maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kehityksen pieniä asteita

Vaikka nyt tuntuukin olevan suvantovaihe motorisessa kehityksessä, niin koko ajan huomaan, kuinka paljon tuo neiti tajuaa, osaa ja keksii juttuja! Eli meillä noustaan edelleen seisoon tukea vasten ja kävellään nyt esim. tv-tasoa päästä päähän. Mitään oikeaan kävelyyn viittaavaa ei kuitenkaan ole ilmassa ja kävelyttämisyrityksetkin kariutuu nopeasti, kun ei likkaa vielä kiinnosta. Konttausvauhti on mieletön ja sillä pääsee näppärästi kulkemaan, niin mitäs sitä nyt kävelisi. ;)

Kuitenkin on juttuja, joista melkein päivittäin hämmästyn. En varmaan osaa edes antaa montaa esimerkkiä, mutta ne on sellaisia, että hämmästyn tuon neidin nerokkuutta. Koko ajan tajuaa, että tuo on pieni ihminen, joka alkaa koko ajan myös käyttäytymään enemmän kuin ihminen. Ongelmanratkaisukyky kehittyy hurjaa vauhtia. Jos neiti menee "kävellen" sohvapöytää pitkin kohti jotakin mitä haluaa (yleensä jotakin kiellettyä) ja minä laitan jalan siihen eteen, niin ei mene sekuntiakaan niin neiti menee kontilleen ja sujahtaa jalkojen ali. Sitten taas pystyyn ja näin on upeesti päästy käsiksi kohteeseen. Tänään myös huomasin, kuinka näppärästi sohvapöydän alle mennyt tavara saatiin käsiin. Enää ei hakattu päätä reunaan, vaan neiti tajusi mennä ihan makaamaan mahalleen ja kurotti sitten pöydän alla olevaan tavaraan. Siis WAU!

Ihanaa, kun tuli lämmin ja voi käyttää kevyempiä vaatteita!
Kuulostaa ihan pikku jutuilta, mutta kun tuota yksinkertaista ihmislasta on katsellut monta kuukautta, niin sitä vain sitten hämmästyy, kun se osoittaakin fiksuuntumisen merkkejä. Olen jotenkin ihan äimän käkenä, kun koko ajan tulee tollasia pieniä kehityksen asteita. Toisaalta se on "huonokin" asia. Kohta likka tajuaa miten "kiertää" kaikki mun esteeni kiellettyihin paikkoihin. :D Esim. tuolit on näppärästi keittiön laatikkojen edessä, eikä tuo ainakaan toistaiseksi tajua niitä siirtää. ;)

Koko perhe grillailemassa omalla terassilla.
Ja nii! Miehellä alkoi loma. Tuntuu vähän, että olisi itselläkin alkanut. Eli neljä viikkoa vähän erilaista arkea. Tosin todennäköisesti heti torstaina mies lähtee Itä-Suomeen saareen mökille veljensä kanssa ja minä jään tänne meidän lähemmälle mökkipaikalle (jossa on mummu 24/7 apuna). Perjantaille järkkäsin vielä vauvatreffit kavereideni kanssa. He tulevat meidän mökille vauvoineen ja nyyttärimeiningillä sitten herkutellaan. Yksi vauvoista on 5 päivää meidän neitiä vanhempi, toinen 4 päivää nuorempi ja kolmas on syntynyt tammikuussa. Olen jo ihan täpinöissäni tästä ja odotan perjantaita! :)

Vielä enemmän odotan kuitenkin meidän huomista minilomaa! JES! Äitini tulee tänne meille aamulla aikaisin ja me lähdetään ajamaan kohti Helsinkiä ja satamaa. Mennään pienelle päiväristeilylle. Laiva lähtee satamasta klo 10.30 ja palaa alkuillasta klo 16.50 takaisin. Tässä välissä käydään kääntymässä Tallinnassa, jossa ei kuitenkaan ole maihinnousua. Aiotaan nauttia päivästä ihan rauhassa kahdestaan, syödä hyvin ja ehkä vähän shoppailla. Täytyy sanoa, että tätä päivää olen odottanut monta viikkoa, kun lyötiin lukkoon, että tällaiselle pikkuristeilylle lähdetään. Minä todellakin kaipaan lomaa tuosta pikku rääpäleestä. Vaikka se onkin yli-ihana minun pieni naperoiseni niin... Loma tulee todella tarpeeseen. Vaikkakin alle päivän mittainen. ;)

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Rankka juhannus, jokaiselle omalla tavallaan...

Ja minulle henkilökohtaisesti sillä tavalla, että neiti päätti heittäytyä aika ajoin mökki-ilmastossa varsin hankalaksi. Ensi kerralla napataan kyllä syöttötuoli mukaan, sillä ruokailut olivat aivan helvettiä. En ymmärrä miksi nyt yhtäkkiä likka päätti, ettei voi istua esim. sylissä kun syötetään. Samantien alkoi huutaminen, venkoilu, heittäydyttiin jäykäksi pötkyläksi ja huudettiin lisää. Ruokaa meni juhannuksena suuhun lähinnä sitten velliä, maitoo ja smoothieita. Homma meinasi jäädä kotonakin päälle, mutta nopeasti tuo rauhoittui syöttötuoliin ja taas on ihan normaaleja kivoja ruokailuhetkiä meillä. Ihme juttu!


Mulla alko kyllä lievästi sanottuna pinna kiristyyn, kun ei meinannut sapuska upota. Nyt onneksi meidän nukkumisvintillä on pinnasänky ja sinne neidin nukuttaminen oli helpompaa. Ekana iltana meni vaan tunti, eikä se ollut mitään mahdotonta huutotaistelua koko aikaa ja seuraavana iltana alun kiukuttelujen jälkeen neiti jäi pinnikseen ja nukahti sinne itsekseen. Hurraa! Yöt tuolla tosin on vähän heikkoja, kun nukutaan samassa ahtaassa tilassa kaikki, niin ei oikein kukaan saa kunnolla nukuttua. Me vedettiinkin neidin kanssa aamupäiväpäikkäreitä sitten tunti pari heräämisen jälkeen. :)

Juhannus meni kuitenkin kaikesta huolimatta mukavasti! Vietimme meidän juhannus perinteisesti mökkeillen. Meillä on sellainen urheiluseura, jolla on mökkipaikka. Meillä on siellä oma pikkuriikkinen mökki (kuten myös mm. vanhemmillani ja enoni perheellä) ja sitten on yhteisiä tiloja kuten sauna ja yksi iso mökki. Olen elämäni aikana tainnut olla 2 juhannusta jossakin muualla, joten täytyy myöntää, että paikalla on väliä minulle.


Aattonakin oli hetki auringonpaistetta ja me pidimme juhannustanssit laiturilla. Valssasimme ja lopulta soitimme myös menevämpää musiikkia. Tämä oli jo silloin, kun olin saanut neidin nukkumaan. Kokkoa ihastelimme pääasiallisesti saunan katetulta terassilta, koska vettä alkoi juuri silloin satamaan. Juhannuspäivänä meillä oli leikkimieliset olympialaiset, jossa muun muassa heitettiin keilaa jalkojen välista takaperin ja yritettiin osua frisbeellä pienen matkan päästä saaviin. Meidän joukkue tuli toiseksi! Vau! :D Tässäkin kävi tuuri, sillä neiti oli juuri koko tuon ajan päiväunilla.

Kiukuttelusta ja univajeesta (ja kehnosta säästä) huolimatta tämäkin juhannus oli onnistunut! Ehkä tällaisten nostalgisten juhlien kohdalla ne huonommat jutut vaan painuu nopeasti unholaan ja hyvät jää pinnalle. Yhtenä hyvänä puolena mm. se, että auttavia käsiä oli paljon ympärillä ja itsekin pystyi välillä hengähtään. Suurin apu taisi olla siskoni tytöstä (6v.), joka tuota kovaa kyytiä konttaavaa serkkuaan palautti aina lähtöpisteeseen. Hän osaa hienosti ottaa kainaloiden alta kiinni ja kantaa lyhyen matkan. Itse sain katsella sohvalla telkkaria, kun vieressä toimi vauvan palautuspalvelu. :D Mökillä meillä on myös leikkikehä, jolla välillä pystyy neidin menoja vähän rajaamaan. Se vie kuitenkin muilta niin ison tilan, että sitä on vähän harkiten käytettävä.


Toivottavasti kaikilla muillakin on mennyt keskikesän juhla mukavissa tunnelmissa. Nyt sitten odotellaan niitä helteitä... Ei kyllä hyvältä näytä ennusteet... :/ Toivotaan kuitenkin parasta! :)



torstai 18. kesäkuuta 2015

Vastoinkäymisiä ja hymyjä!

Jotenkin taas pakkaantuu kaikki kakka samaan kasaan! Tai ei tässä edes asiat ole kamalan huonosti, mutta moni asia kyllä painaa mun mieltäni. Mulla kun on tapana olla sellainen murehtijamärehtijä, niin se ei ainakaan helpota tässä asiassa.

Sain tosiaan viikko sitten kuulla, että on vuosi aikaa säästää ja sitten tulee 2000 euron lasku. En jaksa asiaa sen kummemmin avata, mutta perintöjuttuja. Mun työkuviot ja meidän raha-asiat siinä sivussa on ihan auki. Mulla ei ole työpaikkaa ja tiistai oli mun ensimmäinen työttömyyspäivä. Jos saan töitä, niin on epäselvää kuinka mies pystyy jäämään neidin kanssa kotiin mahdollisesti lyhyellä varoitusajalla. Pistääkö työkkäri mut johonkin pirun kauas työnhakuun, joka on oikeasti mahdoton nakki ilman autoa. Ne on niin päättömiä ne kilometrit ja ajat mitä muka voi työpäivä kestää. Ei oikein toimi pienen lapsen kanssa, mutta tuskin ketään se kiinnostaa.

Sitten eilen varasin meille päiväristeilyn ja varauksen jälkeen heräsin tajuamaan, ettei mulla ole passia tai henkilökorttia. Tuo reissuhan on Tallinnaan ja vaikka passia ei yleensä kysytä, niin se on mahdollista. Nyt yritän ehtiä pikapassin saamaan ja menen maanantaina poliisilaitokselle jonottamaan, jippii! Sehän sitten taas maksaa ja ihan kun ei muuta puuhaa olisi kuin jonottaa monta tuntia. Kuvatkin täytyy ensin käydä jossain napsasemassa. Tuo reissu on ensimmäinen pitempi hengähdys meille miehen kanssa yhdessä, joten minä jo itkeä pillitin täällä, että koko reissu jää väliin. Sen pikapassin nyt sitten kuitenkin kai pitäisi ehtiä, kun heti maanantaina menen sitä anomaan.

Ja tuo helkkarin kesäsää! Oon niin pahalla tuulella, kun koko ajan on kylmä, tuulista ja märkää! Kestän kyllä, että välillä se on sellaista, mutta nyt ei ole ollut vielä yhtäkään hellepäivää. Muutama vähän lämpimämpi, mutta siinä se. Mua oikein itkettää ja kiukuttaa tollanen keli ja lämpöisten päivien vähyys. Ekaa kertaa olen kateellinen niille, jotka lähtevät reissuun johonkin lämpöiseen.

Nämä asiat tietysti tuntuvat vielä painavemmilta, kun on väsynyt. Vaihtelevasti meillä on ihan ok öitäkin, mutta nyt useampana aamunna likka on herännyt seiskan aikoihin tai vähän jälkeen. Tuohan nyt on monesta ihan lälly aika herätä, mutta meillä on nukuttu ennen helposti yhdeksään ja olen sen mukaan mennyt sitten itsekin nukkumaan. Nyt on tulossa juhannus ja se neidin nukkuminen mökillä on ihan arpapeliä ja nukuttamisessa voi mennä monta tuntia. Ressaan jo etukäteen (niin tyhmää, tiedän), että tuleepas mulle oikein hauska juhannus... Puuh...
Menipäs nyt TAAS ihan itkuvirreksi! On tässä jotain positiivistakin. Meidän neiti on tänään 9kk! Nyt ollaan oltu yhtä kauan masussa ja sen ulkopuolella. Niin iso tyttö muka jo. <3 Kaikesta kiukusta huolimatta neidin valloittavat hymyt ja nauru saavat jaksamaan päivästä toiseen. Tänään yritin vähän räpsiä kuvia, mutta neiti ei oikein ollut yhteistyöhaluinen, joten tuli vähän vaihtelevasti onnistuneita kuvia. Ja toinen pieni ilon pilkahduskin vielä... Mun äitin synttärit oli tiistaina, eikä lahja ehtinyt tulemaan siihen mennessä. Jännitin ehtiikö ennen juhannus, mutta tänään se oli postilaatikossa. JES! Yksi ehdottomasti parhaita asioita maailmassa on lahjojen antaminen!


Säästä ja kylmyydestä huolimatta 
oikein ihanaa juhannusta kaikille! 
Pitäkää toisistanne huolta ja 
nauttikaa keskikesän juhlasta!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Äiti on nyt korviaan myöten täynnä...

Tunteet on olleet jo jonkin aikaa tosi ristiriitaiset ja nyt alkaa tuntuun, että oon niin korviani myöten täynnä äitinä olemista. Oon ihan rikkipuhki ja haluaisin saada edes sen yhden kokonaisen päivän ja yön olla ihan ilman vastuuta tuosta pienestä ihmisestä. Tuntuu, että kaikki pienetkin jutut jotenkin kasvaa suuremmiksi, kun koko mielentila on tosi alhaalla nyt. Stressaa mielettömästi tulevat mahdolliset työkuviot ja se, miten likan hoitoa voidaan järjestää (jään siis huomisesta työttömäksi). Miehen pitää ilmoittaa töihin 2kk aikaisemmin, jos jää pois ja kukaan nyt niin aikaisin tiedä tulevista mahdollisista töistä mitään. Mua ahdistaa ja masentaa...

Yöt on menny huonompaan suuntaan ja sen lisäksi neiti on löytänyt kummasti jostakin säkillisen omaa tahtoa. Kieltämisestä saadaan melkoset raivarit ja kaikkea pitäisi saada koskea ja kokeilla. Kun kielletään, on huutokin sen mukaista. Onneksi sentään leppyy suhteellisen helposti. Olen jaksanut sen avulla, että valtaosan päivästä likka on itse aurinkoisuus ja ihana naureskeleva, kikatteleva ja vekkuli itsensä. Nyt siihenkin on tullut muutosta ja jostain syystä meillä on ollaan tosi känkkäröiviä ja itkuisia. En tiedä mistä se johtuu, ehkä nuo kasvavat hampaat vaivaavat. Kuka näistä vauvojen sielun maailmoista tietää...


Meidän on tarkoitus lähteä parin viikon päästä miehen kanssa pikkuiselle päiväristeilylle ja äitini tulee katsomaan tuota likkaa tänne meille. Laiva lähtee joskus aamupäivällä ja taisi olla sitten alkuillasta puoli viiden aikaan takaisin satamassa. Vaikka tuo ei ole edes kokonainen päivä, niin odotan silti tuota jo nyt kuin kuuta nousevaa. Haluan niin unohtaa hetkeksi raastavat nukutukset ja yöherätykset ja muut kiukut. Likka syö vieläkin öisin tissiä, mutta ehkä tässä kohta tarttis vaan ronskisti lopettaa se kokonaan ja lykätä tuo yökylään, että saisi itsekin hengähtää.

Ja tää ristiriitaisuus tekee tästä vielä pahempaa. Neidin elämän ekat 4 kuukautta oli sitä, että mietin vaan, että pitäiskö tätä muka pystyä rakastaankin? Raastava huuto oli todellakin raastavaa, mutta jotenkin sen vaan kesti. Se oli jotenkin erilaista, koska mulla ei ainakaan ollut mitään suurta äidinrakkautta kohonnut vielä ensimmäisten kuukausien aikana. Nyt rakastan tota lasta niin, että sattuu ja sitten samalla välillä tuntuu, että oon tehnyt elämäni isoimman virheen. Tää repii sisältäpäin tosi pahasti ja tuntuu pahalta ajatella niin.

Mies ei oikein taida ymmärtää tätä tilannetta. Ei hän ole välinpitämätön tai ilkeä todellakaan, mutta ei vain taida ymmärtää. Vaikka hän olisi kotona, niin silti kaikki syöttäminen ja vaipan vaihto ja muu on mun vastuullani koko ajan. Joudun aina pyyteleen ja "aneleen", että "meniskös isi vaihtaan tän kakkavaipan" tai "menisitkös sää neiti isin kanssa iltapuurolle". Sitten mies puoliksi vastentahtoisesti tekee nää hommat. Olishan se kiva vaan istua sohvalla tai puuhata jotakin miettimättä lapsen tarpeita koko ajan. "Oho, kello on jo noin paljon, sulla on varmaan nälkä. Mennäänpäs syömään". Ei tällasia voi päästää lipsahtaan mielestä, mutta mies ei edes tyyliin tiedä mihin aikaan neidin pitäisi suunnilleen syödä ja mitä. Sitä on vaikea kuvailla, mutta vaikka meitä on kaksi kotona, niin silti minä yksin olen kartalla asioista.

<3
Ja sitten päästään siihen seuraavaan eli syyllisyyteen. Mulla on yksi lapsi, joka on ollut suhteellisen helppo. Eikä tuo vieläkään mikään vaikeimmasta päästä ole. Tuntuu toisaalta myös pahalta valittaa. On yksinhuoltajia, vaikeassa parisuhteessa eläviä, useampi lapsisessa perheessä eläviä yms. ja minä tämän yhden lapsen kanssa käyn tunneskaalaa läpi päädystä toiseen ja olen aivan loppu. Mulla on niin paljon asioita elämässä hyvin, että pitäisi varmaan osata nauttia niistä enemmän. Just nyt vaan tuntuu siltä, että kaikki pienemmätkin vastoinkäymiset on vuorien kokosia.

Juhannus on joulun jälkeen mun lempi "juhla". Nyt odotan kauhulla mitä mökkiöistä ton naperon kanssa tulee. Oonko vielä enemmän hermoraunio sen jälkene. Vaikka paikalla onkin sukulaisia, niin se on se vastuu mikä on silti sataprosenttisesti aina mulla. Lisäksi tuli odottamaton 2000 euron "lasku", jota nyt ei onneksi tarvitse maksaa kuin vasta vuoden päästä. Kuitenkin näin työttömäksi jäävänä ja työkuvioista mitään tietämättömänä se tuntuu aika ahdistavalta... Ja vedänpä tähän vielä politiikankin ja nykyisen hallituksen leikkaukset suoraan sanottuna kuvottaa mua ja pelkään tän maan liukuvan pikkuhiljaa luokkayhteiskunnaksi, jossa rahalla saa ja muuten sitten köyhät on kyykyssä.

Johan nyt mentiin pikkasen sivupoluille... Tää nyt ehkä kuitenkin hyvin kuvastaa sitä, että tuntuu kuin koko maailman ongelmat olis mun hartioilla. Just tällä hetkellä en nauti äitiydestä ja odotan todella sitä päivää, kun niin taas on. Rakastan tuota likkaa aivan mielettömästi ja osaltaan se tuo helpostu ja toisaalta kaikki tuntuu entistä pahemmalta.

Yrittäkää tästä nyt sitten ottaa selvää. Huh, oikoluku ei nyt tällä hetkellä kuulu mun intresseihin ja kaikki tämä oli hyvin pitkälti tajunnan virtaa ja annoin vaan tulla tähän ajatuksia melkosella vimmalla. Toivottavasti en masenna kenenkään muun päiviä omalla alakuloisuudellani.

P.S. Ja missä helkkarissa se kesäkin viipyy? On helkkarin kylmä ja juhannus tulee!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Minä äitinä - todellisuus vs. haaveet

Kyselin joku aika sitten lukijoiden toiveita ja aika niukasti niitä tuli (kaikki kaksi). :D Mutta sitäkin suuremmalla syyllä aion toteuttaa tämän toiveen, jossa minua pyydettiin pohtimaan omaa äitiyttäni. Olenko esimerkiksi perinteinen vai moderni, itsevarma vai epävarma jne. Tämä on todella mielenkiintoinen aihe ja olen tätä mielessäni pyöritellyt jo tosi kauan. Samalla olen pohtinut, että miten ihmeessä saan kaikki ajatukseni vielä järkevästi sanottua! Varautukaa, tämä ei todellakaan ole mikään lyhyt ja järkevästi jäsennelty teksti. :D

Lähdetään vaikka siitä, että ihmisenä minussa on ripaus perfektionistia ja samalla olen hyvin suuripiirteinen. Nämä ovat siis hyvin paljon riippuvaisia asiayhteyksistä. Jonkun projektin tai homman saatan aloittaa ja se on saatava tehtyä täydellisesti omien vaatimusteni mukaisesti. Toisaalta jonkun toisen jutun kohdalla riittää, että se menee sinne päin. Mitään logiikkaa ei sitten tunnetusti ole sillä, että miten minkäkin asian pääni sisällä otan. ;)

Vähän samaa voi sitten soveltaa myös äitiyteen. Pikkuvauva-aika oli mulle osittain sen takia tosi rankkaa, että olin ajatellut olevani todella hyvä äiti. En ollut ajatellut asiaa raskausaikana (tai ennen sitä) juurikaan, mutta pääni sisällä mulla oli kuitenkin ajatus, että minä olen todella hyvä äiti ja haltsaan homman. Sitten kun neiti huusi vatsakipujaan ja oli itkuinen ja siihen päälle mies, joka ei oikein osannut auttaa ja suhtautua itsekään vauva-arkeen, oli mun romahdukseni välillä todella lähellä. Hermostuin välillä vauvalle ja koin siitä hirveitä tunnontuskia. Miksi minä huudan viattomalle vauvalle, joka ei varmasti ilkeyttään huuda? Huoh, vieläkin tulee aika pettynyt olo, kun miettii sitä aikaa.


Jälkeenpäin olenkin ajatellut, että otin tuon sen takia niin raskaasti, että olin tosiaan varmasti kuvitellut, että minä osaan hoitaa tän äitiyden juuri niinkuin pitääkin. Se olikin sitten aikamoinen isku vasten kasvoja, kun näin ei ollutkaan. Homma ei sujunutkaan siihen malliin kuin kuvittelin. Epävarmuus kalvoi pikkuvauva-aikana usein ja paljon. Nyt kuitenkin koen, että olen saanut itsevarmuuden takaisin ja nautin äitiydestä. Ja tällä hetkellä koen, että olen hyvä äiti ja homma hoituu multa lähes luonnostaan. Minun ei tarvitse ponnistella tai pinnistellä vaan koen, että äitiys tulee minulta aivan luonnostaan.

Perfektionismistä huolimatta koen olevani rento äitinä. Tiedostan, että lapset testaavat rajojaan. Jo vauvat kokeilevat mihin pystyvät fyysisesti. Tiedän, että pää varmasti kolisee ja haavereitakin sattuu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsen täytyy saada kokeilla, yrittää ja epäonnistua. Tietysti turvallisuuden rajoissa, ei meillä rappusia lähdetä kiipeämään. Mutta neiti saa aika vapaasti kokeilla kiipeillä mihin pystyy äitin valvovan silmän alla ja joskus sieltä sitten kipsahdetaan alas ja sitten ihmetellään yhdessä, että mitenkäs siinä nyt näin kävi.

Koen kuitenkin myös tärkeäksi, että jo tässä iässä aletaan opettaa, ettei kaikki ole saatavilla tai sopivaa. Pikku hiljaa aletaan asettaa rajoja. Meidän neiti osaa kyllä osoittaa, kun loukkaantuu jostain. Ja jollakin tasolla kyllä ymmärrän äitejä, jotka lipsahtavat siihen "antaa sen tehdä nyt noin, niin se on tyytyväinen" -moodiin ja sitten ollaankin jo menty väärää polkua liian pitkälle. Sanotaanko, että alle puolivuotiasta varsinkin yrittää miellyttää, jotta kaikki olisi hyvin ja siihen jää helposti kiinni. Sitten ei huomaakaan kun lapsi kasvaa ja rajoja pitäisi alkaa laittamaan. Minä saan itseni joskus kiinni siitä tilanteesta, että "tehkööt nyt noin, niin on hiljaa". Sitten täytyykin miettiä, että pitäiskös tää tilanne kuitenkin hoitaa toisella tavalla... Ja onneksi ainakin toistaiseksi vielä tiedostan ne tilanteet ja voin sitten pohtia, että mitenkäs tää kannattais hoitaa.


Perinteinen vai moderni, valtavirran mukana vai oman tien kulkija? Siinäpä haastetta pohdittavaksi. En koe olevani mitenkään moderni. Meillä tehdään aika perinteisiä valtavirran juttuja, mutta ei siksi, että näin "pitäisi tehdä". Tiedostan myös, että moni juttu jää mulla harmittavan usein alkuinnostuksen jälkeen mukavuudenhalun jalkoihin. Tein likalle alkuun ruokia itse, mutta kun sauvasekoitin hajosi, en ole saanut aikaiseksi hankittua uutta. Nyt voisi kaikenlaista sormiruokaa tarjota neidille, mutta lähinnä syödään kaupan "valmispilttejä". Siihen päälle sitten sormiruokaillaan lähinnä hedelmillä ja maissinaksuilla. To do -listalla on, että alkaisin tarjoilla likalle ihan itse keitettyä makaronia ja muuta homemade-ruokaa. Mutta kuten sanoin, olen vähän liian mukavuudenhaluinen, enkä saa aina aikaiseksi.

En ole kuitenkaan kovin konservatiivinen ja meillä saa aika vapaasti toteuttaa itseään. Kun neiti kasvaa, niin hän sitten leikkii nukeilla tai autoilla (kärjistetysti) ja hänen valintansa on sitten minulle ok. En voi väittää, ettenkö näkisi silmissäni jo täydellisen tulevaisuuden omalle lapselleni ja mietin miten hänen kannattaisi tehdä tai kuinka itse haluaisin hänen tekevän. Ehkä on kuitenkin hyvä tiedostaa tuo puoli, niin osaan sitten hillitä itseni.

Lapsen pitää saada toteuttaa itseään ja kokeilla rajojaan ja aion myös kannustaa siihen, että pitää tavoitella unelmiaan. Meidän maailma ei todellakaan kaadu, jos likka on isona töissä raksalla ja hän seurustelee naisen kanssa. Hän on minun lapseni ja rakas joka tapauksessa. En väitä, ettenkö toivoisi lapselleni hieman perinteisempiä asioita, mutta minä en ole niistä päättämässä. Olisi kuitenkin valehtelemista, jos väittäisin, etten ajattele sitä mitä toivoisin lapseni tulevaisuudessa olevan. Toivottavasti saitte kiinni tästä ajatuksesta, koska sitä on todella vaikea pukea sanoiksi. Eli mitä ikinä (tietysti laillisuuden rajoissa :D) lapseni tulee olemaan, niin sellaisena hänet hyväksytään ja sellaisena häntä rakastetaan vaikka se ei ehkä olisikaan yksi yhteen omien mielikuvien kanssa.

Ja jos jotakin tahdon omalta äidiltäni napata omaan kasvatukseeni on se rautainen luottamus, joka äidilläni on minua kohtaan aina ollut. Tai luulen kyllä, että hänellä on aivan varmasti ollut epäilyksensä tilanteessa jos toisessakin minun ja siskoni kanssa, mutta minulle hän ei ainakaan milloinkaan ole sitä osoittanut. Kun aloin meikata 5. luokalla hän ei arvostellut minua puolikkaallakaan sanalla. Ei edes sen musta huulipunan (apua! :D) vaiheessa. Sanoin yläasteella haluavani viestintäalalle ja moni tulevaisuuden haaveammattini oli alalta, jossa töitä on todella niukasti. Äitini vain totesi, että "eikös parhaat kuitenkin saa ne työt" ja kannusti minua haaveissani. Eikä hän myöskään arvostellut minua, kun lukion jälkeen lähdinkin ammattikouluun opiskelemaan rakennusmaalariksi (se tosin loppui nopeasti). 16-vuotiaana aloin seurustella ja vietin kaikki viikonloput ja vapaa-aikani tämän pojan (joka on nykyinen aviomieheni) kanssa, eikä äitini kokenut, että hänen tarvitsisi kyseenalaistaa sitä. Ja tässä vain muutamia esimerkkejä.


Tyyli (luojan kiitos) on muuttunut noista ajoista ja haaveammatit samoin. Koen kuitenkin, että uskalsin tavoitella unelmiani, koska kotona minulle annettiin sellainen rohkaisu, että "hei, sää pystyt kyllä tähän, jos niin päätät". Sellaisen elämänasenteen tahdon välittää myös omalle lapselleni. Ei saa olla ylimielinen tai koppava, mutta itsevarmuus ei silti ole huono asia. Ole ylpeä siitä mitä sinulla on ja arvosta itseäsi. Äitini ei ehkä joka asiassa ole ollut täydellinen, mutta nämä asiat hän on saanut minuun iskostettua. Nämä on niitä minun tämän hetkeen haaveita: pystyä luomaan tällainen terve itsevarma suhtautuminen myös omalle lapselle.

Jos jotakin yhteenvetoa tähän kilometripostaukseen nyt yrittäisin niputtaa, niin olen perinteinen oman tien kulkija, joka ei halua tehdä samalla tavalla, koska muutkin tekee. Sanon ääneen oman mielipiteeni, mutta pyrin silti aina ymmärtämään myös muiden näkökulmia. Koen, että lapsen täytyy saada olla lapsi ja jokaiseen ikäkauteen kuuluu jonkinlaista testaamista, joka kuuluu asiaan. En halua rajoittaa lasta liikaa ja estää olemasta lapsi, mutta olen silti sitä mieltä, että sääntöjä on ehdottomasti oltava. En tiedä mitään kamalampaa (no okei tiedän paljonkin, kunhan olen dramaattinen :D) kuin ruokapöydästä syödessä sinne tänne sinkoilevat lapset tai epäkunnioittavasti muita kohtaan käyttäytyvät lapset (tai aikuiset). Kaikkea ei todellakaan saa tehdä ja on minun velvollisuuteni opettaa se lapselle. Haluan kuitenkin luoda lapselleni terveen itsetunnon ja -varmuuden ja samalla opettaa hänet kunnioittamaan erilaisuutta.

Johan tässä siis on tavoitetta omalle äitiydelle. Jos jaksoit lukea loppuun, niin upee juttu! Tämä oli tajunnat virtaa ja teki tosi hyvää kirjoittaa aiheesta. Toivottavasti teksti ei ole liian vaikeaselkoista ja siitä saa jotain tolkkua. Olen nyt tunnin kirjoittanut tätä ja mun pitäisi jo kipin kapin painua nukkumaan, joten oikoluku jääköön! ;)

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Ooh, vihdoin lisää hampaita (ja hermoja raastava mökki-ilta)!

Muutamana päivänä oon kiinnittänyt huomiota, että vähän nipistelee, kun neiti on tissillä. Mietin vaan, että taasko se on alottanut mun pureskelemisen vai onko maito jo NIIN vähissä, että se sapettaa. Mutta sitten teinkin tänään löydöksen neitosen suusta. Sieltähän pilkistää kaksi uutta hammasta. <3

Likallehan puhkesi samaan aikaan nuo molemmat alaetuhampaat, täsmälleen 5kk-päivänä. Olen ihmetellyt, että miten pitkään tässä menee, että niitä hampaita alkaa putkahdella lisää. Nyt oikean puoleinen etuhammas ja sen viereinen hammas (ei kuitenkaan tämä toinen etuhammas) pilkistää. Tuo etuhampaan vieressä oleva pilkisti vielä vähän enemmän ja etuhammas tuntui ja näkyi juuri ja juuri. Likasta tulee nyt sitten "hammaspuoli", kun tulee tuollain epätasaisesti. On tää hassua kuinka esikoisen kanssa kaikki on niin ihmeellistä ja tätäkin olen tänään kuuluttanut jokaiselle, jonka kanssa olen puhunut puhelimessa. :D Kyllä nämä onnentunteet pienestä revitään. ;)

Ehkäpä nuo hampaatkin sitten olivat osasyyllisiä pe-la ja la-su öihin. Oltiin tuo lauantain ja sunnuntain välinen yö mökillä ja se oli kyllä niin perseestä! Ja se ei kyllä ollut hampaiden vika, mutta neitin nukahtamiseen meni 2 tuntia! Ongelmana on, että meidän nukkumisvintillä ei ole pinnasänkyä. Nytkin tuo simahteli jo tissille ja melkein alkoi nukkuun. Sitten se kurkkas vähän ympärilleen (minä olin "nurkan" takana pois näkyvistä kyttäämässä) ja totes, että "jumpe sentään määhän pääsen liikkumaan". Likka käänty salamana ympäri, alkoi nauraa ja mönki ympäri vinttiä. Olisi halunnut leikkiä johdoilla, itkuhällärillä, lämmittimellä (auton sisätilan lämppäri) ja muutenkin meni ympäriinsä. Sitten veti hirveet kilarit, kun ei päästänyt lähteen sängyltään pois ja 2 tunnin päästä lopulta mies sai kauhukakaran nukahtaan. Loppuyö saattoi mennä hampaiden piikkiin, koska kuten edeltävänäkin yönä, niin tuokin yö meni tiuhaan heräillessä.

Tuo vintti on tosiaan vain nukkumavintti, eikä sinne mahdu pinnasänky, itse mahtuu korkeimmassa kohdassa istumaan. Pakko asialle kuitenkin on jotain tehdä ja nyt ollaan mittailtu ja todettiin, että sinne mahtuu pinnasänky, jos jalat leikkaa pois. :D Nyt olenkin ostamassa kirpparilta halpaa pinnistä, josta sitten sahataan jalat pois, puretaan, viedään osat vintille ja kasataan taas siellä. Josko juhannuksena ei menisi koko ilta sitten pilalle. Olin meinaan ton nukuttamisepisodin jälkeen NIIN pahalla päällä, että siitä "toipumiseen" menikin melkein loppuilta (lue: yö). Ehdin kuitenkin vähän grillailla ja sitten yö menikin tosiaan, kun likka heräili jatkuvasti.

Mutta ne hampaat... Onpa suloista! <3

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Tässäkö oli ratkaisu?

Tää on nyt varmaan niin omaan jalkaan ampumista, mutta otan riskin silti. :D Yleensä aina, kun jotain kirjoittaa tyyliin "meillä rytmi menee nyt näin", niin aivan varmasti seuraavana päivänä ei mene niin. ;)

Likka on toisinaan nukkunut aamuisin tosi pitkään. Jopa puoli kymmeneen. Meillä on iltaisin aloitettu unihommat varttia vaille yhdeksän ja viimeisen viikon ajan likan nukahtaminen on kestänyt reilun tunnin ja huoneessa on saanut ravata useasti. Jo pitemmän aikaa nukahtaminen on ollut sellaista, että huoneessa saa käydä muutamia kertoja ja toisinaan nukahtaminen on kestänyt noin puolisen tuntia ja likka on itkenyt ja kiukutellut pinniksessä.

Viikonloppuna olimme ekan yön mökillä ja huhhuijaa! Olin itse muualla la-iltana ja neiti oli mummun ja vaarin kanssa mökillä. Ja neitipä nukkui päikkärit illalla klo 19.30-20.30. Voitte kuvitella, että unille meno ei ollut ihan helppoa. Venytin hommaa tarkoituksella ja reilun tunnin "tappelemisen" jälkeen likka nukahti puolen yön jälkeen. Sitten noin kolmen neljän välillä valvottiin mukavasti tunti, kun likka itkeskeli ja pyöri, tissi ei auttanut ja pyöriminen jatkui. Aamulla heräsimme molemmat mun herätyskelloon yheksän jälkeen ja tietty ekat päikkärit alko pian heräämisestä, kun yö meni huonosti.

Tuo varmasti johtui pitkälti siitä, että nukkumisympäristö oli outo ja tilanne muutenkin neidille outo. Tämä kuitenkin sai mut miettimään, että pitäiskö pohtia jotakin ratkaisuja kotonakin!


Ja näin. PITKÄN alustuksen jälkeen pääsen itse asiaan! :D Eli sunnuntai-iltana nukkuhommat aloitettiinkin kahdeksalta. Likka simahti melkein heti ja kolmen yöherätyksen jälkeen (yksi silitellen ja kaksi tissitellen hoidettua) neiti heräsi aamulla puoli ysiltä. Eilen sama homma, nukkuhommat aloitettiin kasilta. Likka vaikutti pinnikseen laitettaessa pirteämmältä kuin edellisiltana, mutta hyvin nopeasti huoneessa hiljeni ja kahden yöherätyksen jälkeen (yksi silitellen, yksi tissitellen) neiti heräsi aamulla varttia vailla yhdeksän. Tänä iltana homma jatkui ja taas pienen pinniksessä pidetin itsekseenjutteluhetken jälkeen huoneessa hiljeni ja siellä tuo nyt nukkuu.

Samalla tänään tajusin, että olenkohan antanut neidille liian vähän ruokaa! Ennen päikkäreitä likka söikin tänään koko ison purkillisen ruokaa (näitä kaupan valmisruokia) ja nukkuikin sitten päikkärinsä paremmin. Tai noh, ainakin pitempään. Aiemmin olen antanut vajaan purkillisen. Nyt olen myös vähentänyt tissin antamista, koska selvästi mun tissit alkaa olla pikkuhiljaa aika tyhjät (imetys menee nopeasti sellaseks löysän tissin lutkutukseksi) ja kas kummaa: kuin ihmeen kaupalla likka on alkanut ottaa iltasella pullosta (sellanen tuttipullon ja nokkamukin risteytys) korviketta. HURRAA! Tissiä neiti saa nyt illalla, yöllä ja ennen päikkäreitä. Tänäänkin tarjosin yhdessä välissä, kun olin lähdössä kauppaan ja neiti mussa kovasti ennen sitä roikkui, mutta ei oikein kelvannut. Siksikin siis vähentämään päin...


Joten... Tästä päästään siihen, että mahdollinen ratkaisu nukahtamisongelmiin olikin nukkumaan menemisen aikaistaminen. Olenhan minä sen tiennyt, että jos menee yliväsyneeksi, niin se ei tilannetta ainakaan auta. Silti tuli aika yllärinä, että aiemmin nukkumaan laittaessa uni on nyt ainakin toistaiseksi tullut näin kivuttomasti. Eilinen oli vähän känkkäpäivä, kun päikkärit jäi lyhyiksi ja toisille ei suostunut nukahtamaan, mutta tänään nukkui ne yhden pitemmät (melkein 3h) ja oli koko päivän hyväntuulinen.

Katsotaan nyt miten tämä jatkuu ja viikonloppuna ollaan taas yksi yö mökillä, joten taas sotkee sekin kuvioita. Justiinsa tällä hetkellä kuitenkin tilanne helpottanut monelta osalta paljon.

Kuvat viikon takaa, kun oli niin ihanan aurinkoista ja lämmintä. Toisin kuin tämä tän päiväinen sade ja tuuli. Kesä missä ihmeessä oikein viivyt!?