tiistai 25. maaliskuuta 2014

Se mystinen raskauden hehku!

Viikonloppuna minulle selvisi, että raskauden hehku on jotakin, mitä itse ei voi havaita! Olimme viime perjantaina ystävien synttäreillä ja tuntui, että näytin kamalalta kaikkine finneineni ja vatsoineni. Onhan toi vatsa tietysti lähtenyt pyöristyynkin, mutta läskiähän siinä paljon on. Enkä oikein päässyt siihen fiilikseen, että ihana vauvamasu tässä vilkkuu. Kukaan tuolla ei vielä tiennyt raskaudesta, mutta melko pianhan se sitten tuli selville.

Ystäväni ihmetteli, miksi en ollut kertonut heti. Tähän toinen kaveri sitten tokaisi välittömästi, että: "No näkeehän sen, kun toinen ihan hehkuu!" :D Enkä tuolla hetkellä tosiaankaan tuntenut mitään hehkua! Kyseessä täytyy siis olla jokin mystinen voima, jonka huomaavat vain ulkopuoliset. Ihan hauska sattuma kyllä, sillä työkaverini kanssa juuri puhuin tuosta hehkuasiasta ja hän neljä lasta synnyttäneenä ei ymmärtänyt, että mitä se sellainen hehku on. ;)


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Anteeksi, mutta koska se raskauden hehku alkaa?

Voi pyhä sylvi ja pari muuta tyttöä (kuten yksi ystäväni ala-asteella tapasi sanoa)! Luulin hyvin virheellisesti, että oloni alkaisi helpottaa, mutta tuntuu, että mennään vaan huonompaan suuntaan. Tuntuu, että vatsani on koko ajan täpötäynnä. Alan syödä, kun olen tosi nälissäni, mutta saan kolme haarukallista alas ja olen muka ähkyssä. Vatsani on tosi piukeena ja tuon pienen syönnin jälkeen alkaa sitten jo oksettaa. Lisäksi koko viikon minua on vaivannut todella itsepintainen päänsärky. Kaikki housut kiristää, alushousuista lähtien. Alavatsaa kivistää, jos housut on siellä, mutta näiden vatsapönöjen ja mukaähkyjen takia housuja ei voi pitää vatsan päälläkään.

Viikoissa mennään nyt "jo" 14+3 ja odotan, että se hehku jossakin vaiheessa alkaisi. Olen jotenkin ihan kypsynyt tällaiseen pieneen jatkuvaan vaivaan. Tekisi mieli pohtia kaikkia hankintoja ja unelmoida, mutta olen hyvin saamattomana maannut koko viikon sohvan (tai oikeastaan fatboyn) pohjalla. Tänään lähdin töistä kesken päivän kotiin, kun kävin yökkäilemässä ensin vessassa ja puhuminen tuntuu työläältä, kun vatsa on niin kipeä. Oon ihan puhki koko ajan. Minä ymmärsin, että tässä vaiheessa pitäisi pikkuhiljaa alkaa se olon paraneminen ja energisyys. Mulla homma menee kyllä ihan päinvastoin: olin koko alkuraskauden ihan yllättävän pirteä, vaikka pahoinvointia olikin. Sanoin miehellekin useampaan otteeseen, että: "tosi harvinaista, mutta mua ei väsytä". Nyt olen tosi voimaton koko ajan. Töissä meinaa hermo mennä ihan pienestäkin lasten kanssa ja saan kamppailla itseni kanssa, että olen rauhallinen.

Toivon todella, että olo alkaa helpottua perjantaihin mennessä. Silloin mun on pakko selviytyä jo töihin, koska illalla on sitten jo omia menoja. Kavereiden synttärit siis tiedossa ja odotan kyllä ihan innolla, että pääsen kertomaan raskaudesta. Ajattelin, että kun suurimmalle osalle on jo tieto kulkeutunut livenä, niin sitten voi naamakirjassakin vaikka asian julkaista. Nyt kuitenkin juuri koulukaverini siellä julkaisi oman raskautensa, joten en halua olla heti "matkimassa". Ehkäpä siis hetken vielä maltan mieltäni.

Huomenna olisi sitten hammaslääkäri. Mitähän siitäkin tämän yökkäilyn kanssa tulee. Lisäksi pelkään hammaslääkäriä ihan tosissani!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Voisiko tämä työviikko jo loppua?

Eilinen ilta oli tuskainen ja se tuska jatkui tänään töissä! Vaikka pidänkin työstäni, niin tämän viikon toivoisin jo olevan ohi. Eilen tuli syötyä aika paljon. Tai totuuden nimissä ei edes mielestäni mitään ihan ähkymääriä, mutta niin vain oli telkkarinkatselusipsit liikaa. Olin monta tuntia tosi tuskainen ja maha oli aivan pinkeänä ja supertäynnä. Puoli yhdentoista aikaan illalla tämä homma sitten laukesi ja minä halailin pitkästä aikaa vessanpyttyä. Ei varmaan tartte syödä Kartanon perunalastuja ihan hetkeen, hrrr!

Töihin lähdin aamuvuoroon viiden tunnin yöunilla ja vatsassa edelleen vääntäen. Meidän työryhmästä on yksi vuosilomalla, joten meillä on hänen tilallaan sijainen. Lisäksi meidän yksikössä on varahoito eli perhepäivähoitajien lomien yms. aikaan heidän hoitolapsensa tulevat meille hoitoon. Tänään meillä oli sitten useampi varahoitolapsi ja lisäksi siihen päälle hetki sitten vasta meidän ryhmässä aloittanut lapsi ja iältään nämä kaikki ovat todella pieniä. Tänään tarvittiin siis paljon syliä ja itkua ja murhetta oli monella lapsella. Kädet meinasi loppua kesken, kun tämän keskellä yritin hoitaa myös erinäisiä epäselvyyksiä, joita maanantai toi mukanaan.

Tähän fressiin olotilaan ja härdelliin lisätään se, että erään työkaverini kanssa on välillä todella rankkaa tehdä töitä. Hän on sellainen häslä, ettei perässä meinaa välillä pysyä. Itse pyrin pysymään rauhallisena, jotta levottomuus ei tarttuisi lapsiin. Meillä alle 3-vuotiailla tärkeintä on kuitenkin se hoiva, syli ja turvallisuus. Niin monella asiassa tämä työkaverini on ihan oikeassa, mutta persoonana hänen kanssaan on välillä vaikea toimia. Tähän sitten päälle se, että yksi ryhmästä on sijainen. Onneksi sentään talo ja melkein kaikki lapset ovat hänelle tuttuja, ettei tarvitse alusta asti perehdyttää.

Nukkarissa kun hetken hengähdin, niin aloin kuulostella tuota alavatsaani. Jotkut ovat sanoneet, että supistukset saattavat tuntua sellaisena kireytenä. Minua kyllä jotenkin otti tuonne vatsaan, kun keinutuolissa valvoin lasten unta. En tiedä kiristikö vai mitä, mutta joku tunne se oli. Eilisestä illasta asti on kuitenkin ollut melko rättiolo ja siihen päälle tämä kaikki härdelli, niin en ihmettele, jos on jotain olotiloja. Lisäksi ylävatsassa on edelleenkin sellainen olo kuin pahan oksennustaudin jälkeen. Yääh!

Viikonloppuna meillä on tiedossa kaikkea mukavaa ja toivon jo, että olisi perjantai klo 16 ja tämä työviikko olisi ohi. Kaikenkukkuraksi meillä oli ruokana tänään jauhelihaperunasoselaatikkoa, jota olen raskauspahoinvoinneissani oksentanut, joten ei ihan uponnut...

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kaikkeen sitä ryhtyykin: pyykkitelineblogihaaste!

Tämä aihe sai mun niskakarvat omalla tavallaan pystyyn heti, kun aloin aiheesta lukea puutalobaby-blogissa. Pyykkiteline on rasittava kapine ja vielä rasittavampaa siitä tekee se, että minä olen patalaiska! Eli meillä kun ei vielä lasta ole, niin pesemme pyykkiä koneellisen tai maksimissaan kaksi viikossa. Mutta tossa tuo kirottu kapistus silti seisoo päivästä toiseen ja kyllä ärsyttää. Ja se kaikki vain sen takia, etten saa kuivia pyykkejä siirrettyä mihinkään. Sitten kun uusi koneellinen pestään, niin edelliset viikataan kappiin pois seuraavien alta.


Tuossahan olisi tuon fatboyn paikka, mutta nyt se röhnöttää tuossa sohvan edessa kaikkien tiellä. Ja tuossa kuvassahan se on vielä harvinaisen siististi. Yleensä tuo fatboy on tuossa keskellä olkkarin lattiaa pitkin pituuttaan. Ennen tuota pyykkitelinettä säilytettiin suihkuhuoneessa, mutta meidän suihku on niin ahdas paikka, että siellä ei enää mahtunut suihkuttelemaan ja jos mahtui, niin ei ainakaan kuivaamaan ja takamus hakkasi telineeseen ja teline seinään ja ketutuskäyrä nousi ja nousi. Olihan tuo tietysti piilossa edes silloin, mutta siirtäminen oli niin työlästä, että olkoot tuossa olohuoneessa! Helkkari soikoon.

Ja mitäs helkkaria sitten, kun se lapsikin tähän maailmaan tupsahtaa? Voi meitä laiskimuksia, joudutaan ehkä vähän skarppaamaan. ;)

Onko muilla raastavia hetkiä pyykkitelineiden kanssa?

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tervetuloa takaisin pahoinvointi!

Ehdin jo töissäkin viime viikolla kehua, kuinka olo on ollut paranemaan päin ja normaalilla syömisellä pahoinvointi on pysynyt oikein hyvin kurissa. Nyt oikeastaan torstai-illasta asti on ollut enemmän tai vähemmän pahoinvointia. Kuvottaa ja oksettaa ja on kaikinpuolin huono olo. Viikonloppu meni kotona olotilaa ihmetellessä ja sohvalla rötväillen. Koiran kanssa kävin pikaisesti lenkillä, mutta ulkoilma ei tuonut helpotusta...

Tänään en päässyt lähtemään töihin. Heräsin 2 kertaa yöllä vessaan ja kummallakin kerralla yökkäilin, kun join vettä janooni. Aamulla yritin juoda, mutta yökkäily palasi ja vatsassa väänsi. Ilmoitin töihin, etten pääse tulemaan ja makasin pari tuntia hereillä sängyssä pari tuntia, kun en huonolta ololtani saanut edes nukuttua. Nyt röhnäilen fatboylla läppäri sylissä ja yritän pitää ruokaa sisälläni. Olen palannut siis siihen olotilaan missä koko ajan tarttis olla jotain suussa, ettei ällötä, mutta sitten ällöttää kuitenkin ja kohta olen ähkyssä ja sitten huono olo vasta onkin.

Viikkoja tänään 13+1 ja edelleen helpotusta siis odotellessa...

torstai 6. maaliskuuta 2014

Ultrakuulumisia tulloo!

Eilen oli sitten tuo paljon odotettu ja pohdintaa aiheuttanut nt-ultra. Kumma kyllä mua ei kauheasti jännittänyt. Mullahan oli edellisenä päivänä lääkäri, joka myös pikaisesti ultrasi, joten vilauksen olin pikkuisesta jo nähnyt.

Hyvät uutiset sietää kertoa heti: ei mitään suurempaa riskiä tiedossa. Helpottavin mielin voimme siis tässä vaiheessa jatkaa odotusta. Miehen ilmettä en ultratilanteessa nähnyt, mutta kyllä hän naurahteli siellä, kun ultraaja kertoili mikä osa vauvanalulla missäkin on ja mitä se siellä puuhailee. Kyllä jotenkin helpottunut ilmapiiri oli heti ultran jälkeen. Ennen sitä oli sen sijaan havaittavissa melkoista kireyttä, varsinkin miehessä.

Mulle tuli raskaudessa ensimmäinen "apua mitä mää oon tekemässä" -olo vähän ennen tuota ultraa. Päivää ennen alkoi tulla niitä ajatuksia, että olikohan tähän ryhtyminen nyt ihan järkevää. Aloin jo olla vähän huolissani, kun tuo ultraan meneminen ei edes niin jännittänyt. Pelkäsin jo, että omat fiilikset heittää ihan häränpyllyä. Onneksi tuo vajaa 6 senttinen papunen kuitenkin sulatti sydämen hirmuisella huitomisella ja potkimisella.

Tässä samassa rytäkässä mun pienoinen poikaoloni vahvistui. Mulla on ollut sellainen hiirenhieno poikafiilis tässä jo pitemmän aikaa, josta en ole puhunut kellekään. Kuitenkin ultrassa näin siellä ruudulla ihan selvän pojan. Ja tulee mieleen paljon sellaisia poikamaisia työnimiä, kun puhun tuosta pikkuisesta. Yksi sellainen on heppu tai heppuli, joissa on mun mielestä vähän sellainen "poikavire". ;)

Ja hei! Laskettu aika aikastui kolmella päivällä! Tänään siis mennään raskausviikolla 12+4, eikä 12+1 kuten aiemmin oli oletuksena.

Tässä tämä heppuli nyt on, polvet koukussa siellä köllöttelemässä! :)