Huippulauantai!

Meillä oli aivan huippulauantai! Menossa oltiin ja oli raskasta, mutta sitäkin mukavampaa.

Aamu alkoi vauvauinnilla, johon vihdoin päästiin flunssan hellittäessä lähtemään. Ja onneksi päästiin, sillä siellä oli valokuvaus päivä. Se vähän harmitti, että väliin jääneiden kertojen takia ei oltu päästy harjotteleen sukeltamista lähettämällä vauva veden alla vanhemmalta toiselle. Nyt ei saatu sellaista kuvaa. Mutta useempi kuva sukeltamisesta kuitenkin. Ja annettiin ohjaajan tehdä se, koska itse ollaan tehty sitä niin vähän. Ja 2 kuvaa saadaan itselle 13 euron hintaan. Odotan kuvia innolla. Loppuleikkien aikana likalle tuli kuitenkin joku harmitus ja livistettiin sitten altaasta pois pikkusen etukäteen. Suihkussa ja pukkarissa oli kuitenkin sama iloinen tyttö kuin yleensäkin.

Tästä kotiin pienille päikkäreille. Likka nukkui vaunuissa sellaiset reilut 2 tuntia päikkäreitä ja käytiin herättelemässä. Siinä hetki ihmeteltiin maailman menoa kotosalla ja alettiin valmistautua neidin ensimmäiseen jäähallikokemukseen! Minun vanha Tappara-body päälle ja pipo tietty päähän. Ekan erän likka katteli kiinnostuneena kaikkea ja toisen erän tuo nukkuikin melkein kokonaan, kun oli saanut erätauolla vähän tissiä. Kolmannessa erässä meinas tulla harmi, mutta tämä olikin syynä siihen, että oltiin seisomokatsomossa ("vastustajan" päässä ihan siksi, että siellä on paremmin tilaa) ja me sitten jammailtiin likan kanssa seisaaltaan vika erä. Oli mullekin tämän kauden eka peli hallilla ja oli kyllä tosi ihanaa päästä sinne vihdoin. Neidinkin kanssa meni niin hienosti, että voidaan mennä toistekin.

Yritin saada teille tänne blogiin sopivaa kuvaa, eli ei ihan naamapotrettia, mutta neitipä halusi koko ajan katsoa kameraan. :D Meinasi mennä hankalaksi siis. Kuvasta poiketen meillä oli päässä söpöt pinkit kuulosuojaimet, mutta erätauolle otin ne aina pois, kun ovat kuitenkin sen verran tiukat. Käytössä oli muuten myös uusi vanuhaalari, jonka ostin facebookin kirpparin kautta ja se on kyllä mielettömän söpö myös!

Pipo silmillä. :D Kuulosuojaimet piti hyvin vähän ison pipankin paikallaan. Harmi, ettei tyylikäs retrobody näy tässä kuvassa ollenkaan.

Kotimatkalla haettini pitsaa ja sain pitsoja odotellessa taas imetettyä likan, joten kotiin päästessä pääsin minäkin heti syömään ja likka oli tyytyväisenä lattialla mönkimässä. Ja eilen illalla tuli jo aivan mielettömiä asentoja! Punnerrusasentoon tuo on päässyt jo pari päivää, mutta nyt mentiin taas vähän "eteenpäin". Ja tuo siksi lainausmerkeissä, että siis eteenpäin ei tarkoita kulkemis suuntaa, peruuttaen meillä kuljetaan edelleen. ;) Eilen tuo kuitenkin pääsi jo olkkarista eteisen puolelle. Hui, kohtahan sitä ei enää voi vahtia huolettomasti sohvalta, vaan pitää mennä perässä. :D

Melkoinen jumppari!

P.S. Tässä vielä meidän hampaanalut eilen kuvattuna. Keskiviikkona tuli jo läpi, mutta hitaasti näköjään kasvaa.

Mitäs täältä löytyy...

Kohta likka on kartoittanut koko olohuoneen. No hui, ei onneksi ihan vielä. Meno on kuitenkin kova ja etenkin, kun pääsee tuonne maton ulkopuolelle liukkaalle laminaatille, niin vauhti kiihtyy. Vielä toistaiseksi ei kuitenkaan ole niin nopea liikkeissään, että tarvisi ihan mahdottoman paljon huolehtia tavaroista, joita on tv-tasolla tai lattialla muuten. Sekin aika sieltä kyllä tulee, ehkä liiankin lujaa.

Vaikka toisinaan tuntuu, että aika menee tosi nopeasti, niin yhtä asiaa odotan todella paljon. Että tuo likka saa alkaa ja oppii istumaan. Sylissä ei olisi enää mitenkään muuuten, kun ihan rehellsiesti istuen. Sitteri alkaa olla hankala, kun siitä vängetään ylöspäin koko ajan (syöttötuoli tosin on vielä vajaan 100km päässä mun siskoni luona ja odottaa uutta maalia pintaan) ja lisäksi. Odotan ihan todella paljon, että voidaan mennä ravintolaan syömään niin, että tuon neidin voi laittaa syöttötuoliin istumaan.

Mutta lattia... Mitä kaikkea siellä onkaan?

Takan sytykkeittä

Koiran lempilelu, Ikeasta ostettu Hippo

Ja kas! Koira itse!

Äidinrakkaus? Kyllä! Nyt!

Tässä se asia, jota on tullut pohdittua, vatvottua, huolehdittua ja harmiteltua. Äidinrakkaus. Koska se tulee? Tuleeko se ollenkaan? Miltä se tuntuu? Onko se nyt tässä?

Ei, meillä ei äidinrakkaus todellakaan syttynyt heti. Ekat kuukaudet oli tosi vaikeuta. En tuntenut lastani oikein omakseni. Olen ollut paljon lasten kanssa tekemisissä ja päiväkodissa lastentarhanopettajana. Jotenkin sitä vauvaa pyöritteli sellasella muodostuneella rutiinilla. "Näinhän tätä vauvaa kuuluu hoitaa." Hyvä ystäväni ja neidin kummitäti kysyi pian synnytyksen jälkeen, että onko nyt herännyt sellanen pohjaton äidinrakkaus. Jotenkin hävetti sanoa, että ei ole. Ystäväni tähän sitten totesi, että eihän se nyt ihme olekaan. Miten voi rakastaa jotakin, joka on yhtäkkiä tupsahtanut sun elämääsi. Silti hävetti. Vauvaahan kuuluu rakastaa.

Mietin siinä viikkojen muuttuessa kuukausiksi, että tässäkö tää nyt on. Onko se äidinrakkaus tällaista? Eipä ole kovin kummoista. Jos pahimpina huutokausina silloin, kun huuto sai jo koliikinomaisia piirteitä, joku olisi ehdottanut vauvan pois ottamista multa, niin olisin saattanut vaikka antaa. Minä, joka olen melko hyvä kaikessa mihin ryhdyn (joo, poikkeuksia on paljon :D), en nyt selvinnytkään tästä urakasta. En ollutkaan sellainen äiti kuin kuvittelin.

Mutta nyt... Nyt se äidinrakkaus on syttynyt! Tunnen niin suurta ja pohjatonta rakkautta tuota pientä olentoa kohtaan, että sille ei ole sanoja. Tekisi vain mieli pussailla ja rutistella ja hassutella hetkestä toiseen. Nojoo, eipäs nyt liioitella. Juuri tänään mietin, että pieni hetki jossakin miehen kanssa kahdestaan ilman likkaa olisi nyt paikallaan. ;) Mutta nyt en luopuisi tuosta pienestä mönkijäisestä mistään hinnasta. Sydän sulaa, kun tuo katsoo minua silmiin ja hymyilee suu auki ja silmät tuikkien.

Ennen näitä hetkiä luin jo raskausaikana toisinaan ihmisten tekstejä rakkaudesta omaa lasta kohtaan. En jotenkaan uskonut, että minulle missään vaiheessa syttyisi edes ihan hullunmoista ja hulluksi tekevää rakkautta. Ajattelin, että niin sitä lasta rakastaa kuin tuota miestäkin. Mutta ei, se rakkaus omaa miestä kohtaan on erilaista. Se on voimakasta, ihanaa, säväyttävää, välttämätöntä oman mielenterveyden kannalta ja toisaalta taas todella vapauttavaa. Miehestäni en missään nimessä luopuisi myöskään ja tämä parisuhde on parhaita minulle tapahtuneita asioita. Mutta tämä äidinrakkaus on silti erilaista. Se tekee eritavalla hulluksi. ;)

Meille tulee hampaita!

Yritä tässä nyt sitten ottaa selvää mitä vauva milloinkin huutaa... *tässä olisi hymiö, joka pyörittelee silmiään*

Yleensä tuo likka herää yöuniltaan aamuisin oikein hyväntuulisena naureskellen ja viime aikoina vielä siinä klo 8 jälkeen. Eilen heräsi kiukkuiseen itkuun seitsemältä ja tänäänkin känkkäränkkänä vähän seitsemän jälkeen. Jotenkin tietty heti ajattelin, että nytkö tää flunssa taas menee huonompaan suuntaan.

Tänään sitten tuolle likalle iski kuitenkin ihan mahdoton itkukohtaus. Oikein raivosi lohduttomasti ja alkuun luulin, että veti vain vähän normaalia suuremmat kilarit, kun pikkuniistäjällä niistin nenää ja laitoin merisuolasuihketta sen jälkeen. Mutta eipäs vaan mikään helpottanutkaan ja itku vaan jatkui ja voimistui. Sitten välähti ajatus, että puskisiko tuo hampaita?! Särkylääkettä kehiin ja meni hyvin pieni hetki, niin likka rauhoittui ja vartin verran, kun nukahti syliin. Tuosta heräillessään oli taas hyvällä tuulella ja pääsin vähän kurkkimaan tuonne suuhun. Siinähän on alas tulossa molemmat etuhampaat samaan aikaan. Ihan pienesti erotti ikenessä vaikka ei meinannut vielä oikein sormeen tuntua.

Eli apua, mun tissit!! Tuo on jo ikenillään välillä koetellut mun kipukynnystä, niin helpommaksi tää ei ainakaan ole menossa.

Mutta apua myös tätä ajan kulumista! Neitille tulee tänään täyteen 5kk ja nyt jo tulee ekat hampaat. Tänään tuo myös peruutti leikkimatolta sohvapöydän alle. :D Ei se kauheasti paikallaan pysy. Tässä sohvan divaaniosalla, kun pötköteltiin niin hyvä, ettei mennyt seinästä läpi, kun yritti sinne peruuttaa. Ja nousee nyt jo lähelle konttausasentoa hetkellisesti. Jalat lähtee meneen kunnolla mahan alle, mutta kädet on voimakkaammat ja suunta ei suinkaan ole eteen- vaan taaksepäin.

Näin sitä reenataan.

Koiran lelukoppa oli kiinnostava. Tästä 2 sekuntia myöhemmin koko likka humpsahti selälleen, kun yritti niin kovasti kuikuilla koiranlelukoriin. :D

Eilen myös maisteltiin kurkkua. Annoin ison kurkkupötkön käteen ja tuo sitten sai sitä maiskutella suussaan. Takoituskaan ei ollut siitä mitään saada irti, kunhan sai mässyttää jotakin, kun minä laitoin isille ruokaa tuleen. Ja päärynäsose se ei vaan ota upotakseen. Yritetään nyt silti vielä. ;)

Kurkun maistelua. Kröhöm, älä kiinnitä huomiota sotkuiseen keittiönpöytään, josta löytyy mm. ruuvimeisseli ja mitta. ;)

Meillä peruutetaan!

Meidän neiti kulkee sitten sujuvasti takaperin. :D Ja pääsee jo aika nopeastikin peruuttelemaan. Jätin tuon leikkimatolle ja menin tekemään pari leipää, niin takaisin tullessa tuo oli jo metrin liikkunut ja sitä ennen vielä kääntynyt kellonviisarinakin ympäri. Kerran jo meinasin talloakin koko likan, kun oli leikkimatolta peruuttanut ihan tuohon sohvan viereen. Tässähän pitää alkaa katsomaan mihin astuu! Yllättävän nopea on neiti liikkeissään.

 

Nythän sitten liikutaan myös sujuvasti kohti isin elektroniikkaa. ;) Onneksi meidän tv-tasosta saa laskettua sellaiset lasi"ovet" noiden vahvareiden ja muiden eteen. Kyllähän nekin tietysti opitaan jossain vaiheessa nostamaan, mutta kyllä ne vähän hidastaa. Samalla kun likalle otettiin vakuutus (ja meille henkivakuutukset), niin mies myös kysyi meidän kotivakuutuksesta ja se on kuulemma laajin mahdollinen. Ehkä hyvä niin, tiedä mitä tuo neiti alkaa tuhoamaan, kun tuosta vielä liikkeissään ripeytyy. :D

Palaan vielä (ainakin) kerran imetykseen

Nyt, kun meidän neitosella on ikää melkein 5kk, niin voin sanoa ensimmäisen kerran, että nautin imettämisestä. Ei se vieläkään ole mikään sellainen "ah, miten ihanaa ja mikä yhteys ja mikä upeus ja sitä ja tätä". Mutta etenkin iltaisin, kun tuolla lastenhuoneen muhkealla nojatuolilla imettelen ennen tytön nukkumaanmenoa, niin kyllä siinä sellainen hellyys iskee. Toinen hieroo väsyneenä silmiään samalla kun on tissillä ja on siinä ihan pikkusena ja rauhassa. Silloin tekee mieli silitellä ja höpistä kaikkea ällösöpöä. Se on minun pikkuinen ihana pallero, joka siinä niin kauniisti on. <3

Tämän tunteen halusin jakaa niiden muiden kanssa, jotka ovat aiemmin jakaneet samoja fiiliksiä imetyksestä kanssani (aiheesta täällä). Fiilikset siis saattavat muuttua! Ja minä kyllä edelleenkin pysyttelen pois kaikista imetyksen ihanuus -keskusteluista ja nautin nyt tämän hetkisesta tilanteesta. Sanotaanko vaikka niin, että ajatukset ovat muuttuneet parempaan suuntaan ja olen siitä tyytyväinen, nostamatta tätä hommaa kuitenkaan mitenkään erityisesti jalustalle. Jokaisella on omat ajatukset ja tunteet imettämisestä ja jokainen saa niillä omilla fiiliksillä mennä.

Kukin tyylillään. Hyvä me! *tähän sellanen peukku ylös "hymiö"*

Ei tästä räkäflunssasta päästä eroon!

Kyllä osaa harmittaa!!! Alkuviikosta jo helpotti, mutta nyt ollaan taas menty pahempaan suuntaan flunssan kanssa. Likka on varsinkin aamuisin ja pitkiltä päikkäreiltä herätessään tosi räkänen ja sitä myötä tietysti myös kiukkunen. Monta kertaa saa pikkuniistäjällä niistää ja silti räkää vaan riittää. Kun on miljoona kertaa niistänyt ja räkä lopulta alkaa hellittää, niin tyttö on taas paremmalla mielellä. Koko aika vaan täytyy olla "kiusaamassa" ja niistämässä ja hirveä huutohan siitä tulee.

Nyt tässä vaan varmaan käy taas niin, että lauantain vauvauinti on jäämässä väliin. Siellä oltiin tarkkoja, että yhtään kipeänä ei saa osallistua ja tulla muita tartuttaan. Ja aamuisin tuo on pahimmillaan vielä, niin ei varmaan tukkoisena olisi likankaan mielestä kiva vedessä polskia. Harmittaa vaan niin vietävästi!!! Tämä olisi sitten jo kolmas kerta, joka jää väliin ja JOS tästä parannutaan, niin jäljellä on enää kaksi kertaa. En tiedä koska on kuvaus siellä ja me ollaan sukelletukin vasta kerran. Oon nyt niin masisfiiliksillä tästä.

Lisäksi tietty aamulla kaikki muukin meni persiilleen. Oon hukannu neidin kelakortin ja jonotin varmaan vartin, että sain tilattua uuden. En voinu tehdä sitä netissä, koska en muistanu likan henkilöturvatunnustakaan. Kiva! Sitten ollaan pohdittu, että koska tota neitiä tarvii viedä lääkäriin, jos tää flunssa vaan jatkuu ja meneekö se korviin. Ei nyt vielä onneksi ole mitään pahempaa ja netistä lueskelin, että jos pienellä lapsella kestää oireet 2 viikkoa, niin sitten lääkäriin.

Meillähän ei tietty ole vielä sitä vakuutustakaan. Mua ei ihan hirveästi huvita missään päivystyksissä pienen likan kanssa jonotella, joten asia pitäis saada aluilleen. No, tänään mies sai sitten aikaiseksi hoidella sitä ja lupasivat vakuutusyhtiöstä lähettää meille paperit, että saadaan täyttää. Vielä on kuitenkin likka ollut sillä tavalla terveenä, että ei tule mitään hirmusia vakuutusmaksuja. Ja tämäkin tauti nyt tosiaan vielä toistaiseksi ihan kuumeetonta flunssaa kuitenkin. Ja kohta se vakuutusasiakin on sitten kunnossa. Olisi taas kannattanut tietty tätäkin miettiä jo pari kuukautta sitten. Hirveän stressin keräsin siitä tänä aamuna...

Asta-messuille ajateltiin silti lauantaina lähteä. Likka saa nukkua vaunuissa, joten en usko sen rasittavan sen kummemmin. Vaunuissa tuo nukkuisi päikkärinsä joka tapauksessa. Nyt vain pyöritään messuhallissa, kun muuten nukkuisi tuossa pihassa. Tietty jos tauti nyt kovasti menee pahempaan suuntaan niin täytyy miettiä, mutta tässä vaiheessa on tosiaan ollut vaan tota hirmuista rään erittymistä.

Ja hei! Tänään maistettiin bataatin sijaan päärynää. Bataatti alkoikin jo ihan kivasti upota likalle. Päärynä sai kuitenkin naaman meneen ihan nyttyrälle. :D Maistoin itsekin (ostin siis valmiina purkista) ja ei se kyllä mun mielestä päärynälle maistunut. Aika kirpakkaa oli. Ilmeet oli tosiaan neidillä sen mukaiset. Noh, katsellaan kuinka tuohon makuun totutaan ja kohta taas sitten lisää sitä bataattiakin.