näistä kavereista on menossa ensi kesänä naimisiin ja me kaikki muut ollaan jo naimisissa. Pulistiin siis paljon myös hääasiaa! Kiva erilainen lauantai oli siis eilen kaiken kaikkiaan. :)

P.S. Verenvuotoa ei juurikaan ole ollut. Eilen ihan muutamalla vessareissulla tuli jonkin verran vaaleanpunaista paperiin, mutta ei suurenpaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti