lauantai 21. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa!

Hellurei pitkästä aikaa!

En ole jaksanut yhtään miettiä blogia viime viikkoina. Enkä ole sen kummemmin hirmuisesti miettinyt vauvojakaan. Kuukautiset kuitenkin tulivat pitkän odottelun jälkeen ja tänään mennään muistaakseni kp19 kieppeillä. En ole paljon pohtinut ovista, kunnes tuossa toissapäivänä oli hiukan peiton heiluttelu meininkiä. Sen jälkeen sitten laskeskelin, että missähän mahdetaan kierrossa mennä. Siinähän sitä oltiin suhteellisen lähellä, jos ovis silloin tulee kuin kuvittelen sen tulevan.

En oikein tiedä millä mielellä menen. Mies kysyi pitääkö käyttää kortonkia, mutta sanoin, ettei tarvitse. Vähän sellaisella mielellä nyt ollaan, että en harmistu, jos en tule raskaaksi, mutta toisaalta ei se raskautuminen olisi huonokaan asia. Toisaalta viimeisimmän keskenmenon fiilikset pyörähtää aina tuolla pääkopassa, kun ajattelee raskaaksi tulemista...

Meillä oli pienet pippalot tässä viikko sitten ja ostettiin uusin singstar, jotta päästään laulaan uusia lauluja. Olin yllättynyt, kun mies totesi, että hänellä oli ihan tippa linssissä, kun hänen lauloi Arttu Wiskarin biisiä Ikuisesti kahdestaan. Jutteli siitä sitten myöhemmin, että voihan se olla, että niin käy. Vaikka tässä ollaan vieläkin hyvin alkuvaiheessa, mutta kyllähän tämä meidän menneisyys vauva-asioissa pistää siitä huolimatta välillä mietityttään. Sitä ei voi koskaan tietää, vaikka tilanne olisikin tuo mikä kyseisessä laulussa!

Kuitenkin ihanaa joulua ja joulun aikaa kaikille! Toivotan kaikille erittäin lämpöistä ja riemullista joulua.


perjantai 29. marraskuuta 2013

Hiljaiseloa...

Tuntuu, että ajatukset ovat vähän sekaisin. On ahdistanut tulla kirjoittamaan blogiin ja olen vältellyt koko hommaa. Ajattelin nyt kuitenkin lukijoilleni tulla kertomaan, että taidan elää hiljaiseloa blogin suhteen hetken aikaa. En jätä sitä kokonaan, mutta keräilen vähän ajatuksiani.

Edelleen mun vauvakuumeeni on totaalisen kateissa. Tällä hetkellä leikittelen jopa lapsettomuus-ajatuksella, joka kuitenkin tuntuu tosi hurjalta. Mietin, että miten paljosta joutuu lapsen takia luopumaan ja toisaalta miten paljon se antaa. Mietin tarvitseeko lasta hankkiakaan välttämättä tällä hetkellä, mutta toisaalta mietin, etten halua olla kovin vanha äiti. Olen aina unelmoinut tekeväni lapset nuorena. 26-vuotissynttäripäivä lähestyy ja tuntuu, että jos muutamallakin vuodella vauvaprojektia siirtää, niin olenkin helposti jo 30-vuotias, kun vauva syntyisi ja se taas osaltaan ahdistaa lisää.

Summa summarum: Kaikki vaihtoehdot tuntuvat tällä hetkellä huonoilta. Otan ihan rauhassa etäisyyttä ja selvittelen mihin tässä ryhdytään vai ryhdytäänkö. Asian ajatteleminenkin ahdistaa, joten olen vältellyt aihetta. Palataan asiaan myöhemmin.

Ihanaa joulun odotusta kaikille! <3

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kalsarikänni

Haha, mulla ei ole tapana tällaista harrastaa. Kaikesta huolimatta nyt on pienoinen krapula. Mies oli eilen liiton kekkaloissa ja olin yksin kotona illan. Vanhempani kävivät päivällä, mutta iltasella korkkasin täällä yksikseni valkkaripullon. Sinnehän se sujahti. Katselin ihan vain telkkaria, lauloin itsekseni Singstaria, selailin nettiä ja sellaista iisiä meininkiä. Aloitin myös neulomisurakkaa pitkästä aikaa! Minähän en tosiaan ole ikänäni mitään sukkia tai muita neulonut. Oikea ja nurja onnistuu ja that's it! Nyt löysin yhdesta jouluaiheisesta kirjasta sellaisen muhkean kaululiinahässäkän ja päätin alkaa puuhaamaan. Se ei vaatinut muita kommervenkkejä kuin edellä on mainittu.



Nyt on sitten kohlemon poikasta! Mies herätti mut vielä aamuyöstä soittamalla, kun odotteli kebabbia. Annoin kyllä luvan soittaa ja mukavahan sen ääntä oli kuulla, kun yksin oli kotona. Vaikka hönössähän tuokin oli. Ja silloin aamuyöstä tajusin kuinka se rapeli alkaa itsellekin hiipiä... Vettä naamariin ja lisää unta palloon oli kyllä ihan hyvä resepti siihen väliin.

Yleensähän en yksin saa aikaiseksi muuta kuin jotakin tylsistymisen ja pitkästymisen välimaastosta. Olipahan varmaan ihan virkistävääkin tehdä vaan sellaisia asioita, joita itse haluan. Silti odotan, että mies kohta kotiutuu. Eilen tuli postissa Marvelin Phase One -boksi! Eli Blurayna ensimmäinen aalto Marvelin leffoja. Mää olen ihan rakastunut niihin ja tänään varmaan katsotaan muutama leffa ja syödään roskaruokaa ja herkkuja.



Ehkä kuulostaa tylsältä, ikävystyttävältä ja typerältä, mutta rakastan tällä hetkellä elämääni. <3

maanantai 11. marraskuuta 2013

Jatkoa odotellessa...

Minulla on jo useamman päivän pyörinyt päässäni, että miten elämä jatkuu, kun ensimmäiset kuukautiset tupsahtavat. Nämä keskenmenot ovat pistäneet ajatukset rullaamaan. Jotenkin on tullut se fiilis, että ehkä meille ei ikinä kuuluisi lapsia tullakaan. Tahdon kuitenkin ajatella, että kaikella elämässä on aina jokin tarkoitus. Tarkoittavatko nämä keskenmenot sitä, että esimerkiksi parisuhteemme ei kestäisikään lapsiperhearkea? Merkkaako tämä sitä, että joku toinen asia lähtee meneen alamäkeä, jos lapsi meille siunaantuisi? Typeräähän tällaista on etukäteen ajatella, mutta kyllähän sellainen mielessä käy.

Tällä hetkellä vauvakuumeeni on kadonnut. En jaksaisi lähteä samaan ruljanssiin, joka saattaa kuitenkin taas repiä mut moneksi päiväksi aivan hajalle. Haluanko elää siinä epävarmuudessa, jonka raskaus aiheutti. Jos yhden keskenmenon jälkeen olin seuraavan raskauden aikana mielettömän vainoharhainen, niin mitä se on kolmannen raskauden kanssa? Entäpä jos seuraava raskaus menee taas pitemmälle ja sitten tulee keskenmeno? Sitten ole triplasti enemmän hajalla. En vaan jaksaisi.

Fiilis on tällä hetkellä myös jotenkin syyllinen. Eihän meille mitään lasta olisi voinutkaan siunaantua, kun muutaman vastoinkäymisen jälkeen tunnelmani ovat tällaiset. On todella hankala saada ajatuksiaan kirjoitettua niin, että ulkopuolinenkin lukija ymmärtää tän pyörremyrskyn pääni sisällä. Silti mulla on tunne, että mut ymmärretään väärin ja sekin ahdistaa.

Just nyt haluisin koiranpennun. Sekään ei taida olla hyvä idea. Ehkä sillä yritän korvata vauvaa. Silti tuntuu siltä, että koiranpentu toisi mukanaan vähiten vaivaa, vastuuta ja huolta!


perjantai 8. marraskuuta 2013

Rauha laskeutunut jälleen tähän tönöön

Kävin illalla viemässä siskon muksut takaisin kotiin. Melkoista vilskettä tässä olikin pari päivää. Nuo muksut nyt kuitenkin onneksi ovat sen ikäisiä, että pärjäävät myös itsekseen puuhaillen. Katsoivat piirrettyjä, piirtelivät, tekivät tehtäväkirjaa, tyttö leikki barbeilla ja niin edelleen. Yhdessä sitten pelattiin vähän pleikkarilla, ulkoiltiin, lenkkeiltiin koiran kanssa, käytiin leikkipuistossa, tehtiin ruokaa ja sen semmoista. Vähän sai otetta lapsiperheen arkeen siis. Onhan se raskasta! Jos luulin, että koira sotkee, niin koira + muutama muksu saa kyllä aikaan kaaosta kymmenkertaisesti. ;)

Taidetta 4-vuotiaan kädestä.

Kivien kerääminen ja heittäminen jokeen, lätäkköön tai ojaan oli ulkoilun ykköspuuhaa!

Huomenna menemme leffaan katsomaan uuden Thorin (uuuuh, Chris Hemsworth :D) ja iltasella miehen isä ja sisarukset tulevat tänne meille ja vietetään vähän varaslähdöllä isänpäivää. Katsotaan Suomen jääkiekkopeliä, saunotaan ja istutaan iltaa. Toivottavasti kaikki menee mukavasti, miehen isällä on vähän ollut murheita, joten tarkoitus on häntä piristää!

Vauva-ajatukset ja -haaveet ovat olleet hiukan taka-alalla. En ole jaksanut käydä vaukkareissa (vauvat.infon foorumi, mahtavia ihmisiä täynnä eli suosittelen) tai muutenkaan stressata vauvapohdinnoilla itseäni. Yrittämiseen saatiin kuitenkin lupa vasta seuraavien menkkojen jälkeen, joten tässä vaiheessa asialle ei paljon mahda. Kunhan menkat tulee, niin katsotaan millä fiilingillä sitten mennään.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Raskaushormonit laskussa!

Eilen kävin verikokeessa ja tänään soittelin neuvolaan tuloksista. Terkka oli juuri syömässä, kun pirautin, eikä hän muistanut tarkkaa lukua. Sen hän kuitenkin muisti, että raskaushormonin määrä oli enää tosi pieni. Eli hyvin on laskussa. Joten kunhan seuraavat kuukautiset antavat kuulua itsestään, on meillä taas lupa yrittää uudestaan. Tuntuu vaan jotenkin todella rankalta ja raskaalta lähteä taas pettymään. Tai sellainen olo nyt tällä hetkellä on... Eihän se välttämättä niin ole.

Siskon muksut (vajaat 5 ja 7 vuotta) ovat hoidossa, joten ajatukset ovat tästä illasta asti olleet vähän toisaalla. Minulla on pikkuinen syysloma (töihin menen tiistaina) ja perjantaihin asti ovat muksut täällä meitä viihdyttämässä. :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Aivot oli narikassa!

Todella mukava viikonloppu ystävien kanssa mökillä keskellä metsää vietetty! Teki todella hyvää, saatiin miehen kanssa vähän ajatuksia muualle ja pidettiin hauskaa. Eilen tultiin kotiin vähän ennen yhdeksää illalla, käytiin suihkussa ja painuttiin nukkumaan. Tänään olin aivan yliväsynyt töissä. Lisäksi viikon sairasloman jäljiltä hommia oli rästissä ja huomasin myös, että kärsivällisyyteni on tällä hetkellä melko nollissa. Lapsiryhmässämme on melko vilkkaita lapsia ja varsinkin yksi melko haastava tapaus. Sillä ajatuksella puuskutetaan eteenpäin, että enää 2 työpäivää tällä viikolla ja sitten on mun ihana MINISYYSLOMA. :)

Mutta tosiaan. Viikonloppuna lilluttiin poreammeessa, pelattiin porukalla lautapelejä ja pleikkarilla, nähtiin miehen kanssa myös miehen vanhaa ystävää ja täytynee kai myöntää, että alkoholi kuului oleellisena osana tähän viikonloppuun. ;) Ikävä sanoa muita ajatellen, mutta tämä viikonloppu myös vahvisti sitä tosiasiaa, että mulla ja miehellä on aivan mielettömän hyvä parisuhde. Muista en aina tiedä, mutta me ollaan kaksistaan niin hyvä tiimi, etten osaa kuvailla sitä sanoin. Rakastan ihanaa miestäni enemmän kuin ketään ja olen maailman onnellisin ihminen, kun olen noin upean ihmisen löytänyt vierelleni. <3

Tiukkoja uno-skapoja otettiin pitkin viikonloppua. Viimeisimmät vielä sunnuntaina, kun tönö oli saatu siivottua. Voitin mää jopa kerran, en tiedä miksi ne kortit yleensä vihaa mua. ;)


torstai 31. lokakuuta 2013

Viikonlopun viettoon

Nyt pitäisi sitten laittaa aivot narikkaan viikonlopuksi. Loppukesästä asti puhuttu ja vihdoin toteutukseen saatu mökkiviikonloppu kavereiden kanssa on edessä. Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset. Oikeastaan olisin oikein mielelläni viikonlopun kotona sohvalle miehen kainaloon käpertyneenä. Toisaalta odotan tätä viikonloppua ja pientä toimintaa. Mökki on vuokrattu ulkopuoliselta ja siellä on ulkoporeamme, sitä me kaikki varmasti eniten odotamme.

Tietysti isolla porukalla kun ollaan liikkeellä (4 pariskuntaa), aina ollaan joistakin asioista vähän eri mieltä. Tällä kertaa tuntuu, että ollaan miehen kanssa vähän vastarannan kiiskejä (kiiskiä? Miten se kiiski oikein taipuu?). Positiivista tietysti on se, että ollaan miehen kanssa asioista samaa mieltä, yllätyn välillä itsekin miten meillä kohta jo 9 vuotta onkin klikannut ajatukset niin yhteen. Me oltais haluttu maksaa loppusiivous, jotta lyhyen viikonlopun aikana ei tarvitsisi ressata sotkusta ja lopuksi siivota (etenkin, kun helposti joku aina livistää). Lisäksi ruokapuoli vähän puhututti, mutta me mennään sitten miehen kanssa omalla tyylillä ja muut omallaan. Ajateltiin käydä pizzalla! :D Jotenkin tässä tilanteessa tilan ottaminen ihan vain itselleni ja miehelle tuntuu muutenkin hyvältä.

Kaverimme eivät siis tiedä keskenmenosta. Muutama tietää, että emme käytä ehkäisyä, mutta nämä viimeiset tapahtumat eivät ole tiedossa. Se helpottaa tosi paljon. Toisaalta pelkään vauvakyselyjä ja sitä kuinka tulen sellaisiin reagoimaan. Kun viikko sitten lauantaina koulukaverit minusta uteluillaan raskaustiedon puristivat ulos, olin keskenmenon jälkeen tosi vihanen. Vihanen siitä, että ihmiset utelevat niin tiukasti toisten yksityiselämää. Ymmärrän vielä perus "koskas teille tulee vauva?" -utelut, mutta sellaiset jankkaamiset ja tivaamiset ärsyttää. Mitä se kenellekään kuuluu? Itse en ole koskaan ollut sellainen utelija, enkä ymmärrä kuinka jotkut edes kehtaavat sitä tehdä!

Toivon kuitenkin, että viikonloppu saa ajatuksia muualle. Tarkoitus on lillua poreammeessa, viettää aikaa hauskaa pitäen pelaillee, höpötellen ja rentoillen. Toivottavasti viikonloppu tosiaan pysyy rentona, sillä maanantain töihinmeno tuntuu jo vähän peikolta. Siellä kun ihmiset luulevat, että olen ollut kuumeessa.

Koira menee hoitoon mummulaan eli minun vanhempieni luokse. Siellä se saa ihmetellä kissoja taas mielen määrin.

Voihan karvatassu! <3

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Virheliike

Ei olisi pitänyt mennä lukemaan keskenmenokeskusteluja. Tietoisesti pysyinkin erossa kaikesta keskenmenoon liittyvästä, mutta nyt tylsyyksissäni päätin kuitenkin katsella netistä erilaisia keskusteluja ja infoja. Olo vain paheni entisestään. Tottakai ymmärrän, ettei tällaista voi verrata keskenmenoon, joka tapahtuu raskauden puolivälin tienoilla tai jälkeen. Silti minulle tuli todella paha olo siitä, että minulla on näin paha olo. Ihan kuin en saisi tuntea näin vahvasti, koska kyseessä oli keskenmeno jo viikolla 7. Mitä minä olen mistään sanomaan mitään, kun toisilla asiat on paljon huonommin.

Voi paska suoraan sanoen. Olo on niin paska. Niin kauan, kuin mies on tuossa vieressä ja juttelee ja on oma hassu itsensä, niin kaikki on hyvin. Nyt kun mies on jo nukkumassa, niin kaikki kamalat ajatukset taas alkavat pyöriä. Ja nyt tähän sitten vielä tulee mukaan syyllisyys siitä, että mulla on huono olla ja toisaalta suuttumus siitä, että joku muu voi sanoa kuinka pahalta musta voi tuntua.

Verenvuoto jatkuu edelleen ja alavatsassa on kipua...

Pieniä ilon aiheita

Tänä aamuna nukuin pitkään. Kello oli soittamassa, mutta torkutin, torkutin ja torkutin. Kiire ei ole mihinkään. Makasin sängyssä vielä hereilläkin kauan. Hain aamulehden ja söin rauhassa aamupalaa, luin lehteä ja pelasin puhelimella. Äitiltä tuli viesti: "miten voit?" Nyt haluisin vaan unohtaa. En jaksaisi raportoida olotilaani muille. Onneksi olen kieltänyt äitiä soittamasta, viestissä vielä on helppoa olla niukkasanainen olematta ilkeä.

Yritän kuitenkin löytää niitä voimavaroja, jotka saavat minut hymyilemään. Olen leikannut lehdestä meidän arkea ja parisuhdetta kuvaavia sarjakuvia jääkaapin oveen. Ne saavat minut aina hymyilemään. Tietysti ovat aika kärjistettyjä ja osa kaukaakin haettuja, mutta ne tuovat mieleen silti meidän elämän. Pikkuisia juttuja, mutta tärkeitä.


tiistai 29. lokakuuta 2013

Tuomio tuli

Tänään ultrassa varmistettiin se, mikä oikeastaan jo varmaksi tiedettiin. Kyllä se tieto silti iski vasten kasvoja. Vaikka en mitään toivoa enää tilanteessa nähnyt, niin siltikin se pieni toivo jaksoi vielä jäytää takaraivossa. Eihän tässä tilanteessa enää mitään toivottavaa ollut. Keskenmeno viikoilla 6+6.

Kauheasti ajatuksia pää täynnä, mutta en vaan saa mitään kirjotettua. Yleensä kirjottaminen auttaa, mutta nyt oon ihan sekasin. Pieni osoitus siitä myös se, että usein vaikeassa tilanteessa soitan äitilleni, mutta nyt en ole pystynyt puhumaan. Olen laittanut äitille viestiä, mutta kieltänyt soittamasta. Pyysin ilmoittamaan siskollenikin, mutta sanoin, ettei hänkään saa soittaa minulle. Oli tosi vaikea istua vieressä, kun mies kertoi äitilleen tilanteen.

En tiedä jaksanko tätä pettymistä enää. Olo on tyhjä. Itkettää, mutta ei itketä. On paha olla, mutta en tiedä miten olla. Oon miehellekin ollut ihan liian ilkeä. On vielä pahempi olla, kun käyttäydyn näin. Miehen on lähdettävä aamulla töihin neljältä, joten hän on mennyt nukkumaan. Olin niin tyly, mutta mun on niin paha olla...

maanantai 28. lokakuuta 2013

Päivitystä tämän päivän tilanteeseen.

Huoh, kyllä on ollut rankka päivä.

Töissä oli jotenkin voimaton olo ja kurkkukin kipeä. Vatsassa väänsi. Maha on ollut kuralla ja kovalla vuorotellen ja olin taas käynyt vessassa useamman kerran. Päätin lähteä kotiin, kun se omalla ilmoituksella on sallittua. En ihan oikeaa syytä uskaltanut vielä töissä kertoa, mutta luojan kiitos, että lähdin. Olisin muuten romahtanut töissä ihan täysin.

Puolenpäivän tienoilla vessareissulla paperiin tuli ihan selkeää verta ja melko paljon. Paljon enemmän kuin aiemmin on tullut, jopa pikkuruinen hyytymä. Pystyin vielä kasaamaan itseni ja ajattelemaan, että saattaa vielä olla normaalia. Tosin miehelle lähti töihin paniikkiviestiä samantien. Siitä seuraavalla vessareissulla tuli totaalinen romahdus. Pönttöönkin oli tullut verta rutkasti ja paperiin verta tuli taas enemmän ja joukossa hyytymiä. Itkien laitoin pikkuhousunsuojaa ja katsoin epätoivoisesti kelloa: vartin verran miehen tuloon töistä kotiin. Itkin tuon koko ajan ja odotin ikkunassa miehen autoa. Miehen olkapäätä vasten sitten itkua tihrustin.

Otin yhteyttä paikkaan, jossa huomenna minulla pitäisi olla alkuraskauden ultra. Sieltä lääkäri käski mennä päivystykseen. Ensin ajattelin, ettei tarvitse ja selviän tuohon huomiseen ultraan. Soittelin kuitenkin paikalliseen päivystykseen, josta lääkäri vain käski katsella tilannetta ja tulla KAHDEN VIIKON päästä tarkistamaan tilanne. Johan oli avokätinen tarjous.

Sitten alavatsaan alkoi sattua ja alkoi olla tukala olla. Vessassa verta tuli taas enemmän ja hyytymät olivat isompia. Koska klo 16 jälkeen päivystys on naapuripaikkakunnan sairaalassa, päätin lähteä sinne. Siellä erittäin ihana hoitaja kuunteli mua ja otti hemoglobiinin ja verenpaineen, jotka olivat ok. Hän konsultoi lääkäriä, joka käski mennä kotiin lepäämään, sillä keskenmeno ei ole vielä varmaa. Mukaan sain panacodia. Sillä hetkellä ultraaminen ei ollut mahdollista, joten asialle ei oikein mitään voinut ja lääkäri tosiaan suositteli lepoa.

Nyt sitten huomista ultra-aikaa odotellaan. Se on vasta klo 16.30 ja tuntuu, että siihen on vielä ikuisuus. Toivoa ei juurikaan enää ole. Töihin en todellakaan ole huomenna menossa, minusta ei ole töitä tekemään. Minulla on niin runneltu olo. Tuntuu, että olisin jäänyt katujyrän alle. Mietin, että en jaksa enää edes lähteä enää yrittämään ja pettymään, jos tästä nyt vielä lopullinen tuomio tulee. Enää ei itketä, mutta olo on kuin olisi turpaansa ottanut. Sisäinen väsymys on musertava.

Verta!

Paljon.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kaikkihan tässä jo kohta tietää...

Niinhän tässä nyt on käymässä, että osa ihmisistä kaivaa tän tiedon musta esille ihan väkisin! :D Eilen anoppini kävi miehensä kanssa ja neuvolan papereita varten (lähisuvun sairaudet, joista miehellä ei hajuakaan) ajattelimme heille kertoa uutisen. Miestä taisi vähän jännittää, kun minä sain kertoa uutisen. ;) Anoppi oli aika yllättynyt, eikä aluksi edes tajunnut onnitella. Kyseli sitten kuitenkin pahoinvoinneista ja muista ja lähtiessään vielä onnitteli ja toivotteli hyviä vointeja.

Illalla olin sitten syömässä vanhojen koulukavereiden kanssa. Kaikki tietävät, että minulla on ollut jo monta vuotta vauvakuume. Mulla ei vaan pitänyt pokka, kun muutama kaveri alkoi mua tenttaamaan: "Jokos teille vauvoja tulee?", "Teillähän on kaikki kunnossa, ootte naimisissa ja on autot ja talot", "Eikös puhe ollut, että kun valmistut, niin sitten". Ja tätä jatkui ja jatkui, kunnes mun poskia jo kuumotti ihan mielettömästi, enkä pystynyt enää valehteleen. Oli sitten pakko kertoa! Huomauttelin kyllä kaikille, että tosi alussa vasta ollaan ja mitä tahansa voi tapahtua vielä.

Onni kuitenkin onnettomuudessa, koska yksi kaverini jota en ole nähnyt kevään jälkeen alkoi heti kauppaamaan minulle heidän yhdistelmavaunujaan, äitiysvaatteita ja lasten vaatteita (hänellä 2 poikaa). Sanoinkin, että kunhan ollaan pikkasen varmemmilla vesillä, niin menen sitten hänen luokseen shoppailemaan! :)

Kolme koulukaveria tuli vielä meidän luokse pelailemaan ja istumaan iltaa ja oli kiva ilta. Pelailtiin ja juteltiin paljon hääkuvioista. Yksi näistä kavereista on menossa ensi kesänä naimisiin ja me kaikki muut ollaan jo naimisissa. Pulistiin siis paljon myös hääasiaa! Kiva erilainen lauantai oli siis eilen kaiken kaikkiaan. :)

P.S. Verenvuotoa ei juurikaan ole ollut. Eilen ihan muutamalla vessareissulla tuli jonkin verran vaaleanpunaista paperiin, mutta ei suurenpaa!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Pienoista verenvuotoa!

Hui kauhistus! Tänään kyllä meinasin töissä saada kohtauksen. Kävin vessassa ja paperiin tuli verta. Ei paljon, mutta kuitenkin. Tämä raskaus on siitä ollut niin paljon erilainen kuin viimeksi, kun silloin minulla tuli verta melkein koko sen ajan kun olin raskaana. Nyt on ollut semiturvallinen olo, kun verta ei ole tullut yhtään. Kahden vessareissun jälkeen (joista toisella verta tuli enää minimaalisesti ja se oli rusehtavaa) ei ole enää verta tullut ja olen hiukan rauhoittunut. Se tunne kuitenkin mikä hetkeksi valtasi oli aika musertava. Päättyykö tämäkin nyt näin? Miten selviän tästä? Mitä tapahtuu? Ehdin jo miettiä kotiin lähtöä kesken työpäivän jollakin verukkeella. Kun tilanne rauhoittui, niin olotilakin rauhottui hiukan.

Ja tänään tuli neuvolasta esitäytettäviä lomakkeita, joita uppouduin täyttämään ja olitilani hiukan koheni. :)

Alkuraskauden ultra onneksi lähestyy, joten on mahdollista saada hiukan mielenrauhaa!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kuka on Nellis?

Ajattelin nyt vihdoin tässä vaiheessa, että voisin tehdä pientä kuvaesittelyä elämästäni ja itsestäni. Pitkälle on blogissa jo päästy, mutta en ole uskaltanut paljastaa tunnistautumisen pelossa kauheasti. Varmasti minut hyvin tunteva ihminen olisi minut jo tunnistanutkin, mutta epäilen, ettei sellaista ole lukijaksi eksynyt. ;) Nyt kuvan lisätessäni minut tunnistaa satavarmasti, mutta otan riskin. Sinä, joka mahdollisesti tunnistat, ole ystävällinen ja ilmoita itsestäni.

Nellis
Olen tavannut aviomieheni 16-vuotiaana. Ensimmäisen kerran tapasimme koulukaverin kotibileissä, mutta yhteinen taival alkoi ystäviemme seurustelun myötä. Ensi kuussa yhteistä taivalta tulee täyteen 9 vuotta. Koen olevani erittäin onnellinen, kun olen pieneltä paikkakunnalta löytänyt sellaisen kultakimpaleen kuin mieheni. Kukaan ei tietysti ole täydellinen, mutta olen löytänyt ihmisen, joka on mahdollisimman lähellä sitä. <3

Rakastan syksyä, odotan talvea ja kesää. Vihaan alkukevättä, loskaa ja lumen sulamista! Suurin paheeni on jäätelö ja roskaruoka (kebab!) sekä energiajuomat (jotka nyt on pannassa, tietenkin). Minulla ei ole laajaa ystäväpiiriä ja olen huomannut "vanhetessani" muuttuneeni epäsosiaalisemmaksi. Perhe on minulle kaikista tärkeintä. En mistään hinnasta muuttaisi pois omakotitalosta, kun tällaiseen 2 vuotta sitten pääsin. Joulu on minulle edelleen samanlainen kokemus, kuin 15 vuotta sitten.


Edit. Poistin turhaa lätinää ja tiivistin tekstiä. Ehkä en kuitenkaan uskalla lopulta paljastaa niin paljon kuin aluksi kuvittelin. ;)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Neuvola varattu!

Eilen soittelin neuvolaan ja nyt on aika varattuna 4.11 klo 13. Aika on sellainen, ettei mies ikävä kyllä pääse mukaan, hänellä alkaa työt juuri tuohon kellonaikaan. Itselläni on tuolloin töitä, joten täytyy keksiä jotakin syitä, että mihin olen oikein livistämässä. Olen kyllä pohtinyt, että mikäli ar-ultrassa kaikki on hyvin, niin kertoisin tästä jo töissä. Olen niin huono pitämään salaisuuksia, että pakko olis päästä kertomaan. Kaiken lisäksi pomo ihan puskista eilen kysyi palaverissa, että "eihän kukaan ole nyt jäämässä äitiyslomalle?". :D Olin vähän että "HÄ"! Mistä helkkarista se nyt just keksi tollasta kysellä. Ei ole ollut edes puhetta mistään sellaisesta. En sanonut oikein mitään. Kiertelin vaan taitavasti kysymystä. ;)


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Eilisen ohjelma: partyparty!

Ystävän synttärikemuilla siis olimme eilen. Mies on ollut hiukan kipeänä, niin tarkoitus oli, ettemme lähde muiden mukana enää yökerhoon. No kappas mites siinä taas kävikään: löysimme itsemme puolenyön jälkeen bilepaikasta. Kemut menivät oikein mukavasti, tosin baari ei itsessään ollut oikein kummankaan mieleen. Musiikki ei oikein ollut sellaista mitä tykkäämme tanssia, mutta tietysti menimme sinne minne synttärisankarikin.

Kuskin hommatha on mulle tuttuja. Olen usein ollut ihan vapaasta tahdostakin kuskina, joten tämä raskaana olo ei ole minulle siltä osin raskas pala. Minä olen aina osannut pitää hauskaa myös selvinpäin.

P.S. Tein muuten tänään taas testin, kun alko mietityttään saisko sitä jo vahvan viivan testiin. Ei se vieläkään kovin vahva ollut. Kai tässä kuitenkin pitää raskaana olemiseen uskoa. Ei kuitenkaan ole mitään vuotoja ollut ja rinnat on edelleen kipeänä vaihtelevasti.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Syy: antibioottikuuri!

Tänään on tiedossa ystävän synttärijuhlat. Minä tietenkin olen meillä se joka ajaa autoa. Virallisena selityksenä kaikille uteliaille sanotaan, että olen antibioottikuurilla. Se ei edes ole kamalasti virheellistä tietoa, koska eilen aamulla otin viimeisen pillerin kyseistä kuuria. ;) Ajattelin ensin hyvälle ystävälleni tuolla kertoa, mutta olen nyt tullut siihen tulokseen, etten kerrokaan. Osa tästä porukasta, joka nyt on paikalla lähtee meidän kanssa kahden viikon päästä mökkeilemään viikonlopuksi. Tuolla voin sitten kertoa juomattomuuteni syyn koko sakille samalla kertaa. Uskokoot nyt vielä tätä antibioottiselitystä!

Raskaudestani tällä hetkellä tietää hyvä ystäväni (friends since kindergarten) sekä äitini. Siskoni poikkeaa sunnuntaina, joten saattaa olla, että kerron hänelle. Hänen odotusajastaan ei kuitenkaan ole montaa vuotta, joten varmasti monia mieltä painavia kysymyksiä voin hänelle esittää. Mieskin tuossa eilen pohti hänen äidilleen kertomista... Katsotaan sitten koska on sen aika.

TOSIN, tänä aamuna on kaikki oireet kadonnut. Enää ei ole edes rinnat kipeät. Toivottavasti tämä ei tiedä huonoa. Mennään kuitenkin vielä niin vähäisissä viikoissa, että vaikka mitä voi tapahtua. Toivottavasti kaikki olisi hyvin ja tuo sitten vähän selviää 1,5 viikon päästä siellä ar-ultrassa. Olen, jos en muuta, niin ainakin vainoharhainen nyt. Pelkään sitä pahinta koko ajan...

Terveisin
hysteriakerho.com ;)

torstai 17. lokakuuta 2013

Alkuraskauden ultra varattuna!

IIIK! Tänään otin yhteyttä TUGiin eli Uuteen gynekologikeskukseen Tampereelle. Nyt on varattuna alkuraskauden ultra torstaille 29.10. Neuvolaankin yritin soittaa, mutta siellä oli terkkari lomalla, joten maanantaina sitten uudella onnella soittoa siihen suuntaan. Näitä asioita on tosi rankka töistä hoitaa, kun siellä ei ole mitään paikkaa, jossa vois olla varma, ettei kukaan kuule. Neuvolankin ajanvarausaika on keskellä päivää, joten pakko töistä soitella. Tuonne TUGiin varasin ajan sähköpostilla, jotta minimoin häkellyttävät katoamiset. Minunhan siis täytyy mennä autoon soittamaan, jotta voin puhua rauhassa. ;)

Mietin ensin, että miltähän miehestä mahtaa tämä ultra-asia tuntua. Eipä hän kummemmin siis vieläkään ole kommentoinut, mutta mukaan lupasi kuitenkin lähteä. Mies on ollut vähän salamyhkäinen, kun tiedän, että hänellä on paljon murheita ja huolia tähän lapsihankkeeseen liittyen. Hän on kuitenkin huono niistä välillä puhumaan. Tiedän hänen olevan myös iloinen tästä raskaudesta, mutta hän ei ehkä ihan vielä tiedä miten näyttää sitä. Uskon, että kunhan vatsa alkaa sitten kasvamaan, niin miehellekin asia alkaa konkretisoitumaan.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Yhtäkkiä... A Boy!

Minä olen ehkä hiukan naiivistikin ajatellut haluavani ehdottomasti tyttölapsen/lapsia. Olen jotenkin nähnyt itseni tyttölasten kanssa, ostamassa tyttövaatteita ja tekemässä tyttöjuttuja. Olen ajatellut paljon enemmän tyttöjen nimiä ja jopa pelännyt pettyväni, jos saisinkin tietää odottavani poikaa. Tietenkin tärkeintä on terveys ja siksi on typerää ollut edes ajatella tällaisia asioita.

Nyt sitten tänään suihkuun mennessä, ihan yhtäkkiä: BIM! Mulle tuli tosi vahva fiilis poikalapsesta! Enkä tosiaankaan tuntenut harmitusta. Tuli jotenkin sellanen sisäinen omituinen tunne, että tämä lapsi on poika. Hassua. <3

Tässä kurkistus ihanaan ja rakkaaseen siskonpoikaani, joka on samalla kummipoikamme. Muistan vieläkin sen päivän , kun sain pidellä sylissäni häntä ensimmäisen kerran. Silloin vain 3 päivän ikäinen pikkuinen mytty oli kauneinta maailmassa.


Aamuinen raskaustesti, jälleen...

Viimeinen tällä hetkellä kaapista löytyvä testi oli tosiaan sitten tehtävä tänä aamuna. Plussaahan se näytti. Ei se vielä mikään kovin vahva ollut, mutta ei mikään hirmu haaleakaan. Sanoisin, että vähän vahvempi kuin aiemmat. Tai sitten haluan vain kovasti uskoa siihen ja näin sen sen takia niin. Kun 3 minuutin odotuksen jälkeen testiin kurkkasin, niin ensin tuntui musertavalta, kun viiva ei ollutkaan oikeesti tumma. Sitten aloin ajatella asiaa uudemman kerran ja olihan se nyt varmaan tummempi kuin aiemmin. Nyt vasta otin digikameralla siitä kuvan ja kuvassa se näyttää jopa tummemmalta ehkä. No en tiedä, yritän vaan kääntää asiaa päässäni uudestaan ja uudestaan. :D

Kuitenkin jotenkin on nyt sellanen tunne, että uskallan enemmän alkaa innostumaan. Haluaisin niin jo mennä penkomaan lastenvaatteita vintiltä, mutta ehkä odotan sitä vielä hetken. Siskoni on siis tuonut parhaimpia pieneksi menneitä vaatteita meille odottamaan perheenlisäystä. Siellä on myös muun muassa siskoni ja minun vanhoja vaatteita sekä myös tumput, jotka alunperin kuuluivat nyt 59-vuotiaalle enolleni. Eli niistä löytyy myös ihanaa historian havinaa.

Neuvolaankin pitäisi varmaan soittaa. Alkuraskauden ultrassa haluisin kovasti käydä, mutta rahatilanne nyt ennen veronpalautuksia on sellainen etten oikein tiedä pystyykö yksityiselle menemään. On tää muuten jännää! ;)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tää tunne.

"Kaiken kauniin ja suuren tässä maailmassa 
on luonut pelkkä ajatus tai tunne ihmisen sisimmässä."

Tää tunne. Se on hämmentävä. Vieläkin mun järki jotenkin suojelee mua siltä, etten saa innostua. Mutta tää tunne on se, että olen raskaana. Ja on iso juttu kirjottaa se ylös. Tulee tunne, että kun menen myöntämään sen näin, niin se ei sitten pidäkään paikkaansa tai käy niin kuin viimeksi. On tosi vaikee taiteilla näitten fiilisten välillä. Kuitenkin haluaisin jo niin hirveästi innostua ja kuuluttaa tätä koko maailmalle.

Noh! Varma juttu on ainakin se, että torstaihin asti en malta odottaa seuraavaa raskaustestiä. Mikäli nyt ei käy niin, että herään pari tuntia ennen kellon soittoa huomenna vessahätään, niin teen testin aamupissasta. Jotenkin haluan päästä näkemään sen vahvistuneen viivan ja antaa ittelleni luvan innostua. Toisaalta pelkään hirveesti sitä lopputulosta... Mitäs jos se onkin edelleen tosi haalea? Tai haalentunu entisestään?

Mutta... Kuitenkin ja asiasta aasinkorviin (kuten yksi ihana ystäväni tapaa sanoa), rakastan syksyä. Saan jotenkin voimaa tästä karusta kauneudesta. Koska blogini on uupunut paljon kuvia, niin tässä syksyinen kuva, joka ainakin itselleni antaa paremman mielen. :) Kuva on otettu työpäivän aikana, voisi siis huonompikin työ olla! ;)




maanantai 14. lokakuuta 2013

Voihan maksalaatikko!

Minä syön aina työpaikallani sitä ruokaa mitä siellä tarjotaan. Kuuden viikon välein tiistaisin, kun ruokana on pinaattikeittoa minulla on eväät. Joskus myös, jos on jäänyt edelliseltä päivältä ruokaa vähäsen, niin olen ottanut evääksi töihin. Tänä aamuna tosissani MIETIN, että otan sunnuntain sapuskan jämät töihin ja totesin mielessäni: "ei siellä kuitenkaan maksalaatikkoa tänään ole!" ja jätin ottamatta. Ja olihan SIELLÄ! Millä helkkarin todennäköisyydellä. :D Työkaverit tietävät, että se on herkkuruokaani ja syön sitä paljon, kun sitä tarjolla on. Tänään sitten kaikessa hiljaisuudessa täytin lautaseni lähinnä salaatilla (joka on meillä ihan onnetonta) ja otin hyvin kohtuudella maksalaatikkoa. Pakko oli vähän syödä, koska olisin oikeasti nääntynyt tänään. En syönyt edes aamupalaa. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota touhuihini tai jos huomasi, ei ainakaan sanonut mitään.

Mutta olihan tuo aika huvittava sattumus! ;)

Ja en oikeasti tiedä mistä johtuu, mutta mun vatsassani on ollut tänään sellainen vääntäminen. Sellanen samanlainen kuin yrjötaudin tullessa. Tämä on joko a) luulotautia, b) raskauspahoinvointia tai c) yrjötautia. Toivon todellakin, että kyse olisi vaihtoehdosta b, vaikka ei sekään pitkässa juoksussa varmasti ole mitään herkkua.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Odottamisen sietämättömyys...

Viimeisimmät postaukset on kaikki taitanu olla lähinnä "nyt musta tuntuu" -tyylisiä avautumisia, mutta samalla linjalla jatketaan. Koska en tosiaankaan uskalla vielä innostua tästä asiasta. Tein tänä aamuna uuden testin ja viiva oli edelleen haalea. Kyllähän sen nyt erotti, mutta ei ollut vahvistunut. Mitään mystisiä verenvuotoja ei kuitenkaan ole tullut, joten sen osalta kaikki hyvin. Nyt kuitenkin pitäisi varmaan malttaa vähän useampi päivä tässä välissä ennen kuin uskaltautuu taas tekemään uutta testiä.

Ymmärtääkseni kyllä ne raskaushormoniarvot saattaa aika yksilöllisiä olla, että miten nopeasti siis kohoaa. Joka tapauksessa, edellinen kerta on vielä kirkkaana mielessä, joten olen koko ajan hiukan kauhuissani. Mies on ollut ihana, mutta myös huolestunut tästä vauvahankkeesta. Tottakai häntäkin elämän muuttuminen pelottaa. Harmi vain, että hänen piti ottaa se puheeksi lauantai-sunnuntai välisenä yönä, kun olimme lähdössä yökerhoon tanssimaan (minä tietty kuskina). Meni vähän fiilikset, kun piti alkaa vakavista puhumaan sellaisella hetkellä.

Tiedän, että miestä pelottaa ainakin se, ettei hän enää ehtisi saamaan yhtään omaa aikaa. Omalla ajalla hän tarkoittaa lähinnä salilla käymistä. Kiitos tästäkin hänen työkaverilleen, joka lähinnä jakaa hänelle niitä negatiivisia puolia lapsista. Nämä on sellaisia asioita, joita täytyy puhua läpi, mutta aika ja paikkakin täytyisi olla oikea. Minä ainakin todella haluan miehelle suoda sen ajan, että hän pääsee salille, se on hänelle todella tärkeää. Minuakin pelottaa tulevaisuudessa moni asia tottakai. Mutta onhan mies niistä söpöistäkin jutuista puhunut... Hän on pitkään suunnitellut jalkaansa tatuointia ja nyt hän puhui asiasta jo sillä asteella, että sen voisi suunnitella niin, että siihen sitten tulevaisuudessa voisi aina lasten nimet lisätä. <3

lauantai 12. lokakuuta 2013

Jatketaan ajatusten virtaa...

Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on pelko siitä antibioottikuurista. Jos se on aiheuttanut jotakin haittaa ja on syyllinenkin olo. Alussahan tässä vaan ollaan, mutta kun se lääkärikin oli mulle niin tyly asiasta. :/

Kaikesta huolimatta se, että mieskin on huolissaan tilanteesta helpottaa. Ei tietenkään ole mukavaa, että joku on huolissaan, mutta siitä miehen nuivan oloisesta alkuasenteesta on menty paljon eteenpäin. Väsynythän tuo vain silloin oli, kun plussasta kerroin. Menin toisen herättämään uniltaan. Hän ei vaan pystynyt itseään herättelemään. Nyt hänkin on ollut oma itsensä taas. :)

Eli helpotusta toisaalta, mutta syyllisyyttä toisaalta. Jotenkin vaikea nyt saada ajatuksia kirjoitettua ylös.

Eli kiitos ja hei tältä päivältä!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Nopeaa fiilisten päivitystä!

Haha, joko tämä tunteiden heittely alkaa! ;)

No ei kai, mutta kai tällaisessa tilanteessa on ihan ok, jos vähän ailahtelee mieli. Miehen kanssa olen viestitellyt ja puhunut puhelimessa (on töissä iltaan asti) ja nyt olen paremmilla fiilareilla. Ei mistään vauva-asioista puhuttu, ihan arkipäivän juttuja. Kaikki on kuitenkin hyvin ja oma olotila parani sen myötä. Edelleen pelottaa keskenmeno ja tulevaisuus. Eli käy miten tahansa niin hirvittää. :D Varmasti on ihan ymmärrettävääkin, että hirvittää. Silti jotenkin sen myötä tulee myös se ärsyttävä jäytäminen, etten ole ansainnut tätä, jos tunnen pelkoa tai epäilen itseäni.

Mitä tahansahan voi vielä tapahtua ja oli miten oli, niin nyt jos koska asiaa pitää katsoa rauhassa. Sunnuntaina ajattelin tehdä toisen testin ja katsoa mihin suuntaan tuo viiva muuttuu. Erilainen tilannehan tässä kuitenkin on edelliseen kertaan, jolloin mulle tuli "menkat". Ja vähän niiden jälkeen omituista vuotoa, jonka jälkeen vasta tein positiivisen testin. Sen osalta siis on ehkä hyppysellisen turvallisempi olo (jos sen voi niin sanoa). Nyt kuitenkin menkat alkaa ihan rehellisesti oleen myöhässä, eikä mitään hämmentäviä verenvuotoja ainakaan vielä ole ilmennyt. Ja edellisellä kerralla en valemenkkojen alla saanut plussattua vaikka testejä tein.

Joten, well see...


Haalea plussa!!!

Tänä aamuna on sitten raskaustestiin piirtynyt haalea toinen viiva! Tänään siis kp32 ja nyt kyllä jo oikeasti pitäisi olla menkat myöhässä. Tämä on nyt tällainen nopea päivitys, sillä olen töissä. En halua vielä, että täällä kukaan tietää, mutta oli pakko päästä äkkiä kertomaan. :) Otin kuvankin testistä, mutta siinä tuo viiva ei oikeastaan näy ollenkaan. Livenä kyllä oli "selkeä hailakka" (jos noin nyt voi sanoa). :)

Nyt tunteet on tosi sekasin. Toisaalta pelkään samanlaista keskenmenoa kuin viimeks, miehen aamuinen nuiva asenne harmittaa ja pelottaakin vähän ja päällimmäisenä ärsyttää lääkäri, joka saarnas mulle antibioottikuurin syömisestä. KERROIN hänelle yli kaksi viikkoa sitten, että yritän tulla raskaaksi ja nyt hän minua ripitti, että olin tuon hänen määräämän antibioottikuurin vielä syönytkin. Kiva, että hän minua aiemmin kuunteli! Eli vähän myös hirvittää miten tuo kuuri vaikuttaa ja vahvistuuko se plussa siitä. Aamulla olin vielä onnen kukkuloilla, mutta nyt tunteet ovat erilaiset... :/

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tänään huidellaan luvuissa kp30!

Eli tänään on kp30! Tänään oli jo sellasia menkkamaisia oloja, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Olen koko ajan ihan vainoharhainenkin, että nyt alkaa... ja ei kuitenkaan!

Jotenkin nyt on vähän ristiriitaiset fiilikset. Toivon toisaalta, että nyt olisi sitten tärpännyt ja toisaalta toivon, ettei olisi. On melko rankkaakin ajatella, että toivottavasti ei. Tulee jotenkin syyllinen olo, ettei sais tuntua siltä. Huoh... Viime päivinä olen jo ajatellut, että onko niissä lapsissa taas mitään järkeä! Voi kamala! Jos ihan oikeesti ajattelee oman navan kautta, niin koko loppuelämä menisi paljon "helpommin" ilman lapsia. Mies sitä aina välillä väläyttelee ja sit alan itsekin sitä pohtia. Sitten mietin taas sitä, kuinka lapsista on iloa ja kuinka moni äiti on sanonut tuntevansa itsensä kokonaiseksi vasta lasten myötä.

Tää on henkisesti tosi rankkaa... Ja tuntuu, että ajattelen mitenkä päin tahansa tätä asiaa, niin metsään menee...

perjantai 4. lokakuuta 2013

Rauhallinen perjantai

Kaikesta draamasta on luojan kiitos selvitty. Maanantaina poruttiin ja puhuttiin. Kaikesta on selvitty, tiesinhän mää sen. Meillä on tapana ollut asiat aina saada selviksi ja näin pitkään ei varmaan ole vielä koskaan mennytkään.

Nyt kuitenkin ihanaa perjantai-iltaa vietellään. Syön poskiontelontulehdukseen antibiootteja ja sanotaanko niin, ettei peittojakaan ehditty kauheasti heilutella oletetun oviksen aikaan sitten kuitenkaan. Jotenkaan ei ole siis kovin vahva fiilis raskautumisesta. Olen kuitenkin päässyt jonkinlaiseen hyvään zen-olotilaan. Edelleen mietin ystäviemme tulevia häitä, joissa meillä on kaason ja bm:n hommia hoidettavana. Jos niin nyt käy, että tästä ei tärppää, niin voi olla, että siirrämme hiukan yritystä. Voi kuulostaa jonkun mielestä ehkä itsekkäältä, mutta tällä fiiliksellä mennään.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Miten voi olla näin paha olla...

Että voi olla paha olla tällä hetkellä. Perjantaina tuli kränää ihan tyhmästä asiasta. Mää ylireagoin, mutta myönsin sen. Yritin jutella ja saada asian sovittua, koska lauantaina molemmat meni viettään päiväänsä eri tahoille. Menin sitten nukkumaan yläkerran sänkyyn, koska alkoi ahdistaa ja toisella ei ollut aikeita asiasta keskustella. Tai olis lopulta ollut, mutta alkoi huutamaan ja poistuin tilanteesta. Miehenihän ei juuri koskaan korota ääntänsä, joten säikähdinkin vähän.

Aamulla menin nöyrästi halailemaan vähän ennen kellon soittoa. Mies oli poissaoleva. Yritin jutella ja mies heitti lisää vettä kiukaalle. :( Vielä automatkalla tiputtamaan miestä menoihinsa asia pikkasen laukesi ja helpottui, mutta itselleni ainakin jäi paska fiilis jäytämään. Treffasimme yöllä baarissa ja kaikki tuntui olevan suht ok. Sunnuntaiaamuna mies oli sit taas jäätävä. Kotimatkalla selvisi syy kyllä syykin. Mutta kaikki lähti taas alusta.

Mutta koska mies ei ollut aiemmin halukas puhumaan, niin päätin itsekin ottaa jäätävyyslinjan. Olimme kotona kolmen tienoilla ja siitä tähän hetkeen ei ole puhuttu, kuin muutamia sanoja toisillemme. Ja mää en kestä tätä!!!! Nyt oon taas eri sängyssä, koska mun itkultani mies ei sais nukuttua ja aamuherätys on aikasin. Mää oikeesti halkeen tähän pahaan oloon. En halua mennä töihin esittään iloista, kun sisältä on paska olo. Enkä tiedä koska mies haluaa tästä sitten puhua, että asia selkiäisi...

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ovispäivät ja tiukkaa pohdintaa yrittämisestä

Täällä sitä mennään jännittävissä ovispäivissä! Ovispäiväthän meidän maailmassa meinaa sitä, että varmasta ovispäivästä ei ole varmuutta, mutta se osuu johonkin suunnilleen tähän. Koska mulla ei ole sen jälkeen, kun ehkäisy jätettiin pois ollut yhtään täydellistä kiertoa, niin en ole satavarma kierron pituudesta. Olettaen, että kierto olisi 28 päivää, niin ovis olisi ollut eilen. Olemme siis aloittaneet peittojen heiluttelun sunnuntaina, jatkaneet eilen ja suunnitelmissa olisi taas huomenna olla tositoimissa. Toivottavasti kierto ei kauheasti ole lyhyempi, sillä sitten etupäästä ei oltu kartalla tarpeeksi aikaisin. ;)

Mukavaan zen-fiilikseen tässä ehtikin jo päästä, kunnes reilu viikko sitten minua pyydettiin ystäviemme häihin kaasoksi. Miehenihän on bestman. Olen jopa miettinyt, olenko valmis äidiksi, kun ihan tosissani olen miettinyt, että mikäli tästä kierrosta en tule raskaaksi, niin yrittämistä muutamalla kuukaudella lykättäisiin. Häät ovat todennäköisesti elokuun 2. päivänä ensi vuonna. Nämä ovat erittäin tärkeät ystävät, enkä mistään hinnasta halua missata näitä häitä ja tätä kunniatehtävää. Ystävät kyllä tietävät yrityksestämme ja olen otettu, että heitä asia ei ole haitannut, kun ovat meidät kuitenkin halunneet luottohenkilöiksi (kaasoja ja bestmanejä on kyllä muitakin).

Aina ei tietenkään voi suunnitella kaikkea ja lapsen kanssa varmasti tulee tilanteita, joista saattaa jäädä paitsi. Sen pohjalta tuntuu niin hölmöltä ajatella oman yrittämisen siirtämistä. Ehkä olen kuitenkin sitten sen verran lapsellinen... En haluaisi kuitenkaan ajatella niin. Haluan ajatella asian siltä kannalta, että meillä lapsen saamisen kanssa ei ole kiirettä, mutta rakkaat ystävämme menevät naimisiin vain kerran! Meidän päätöshän se on, eikä se muille kuulu. Pistäähän tämä kuitenkin aivot hiukan raksuttamaan...

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Yksi nega taas tehtynä!

Kävin tänään viemässä labraan virtsanäytteen, jotta selviäisi tämä kummallinen jatkuva vessahätä. Samalla sitten tein raskaustestin ja negaahan se näytti. Eli ei mitään valemenkkoja sitten kuitenkaan ollut tällä kertaa vaikka omituiset menkat olikin. Lääkärin piti soittaa mulle jo tänään tuloksista mahd. tulehduksen suhteen, mutta eipä ole kukaan soittanut! Huomenna on sitten oltava yhteyksissä sinne päin...

tiistai 17. syyskuuta 2013

En oliskaan halunnut nukkua...

Huomenta vaan... En oliskaan halunnut nukkua. Kello oli soittamassa klo 6.35 ja ekan kerran heräsin vessahätään pari tuntia ennen tuota. Sitten miehen kello soitti taas siitä tunti eteenpäin ja muka taas oli pissahätä. Sit takas sänkyyn, eikä mitään tsäänssejä saada unenpäästä kiinni, koska muka pissahätä ja alavattassa omituinen olo. Kiva, jos oon nyt jonkun virtsarakontulehduksen tässä sitten itselleni kehittänyt.

Lisäksi mun menkat oli tosi hämmentävät. Yksi päivä tosi runsasta vuotoa ja sit ihan minimaalista muutama päivä ja sitten ne oli ohi. Ja ekana päivänä hirmuiset kivut. Ajattelin tehdä varuiks raskaustestinkin, mutta en ole vielä ehtinyt. Ja tänäkään aamuna se ei oikein onnistu, kun oon tuolla vessassa jo ravannu monta kertaa.

Nyt sitten vaan ihan rauhassa koiran kanssa ulos, rauhassa aamupalaa ja Aamulehteä ja sitten töihin. Illalla tarkoitus lähteä jäähallille! Olen niitä, joiden pää menee sekaisin jääkiekosta. ;)

P.S. Selvisipä sekin, että mulla on tässä blogissa kellonajat ihan päin sitä itseään! Enkä näköjään osaa muuttaa sitä. Olen minä melkoinen tekniikkanero...

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kp1

Tänään tuli sitten kp1 sellasella rytinällä, että oksat pois! En muistanutkaan teiniajoilta tällaisia menkkakipuja. Ruuaksi mun oli tarkotus tehdä makkarasoppaa, mutta ei oo mitään mahkuja kuoria ja pilkkoo perunoita ja makkaroita. Tosi kipeä alavatta. Käperryin sohvalle buranan ja suklaan voimin. Olo vähän parani... Se oli varmaan se suklaa. ;)

Meni siis reilu 4 viikkoa oletetusta keskenmenon ajankohdasta, että menkat palasi. Nyt sitten vain yritetään olla aktiivisia makkarin puolella oletetun ovisajankohdan aikoihin. Minähän en mihinkään ovistesteihin lähde. (sanon nyt, mut katsotaan sit tulevaisuudessa)! :D

Olo on siis tukala, mutta kuitenkin helpottunutkin. Tästä on taas hyvä jatkaa matkaa.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kuukautisten metsästys

Huomenna tulee neljä viikkoa siitä, kun keskenmeno ilmeisesti tapahtui. Silloin verenvuoto alkoi aamulla ja oli runsaimmillaan. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia menkkatuntemuksia ja olen jo ehtinyt miettiä, että mitä jos olenkin tullut raskaaksi uudestaan jo. Se on kyllä tosi epätodennäiköistä ja peittojakaan ei ole kovin montaa kertaa heiluteltu viime viikkoina.

Huolestuttavaa tässä on se, jos nyt ehdin tahtomattani keksimään, että olisi mahdollisuus olla raskaana, niin petyn ihan mielettömästi sit kp1:seen. Taas kerran ihan tyhmää, mutta ihmismieli toimii välillä harvinaisen pöntösti.

Muuten tässä on menty kovin rauhallisilla fiiliksillä, eikä suurta hötkyilyä ole ollut suuntaan eikä toiseen. Hyvä niin. Nyt on sellainen todellinen tjot-olo!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Totaalinen herkistyminen!

Olen katsonut Netflixistä jo useamman viikon Bones-sarjaa ja jäänyt totaalisesti koukkuun. Booth on niin ihana (onhan se hyvännäkönen ;)) ja niitten niin pitäis olla Bonesin kanssa yhdessä ja oon niin monta kertaa pillittänyt. Nyt katsoin vikan jakson, mikä Netflixissä enää oli eli kuudennen kauden vikan jakson. JOS on niin, että joku seuraa eikä ole päässyt vielä sinne asti, niin kannattaa lopettaa lukeminen nyt. ;)

kuvan lähde: google

Angelan synnytys oli niin ihana vaikka tiedän, ettei se todellakaan ole tuollaista oikeassa elämässä. Ja kun Hodgins esitteli vauvan kaikille ja ne olivat nimenneet sen muun muassa edellisessä jaksossa kuolleen työkaverin mukaan ja lopussa sitten vielä Bones kertoo olevansa raskaana ja Booth on isä. Niin nää kaikki samassa jaksossa oli kyllä sellanen hanat auki -yhdistelmä. Ihan hullua! ;)

Seitsemäs kausi ei ole Netflixissä eli mun tarttee varmaan ostaa se! Tosi tyhmää, mutta oon ihan koukussa. :D


perjantai 30. elokuuta 2013

Paljastus äitille!

Äitini oli tänään meillä kyläilemässä ja piiiitkän pohdinnan ja miettimisen jälkeen kerroin hänelle, että olemme jättäneet kaiken ehkäisyn pois. Kerroin myös, että olin jo raskaana, mutta sain hetipian keskenmenon. Hän oli kovin yllättyneen oloinen vaikkakaan en usko, että se niin kamalasti olisi pitänyt yllärinä tulla.

Nyt mietin teinkö virheen. Mahdollisiin vauvauteluihin on nyt paljon vaikeampi vastata, jos äiti on samassa tilassa. Jotenkin valehtelu on vaikeampaa silloin! Mutta kerrottu mikä kerrottu. En tiedä tykkääkö mies, että kerroin. Tosin eipä tuo nyt niin iso juttu ole. Mää vaan tapani mukaan pohdin, että olisiko pitänyt vai olisiko pitänyt niin vai ehkä näin. Nojoo, pikku juttu! Kerrottu kuitenkin.

tiistai 27. elokuuta 2013

Turha luulo!

Ehdin jo epäilyttävistä vatsatuntemuksista päätellä, että kuukautiset olisivat alkamassa ja kiertoon tulisi joku tolkku. Noh, selvisipä sitten, että syy ei ollut siinä. Nyt on muutama päivä kulunut, eikä mitään kuulu. Joten kierto edelleen hukassa... Jotenkaan en vaan jaksa olla nyt siitä mitään mieltä. Fiiliksenä on nyt tosissaan, että tulee jos on tullakseen. Vauva siis. Joten kuukautisia varmaan odotellaan samalla mentaliteetilla.

Koska haluan piristää itseäni ja lukijoitani, niin annan teille pieniä sneakpeakejä ihanasta mökkipaikastamme ja viikonlopun vietosta siellä! :)

Lämmintä ei erityisesti ollut... 




perjantai 23. elokuuta 2013

Hämmennys!

Tällä hetkellä olo on sellanen, etten oikeesti edes tiedä millanen! Siis hämmentävä tosiaan. Jotenkin tuntuu, että nyt se vauvan hankinta ei olisikaan enää niin ajankohtaista. Tai siis on se ajankohtaista, mutta jotenkin olin jo lipsumassa sinne äidiksi tulemisen haavemaailmaan ja nyt kun se ei toteutunutkaan, niin on jotenkin sellanen luovuttamisfiilis. Osittain nää tunteet varmaan johtuu myös parista tosi raskaasta työviikosta. Usean alle 3-vuotiaan kanssa kun on päivittäin 8 tuntia, niin jossain vaiheessa se on aika raskastakin. Mietin, että oikeestiko haluan kotiinikin tällaisia.

Ja nyt mua SUUTUTTAA, että on tollasia fiiliksiä!! Olin jo raskaana ja halusin sitä todella ja nyt ajattelen noin. Jotenkin tuntuu, ettei sais ajatella tollain, enkä ansaitse tulla raskaaksi uudestaan ja se ajatus sitten taas suututtaa lisää.

Kaikesta huolimatta ehkäisy on ja pysyy poissa ja lapsi tulee jos on tullakseen ja toivottavasti löytäisin sen draivinkin taas! En ole aiemmin havainnut mitään ovislimoja tai muita, mutta jotakin sellaista mahdollisesti oli havaittavissa alkuviikosta. En kuitenkaan sitten edes jaksanut hyödyntää tilannetta, kun olin niin väsynyt ja mies väsyneempi aikaisista herätyksistä. Toisaalta takaraivossa käväisi se fiilis, että tästähän voisi vaikka nopeastikin kehkeytyä jotain ja sit toisaalta ajattelin, että ehtiihän sitä.

Äh. Syyllisyys, suuttumus, häpeä ja ahdinko. Ne tuli nyt noin äkkiseltään mieleen.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kadonneen kierron metsästys!

Nyt sitten vain leuka pystyyn ja kohti seuraavaa kiertoa! Kunhan vain tietäisi missä se kierto nyt edes menee. Maanantain verikokeiden tulokset sain eilen, raskaushormonin määrä oli 6. Vähenemään päin siis. Edelleen on pientä tuhruvuotoa, mutta neuvolan terkkari antoi luvan jatkaa yrittämistä. Kysyin, että mistäs sen tietää oliko kohdun ulkopuolinen raskaus tai jotain muuta. Terkkari vain totesi, että ei pitäisi olla mitään, kun minulla ei ole kipuja, kuumetta tai muuta vastaavaa.

Nyt siis ihmetellään koska tulee seuraavat kuukautiset, jotta pääsisi taas kartalle tämän kierron kanssa. Ehkäpä peittojen heiluttaminen ei kuitenkaan olisi pahitteeksi tässäkään vaiheessa. Eihän sitä koskaan tiedä! ;)

P.S. Jostain syystä työnteko on tuntunut reilun viikon ja tosi raskaalta ja välillä sitä tarhantätinä miettii, että oikeestiko olen töissä ensin huutavien lasten kanssa ja sitten tuleen kotiin kuuntelemaan omia huutavia lapsia! Toivon todella, että tämä on ohimenevä vaihe! Olen vasta valmistunut ja aloittanut työt ja toivon, että tämä on erittäin nopeasti ohi menevää.

lauantai 17. elokuuta 2013

Tunteiden vuoristorata

Kummasti sitä fiilikset hyppii yhdestä toiseen. Joka toinen hetki ajattelen, että hyvin tää lähtee tästä sitten menemään: saadaan lupa jatkaa yritystä ja kierto lähtee rullaamaan ja mahdollisesti oon jo piankin raskaana. Toisaalta maalaan kauhukuvia: Joku on vialla, eikä saada jatkaa yritystä TAI sitten saadaan yrittää ja tärppääkin, mutta tulee lisää keskenmenoja TAI kierto ei ota tasottuakseen, eikä oviksesta tietoakaan ja vauva ei ota tullakseen.

Ressaan myös töiden kannalta. Mulla meinaan on määräaikanen soppari ja jos plussaamisessa kestää, niin ehdin jäämään työttömäksi ennen äippälomaa. Mahdollisesti niin, että olen kauankin työttömänä ja sitten taas huononee äitiysraha ja sitten täytyis siirtää taas yrittämistäkin ja jos taas saan uuden sopparin, niin tuun heti raskaaks ja voi helvetti sentään suoraan sanoen! Kuinka sitä vaan osais elää hetkessä? Olis niin helppoa vaan katsoa mitä tämä elämä tuo tullessaan ja murehtia sitten sen mukaan. Mulla vaan on tää uskomaton taito murehtia kaikkea etukäteen, oli tarvetta tai ei.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ei raskaana! :(

Tänään sain kuulla verikokeen tulokset. Raskaushormonia veressä 31 (sitä mitä yksikköä nyt sitten onkaan). Eli eihän se nyt noin alhainen voisi olla. Kuitenkin digimittarikin sanoi sillon jo aiemmin, että 2-3 viikkoa hedelmöittymisestä. Maanantaille terkka halusi mut vielä varmistus verikokeeseen, johon meneminen tuntuu rasittavalta ja ahdistavalta. Sittenhän näkee onko kaikki hormonit poistunut.

Jotenkin nyt on vaan sellanen tyhjä olo. Koko päivä oli töissä ihan yhtä tuskaa ja nyt ei huvita mikään. Ketuttaa, että laitoin pesukoneen pyörimään. Haluisin vaan koteloitua sohvalle. Mutta ei itketä, on vaan ihan tyhjä olo. Ja jotenkin se tuntuu vielä ahdistavammalta.

Sitten pitäis päästä kartalle missä mennään kierron kanssa, että pääsis taas tositoimiin ja yrittämään uudestaan. Jotenkin sekin nyt vaan tällä hetkellä tuntuu kauhean raskaalta. Voi pönttö! :(

maanantai 12. elokuuta 2013

Piinapäivät jatkuu!

Tänään soitin äitiysneuvolaan ja sieltä sain lähetteen verikokeisiin. Huomenna aamulla on sitten verikoe ja viimeistään keskiviikkona selviää mikä on raskaushormoonin määrä. Voi olla, että jo huomenna saa vastauksia ja toivon sitä todella. Veren tulo on nyt vähentynyt, mutta ei täysin loppunut. Tietysti voi olla, että meni kesken ja kaikki on tullut nyt ulos. Toivon NIIN paljon, että asia ei niin olisi.

Olin kuitenkin hiukan hemmottelemassa itseäni tänään ja kävin kasvohoidossa. Nukahdin ihanan lämpöisen peiton alle, kun erilaisia puhdistusaineita ja voiteita leviteltiin kasvoille. Mielestäni se on aika intiimi tilanne, enkä varmasti edes menisi kasvohoitoon, mutta rakas ystäväni on kosmetologi ja kävin hänen työpaikallaan. Hemmottelu oli kyllä paikallaan tähän väliin! <3

lauantai 10. elokuuta 2013

Ahdistus, epätoivo ja suru

Tuossapa oikeastaan ne kolme sanaa, jotka kuvasivat tätä aamua. Maltoin odottaa muutaman päivän, että teen raskaustestin uudestaan. Halusin varmistua raskaudesta ja siitä, ettei se ole mennyt kesken. Toivoin näkeväni kunnollisen plussaviivan. Herätessäni huomasin kuitenkin vuotavani. Verta tuli melko paljonkin. En osaa arvioida, mutta tulihan sitä... 

Tein testin. Viiva oli aluksi selkeä, mutta kuitenkin melko haalea. Olin pettynyt ja peloissani. Oliko tämä nyt sitten kuitenkin tähän asti mennyt hyvin. Sorruin vielä tekemään myös digitestin. Sen toimimisesta en osaa edes sanoa, sillä odotustiimalasia ei tullut näyttöön vilkkumaan ennen tulosta. Tulos oli sama kuin pari päivää sitten. Raskaushormooniahan voi kuitenkin olla kehossani vielä vaikka kuinka paljon. 

Olo on nyt eniten ahdistunut. Nyt on lauantai ja heti maanantaina aion soittaa neuvolaan. Haluan, että tämä asia selvitetään. Mikäli tämä raskaus meni kesken, niin täytyyhän selvittää, että kaikki on tullut minusta ulos. Ja entäs, jos olenkin jotenkin vielä raskaana, mistä vuoto johtuu ja kuinka hirmuisen riskiraskaus tämä nyt sitten olisi. Olen ihan sekaisin. Välillä ajattelen, että kesken se meni ja nyt uuteen yritykseen ja toisaalta toivon, toivon ja vielä kerran toivon NIIN paljon, että jotenkin olisin vielä raskaana ja kaikki olisikin hyvin. 

Tänään meillä on vielä festari-ilta, joten harmittaa entisestään tällaisilla fiiliksillä "juhlia". En kuitenkaan uskalla juodakaan, joten täytyy nyt vieraille sepitellä jotain satua ja hymyillä kauniisti.

torstai 8. elokuuta 2013

Toista päivää raastava epävarmuus!

Heinäkuun lopulla kuukautiset sitten alkoivat ja pettymys oli pienoinen. Noh, harvemminhan sitä kuitenkaan ensimmäisestä kierrosta tärppää. Aloin jo kuikuilla tulevaa ovulaatiopäivää, kun kiertopäivänä 11 tuli merkillistä vuotoa. En keksinyt äkkiseltään mitä voisi olla, kun kuukautiset ovat aina olleet säännölliset eikä mitään ovulaatiovuotoja tai muita ole ollut. Eilen sitten päätin tehdä raskaustestin ja jumantsuikat sentään: 
Se näytti positiivista!



Kuvassa tuo plussaviiva ei näytä ihan niin vahvalta mitä se oli oikeasti. Mutta nyt jos koska alkoi ihmettely. Menkat tuli ja testi näyttää plussaa... Koska olen sairaslomalla, kävin muista asioista työterveydessä. Puhuin lääkärille asiasta ja hän sanoi, ettei lainkaan ole tavatonta, että kuukautiset tulisi vaikka on raskaana. Jotenkin silti tuntu ihmeelliseltä.


Tänään tein sitten uuden testin. Samanoloinen semivahva plussaviiva tuli samanlaiseen testiin. Clearbluen digitesti näytti: "raskaana 2-3". Eli hedelmöittymisen olisi pitänyt tapahtua 2-3 viikkoa sitten. Vaikka en tarkkaa ovispäivääni tiedäkään, niin tuntuu silti omituiselta. Tuohon aikaan emme enää juurikaan peittoje heilutelleet, joten jotenkin tuntuu varsin epätodelliselta.


Haluaisin jo iloita tästä, mutta pelkään, että nämä ovat jotain keskenmenon peruja! Aamulla olin vielä ihan sekaisin, kunnes ihanat vaukkarit antoivat minulle järkeä päähän. Taidan odotella lauantaihin, tehdä vielä uuden testin ja arvioida tilanteeni sitten rauhassa (tai melko paljon vähemmän rauhassa) uudelleen.


Tällä hetkellä suhteellisen hyvä zen-fiilis ja rauhallinen olo. Huomenna saikulta takaisin töihin aamuvuoroon ja sitten onneksi viikonloppu. Tekisi mieli puhua tästä kaikille, mutta aion pitää suuni supussa. Paras ystäväni on ainoa, joka tietää (niin ja vaukkarit) ja hän on innoissaan puolestamme.

Pakollinen aloitus!

Pakko varmasti aloittaa blogi tällaisella perinteisellä lätinällä. Tuntuu jotenkin, että niin pitäisi tehdä. Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa nyt reilut 2 vuotta. Seurustelua on kaikenkaikkiaan takana vajaat 9 vuotta. Mies on teinirakkautteni, eikä minua ole missään vaiheessa kaduttanut. Olen löytänyt ihmisen, joka ajattelee samalla tavalla ja ymmärtää minun ajoittaisen sekopäisyyteni. Voiko sitä enempää toivoa?

Nyt kuitenkin jo monta vuotta aaltoillen kulkenut vauvakuumeeni on nostettu uudelle tasolle. Kesäkuun lopulla tehtiin päätös (tai minä tein päätöksen, jota vastaan mies ei suurisanaisesti ollut) jättää ehkäisy pois ja vauva saa tulla jos on tullakseen. Mies oli asiasta hiukan epävarmempi, mutta totesi kuitenkin, että "kai ne lapset joskus on tehtävä". Ei kauhean syvällistä, mutta paljon kuitenkin. :)