maanantai 1. syyskuuta 2014

Taas poksui viikot!

Sunnuntaisin on niin vaikea muistaa ottaa poksumiskuvaa, joten tarjoilen teille jälleen tällaisen kuvan, joka on mennyt päivällä poksahtamispäivän yli: 38+1.


Alkaa tuntua siltä, että ensi viikolla olisi Köntille sopiva hetki syntyä. Lastenhuoneen rempan pitäisi valmistua nyt tulevana viikonloppuna. Mutta ymmärrän kyllä miestäni, joka haluaa saada ystävänsä hautaan ennen keskittymistä vauvan tulemiseen. Tällä logiikalla toivomme siis, että lapsi syntyisi vasta tuon hautajaispäivän (20.9) jälkeen. Minulla ei kuitenkaan mitään suurta vaivaa ole, joten toistaiseksi voisi mennäkin minunkin puolestani sinne.

Paino kuitenkin aiheuttaa niin suurta stressiä mulle! Nyt viikonlopun venetsialaiset nosti painoani viime torstaina punnitusta YLI KAKSI KILOA! Ja jo viime viikolla, vaikka söinkin terveellisesti (salaattia, hedelmiä, ruisleipää yms.), niin paino nousi. Tulee vähän sellainen hitot-koko-hommasta-fiilis, eikä jaksais kituuttaa nälässä, kun paino kohoaa vaan. Jos tämän aamun painoa katsotaan, niin ekasta neuvolakäynnistä on nyt tullut painoa lisää reilut 17kg eli ei naurata. :(

Muuten ei ole mitään vaivaa, niin ärsyttää näin ruuan ja herkkujen rakastajana ressata koko ajan. Aiemmin olen pystynyt suhteellisen hyvillä mielin herkutteleen, eikä paino ole kovin suuri ongelma ollut vaikka tietysti se onkin pikkuhiljaa vuosien aikana noussut. Olen kuitenkin pystynyt vaikuttamaan siihen omilla teoillani... Plaah!

2 kommenttia:

  1. Toivotaan, että se on vaan nestettä nyt mikä kertyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan! Heitän kohta salaatit seinään ja siirryn suklaaseen, kun hermo menee muutenkin. ;)

      Poista