keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Poks 11+0!

Aika lentää ihan siivillä, tänään plakkarissa viikkoja "jo" 11+0! Toisaalta tuntuu, että ensi viikon ultraan on vielä iäisyys. Se on minulla siis varattuna 5.3 keskiviikkona klo 13. Onneksi saimme hyvän ajan, niin mieskin pääsee mukaan. Se varmasti tuo tätä raskautta hänelle vielä lähemmäksi, kun näkee pikkuisen. Selkeästi kuitenkin tuolloin näkyy ihan pienen ihmisen muodot. :)

Kävimme miehen kanssa keskustelua siitä, jos selviääkin seulonnoissa nyt, että lapsi voi olla kehitysvammainen. Tätä keskustelua on käyty jo ennen kuin aloimme edes vauvaa yrittää. Mies ei ole ollenkaan valmis siihen, että syntyisi kehitysvammainen lapsi. Hän on ehdottomasti abortin kannalla, jos sellainen mahdollisuus on. Minä olen myös sanonut, että en toivo vammaista lasta (kuka nyt toivoisi) ja olen myös abortin kannalla. Sanoin myös samalla, etten voi tietää mikä se olo ja tunne sitten sille todellisella hetkellä on, kun pieni ihminen kasvaa sisällä.

Tästä aiheesta meille tuli viikonloppuna jopa vähän riitaa. Minä sanoin kyllä jotain todella loukkaavaa ja anteeksiantamatonta ja itkeä pillitin sitten sitä pitkän aikaa ja pyytelin anteeksi. Vaikka kuinka olisi raskaushormoneita, niin sellaista ei silti saisi ikinä päästää syystään. Varsinkin, kun en sanomaani laisinkaan tarkoittanut. Tämän hetken fiilis aiheesta on aika sekava. Lapsi ei kuitenkaan välttämättä ole kehitysvammainen vaikka riski olisikin. Antaisiko sitä itselleen ikinä anteeksi, jos raskauden keskeyttäisi? Tuleeko siitä loputtomat "entäs jos" -ajatukset? Lisäksi alla on kaksi keskenmenoa. Voiko sitä ikinä tietää onnistuuko raskaus tulevaisuudessa? Ja voihan se olla niinkin, että kaikki näyttää olevan hyvin, mutta silti synnytyksen jälkeen jossain vaiheessa ilmeneekin kehitysvammaisuus. Ei se silloin siitä lapsesta varmasti tekisi silti yhtään vähemmän rakasta.

Tämä on kuitenkin tosi vaikea ja arka aihe meille. Mikäli jonkinlainen riski seulonnoissa ilmenee, niin meillä on kyllä todella syvällisen keskustelun aika. Ymmärrän miestä, etenkin kun itsekin ajattelen osittain samalla tavalla. Paha kehitysvamma kuitenkin sitoo vanhemmat aivan eri tavalla kuin niin kutsuttu normaali lapsi. Mutta ajatella nyt kuitenkin, että siellä ultrassa näkyy jo ihan selvä ihmisen alku! Kyllähän se jossakin määrin murhalta tuntuisi siinä vaiheessa raskaus keskeyttää vaikka muuten en aborttia murhaksi ajattelekaan. Ja sanoin miehelle, että uuden lapsen yrittämiseen sellaisen jälkeen en olisi valmis lähtemään pitkään aikaan. Olen jo aivan liian rikki edellisista keskenmenoista. Toivon todella sydämeni pohjasta, että seulonnoissa ei mitään huonoja uutisia ole vastassa. Jos sitten tulevaisuudessa jotakin tulee, niin sitten tulee. Melkein pitäisi varmaan koko seulonta jättää väliin.

Nyt musta tuntuu, että kuulostan ihan kamalan sydämettömältä ihmiseltä, enkä osaa kirjoittaa tähän kaikkia ajatuksiani ja tunteitani. Jotenkin tuntuu, että tekisi mieli vielä kääntää ja vääntää, mutta nyt en pysty enää mitään sanomaan, ajatukset on sekaisin. Ehkä joku ymmärtää tätä pointtiani. Huoh, aihe on kyllä mielettömän raskas....

Jotta ei menisi liian synkäksi... Innostuin tänään tekemään kinuskikissan ohjeen mukaan laskiaiskierrepullia. Oli oikein herkullisia. Söin heti kaksi. Mies saa yhden ja loput vien huomenna töihin. Otin vähän varaslähtöä, mutta hirmuinen himo iski tänään töissä. ;) Olihan noissa hommaa, mutta tulipahan tehtyä! Ja herkullisia olivat. Namskis!

Eihän ne nyt samalta näytä, kuin kinuskikissan tekemät, 
mutta maku oli kuitenkin ihan kohdillaan. ;)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Ensimmäinen neuvolakäynti!

Nyt on sitten ensimmäinen neuvola takana. Olihan se jännä kokemus. Terveydenhoitaja oli onneksi todella mukava ja tunti siinä meni rupatellen ja muut tarpeelliset jutut tarkistellen. Hirmuinen nippu esitteitä ja lippusia ja lappusia tuli mukaan ja niitä tuossa ehdinkin jo vähän selailla. Aika tuttuahuttuahan nuo olivat suurimmaksi osaksi, mutta varmasti on myös uutta asiaa. Esimerkiksi mihinkään tukiin tai muihin Kelassa hoidettaviin asioihin en ole jaksanut vielä perehtyä. Tietysti tärkeää, että kaikki saa nuo esitteet mukaan, koska vanhemmilla on varmasti hyvin erilaisia valmiuksia uuden elämän alun kanssa.


Tärkeintähän tietysti oli, että terveydenhoitaja löysi vahvat sydänäänet ja siellä pieni sydän hakkasi. <3 Terkka vielä sanoi, ettei saa säikähtää, jos niitä ei löydykään. Luojan kiitos, että löytyi, koska olisin ollut varmaan ihan hermoraunio muuten. ;) Kuulemma helposti löytyi ja oli hyvin voimakkaat.

Ensi viikon maanantaina menen sitten verikokeisiin ja huomenna minun olisi tarkoitus soittaa aika nt-ultraan. Ajanvaraus siis hoidetaan itse, ilmeisesti siitä syystä, että niitä ei meidän pikkukaupungissa tehdä ollenkaan. Täytyy siis mennä ei edes naapurikuntaan, vaan vielä siitä seuraavaan. Onneksi matka ei kuitenkaan ole pitkä. Sitten täytyy vielä toivoa, että löytyy sellainen aika, johon miehenkin työkuviot saadaan sopimaan. Mielestäni on ehdottoman tärkeää, että mieskin on mukana. Se varmasti hänellekin toisi asiaa konkreettisemmaksi. Minulla tässä nyt on jo pahoinvointi tehnyt osansa. ;)

Hankalaa mielestäni tässä on se, että nt-ultraan asti joudun palloilemaan kahden lasketunajan ja viikkojen välillä. Alkuraskauden ultraaja totesi silloin 22.1, että viikkoja on kasassa 6+0 eli nyt tänään se tekee 10+0. Neuvolassa kuitenkin vasta nt-ultra siirtää laskettua aikaa ja siellä nyt joka paikkaan merkittiin, että minulla olisi viikkoja kasassa jo 11+1. Ärsyttävää mielestäni. Edes neuvolalääkäri ei omaa ultraa käyttäessään vielä sitä voi siirtää, vaan vasta sitten nt-ultraaja määrittelee sen oikeaksi. Nyt siis neuvolan papereissa minun laskettu aikani on jo 9.9. Luulen kuitenkin, että nt-ultra sen siirtää sinne oletetun 17.9 tienoille.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Voihan ripuli!

Onneksi ei kuitenkaan oma, vaan koiran! Illalla tuo jo oksensi kerran lattialle ja mietin, että uskallanko antaa sille ruokaa. Annoin kuitenkin pikkasen, mutta ei maistunut. Kaikki hurraa-huudot kuitenkin sille, että koira tuli herättämään mut yöllä, eikä ripulikakat tulleet sisälle. Koira on kuitenkin reilu 5,5-vuotias, eikä ole vielä ikinä mua herättänyt yöllä, vaan aina ripulikakat on olleet pitkin lattioita. Nyt ehdin päästään tuon pihalle ja kakat tuli melkein samantien. Oksennukset oli tullut jo sisälle.

Siinä sitten yöllä koiran ulkoilua ja lääkkeen syöttämistä ja kun mies lähti töihin klo 4 aamulla, niin uudestaan koiran kanssa ulos. Jätin sitten menemättä töihin raskauspahoinvoinnin varjolla. Vähän on huono omatunto, mutta en uskaltanut jättää koiraa pitkäksi työpäiväksi yksin kotiin ripuloimaan. Kyllä tuolla vielä aamullakin aika hoppu oli ulos! Itselläkin meinasi laatta lentää, kun koiran yrjöjä lattialta siivoilin. Yök!

Keskiviikon neuvolaa (ja Suomen jääkiekkopeliä [nii ja parisprinttiä]) odotellen! Ai miten niin urheiluhullu? ;)

torstai 13. helmikuuta 2014

Olot heittelee ja neuvola siirtyi!

Olotilat tosiaan heittelee melkoisesti! Nyt on toista päivää vähän parempaa oloa, en tiedä olenko oppinut syömään vai mikä on syynä. Ihan puskista ne huonot olot tosin on tähänkin mennessä tullut. Nyt sitten kurkku on vähän kipeä ja eilen illalla särki päätä. En kyllä tosiaankaan mitään influenssaa tähän haluaisi kehitellä...

Ja voi nyyh! Mulla piti olla eka neuvola tiistaina ja olin odottanut sitä todella innokkaasti. Maanantaina tuli kuitenkin soitto ja aika siirtyi vasta ensi viikon keskiviikolle. Terkka on sairaana, joten ihan on ymmärrettävä syy eikä sille mitään voi. Harmittaa kuitenkin, kun jotenkin odotin sitä, että pääsen asiasta jutusteleen ja varmasti sieltä myös moni asia selviää jatkoa ajatellen. Eihän minulla mitään suuria epäselvyyksiä olekaan, mutta kuitenkin. Ja jotenkin tuntuu, että se taas vie tätä raskautta ikään kuin eteenpäin. ;)

lauantai 8. helmikuuta 2014

Ja pahoinvointi jatkuuu...

En tiedä iskikö minuun torstaina oikeasti vatsatauti vai oliko kyse raskauspahoinvoinnista, mutta kyllä oli kamala päivä. Oksensin 6 kertaa päivän aikana, eikä mikään pysynyt sisällä. Eilen sain jo syötyä ja olo helpotti vähän. Nyt tilalle on kuitenkin tullut todella outo ilmiö: Nälkä alkaa hiipiä ja huono olo samalla. Sitten syön jotain ihan vähän ja tuntuu, että räjähdän. Siis vaikka en söisi juuri mitään, niin silti tuntuu, että vatsa on halkeamispisteessä ja sitten on sen takia tukala ja huono olo. Mitään ei tee enää mieli (kuten aiemmin himoitsin kaikkea erilaista vuoron perää) ja väkisin yrittää syödä jotain. Nyt tosin on jatkuvasti muka maha ihan pinkeenä ja täynnä, ettei sinne mahtuisi mitään. Todellä ärsyttävää siis!

Pääasia kuitenkin, etten ole enää oksentanut. Voi luoja miten olinkaan unohtanut sen olevan maailmankaikkeuden kamalimpia asioita! Silti ajatus maanantaista ja töihin menemisestä tuntuu todella raskaalta. Puhuminen ottaa vatsaan eikä tekisi mieli liikkua yhtään ylimääräistä. Välillä nousee pala kurkkuun. Sitten pitäisi mennä sinne 1-2-vuotiaiden keskelle olemaan hyvä varhaiskasvattaja, niin hohhoijaa sanon vaan teille. Pyydän anteeksi kaikilta perheiltä, mutta en todellakaan ole nyt täysissä voimissani toteuttaakseni mitään mainiota kasvatusta!

torstai 6. helmikuuta 2014

Yrjö tuli kylään!

Jepjep, tänään aamulla sitten ensimmäistä kertaa pääsin raskauden tiimoilta halailemaan vessanpönttöä! En ole aikoihin ollut edes perusoksennustaudissa ja olin unohtanut miten kamalaa puuhaa tuo oksentaminen onkaan. Nyt olen tässä taas ihan justiinsa kahden vaiheilla, että pitäiskö lähteä vessaan nyt heti vai kohta. Huuhtelin vedellä pahan maun pois suusta ja nyt sekin on ilmeisesti tulossa ylös. Oikein mukava juttu siis. Mää luulin, että tää pahoinvointi jo helpotti, kun viime viikonloppu ja alkuviikko meni oikein mallikkaasti. Eilen töissä oli jo tosi huono olo ja tänä aamuna tää homma sitten eskaloitui tähän pisteeseen.

Nyt tuli kiire!