keskiviikko 26. elokuuta 2015

Halleluja! Meillä syödään!

Olen ollut aikeissa tehdä itse ruokaa neidille jo monta kertaa. Aina se on jäänyt. Pitkäänhän tässä oli myös tauko, ettei vain kiinnostanut. Jotain kun annoin neidille, niin kaikki lensi koiralle, valutettiin suusta heti ulos tai muuten vaan huudettiin kuin tapettava. Nyt ollaan syöty ihan rehellisesti purkkiruokia ja vaihtelevasti vähän leipää, tomaattia ja hedelmiä.


Tänään väsäsin sitten makaroonilaatikkoa likalle! Ja ihan ilman mitään ihmeempiä, neiti alkoi sormin popsimaan ruokaa ja masuun meni. Aivan mielettömän helpottunut tunne. Lapsi syö ja tekee sen iloisin mielin. Olipa jopa niin, että laatikkoon piilottamani porkkanat katosi lautaselta ensimmäisenä. Päälle sitten vielä popsittiin vähän tomaattia. Ja osasin tehdä ihan kelvollista ruokaa ilman suolaa. Me kun ollaan niin mahdottomia suolan käyttäjiä, että on vaikea miettiä maustamista ilman sitä!


Mutta nyt olen mielettömän iloinen! Jos neidin pitää mennä lokakuussa päiväkotiin, niin ehkäpä tuo ei nälkään sitten kuole. :D Vielä kun sitten saisi tädit ymmärtämään, että tuo saisi syödä sormin, nyt kun se sujuu. Itse tosiaan päiväkodissa työskennellessä olen nähnyt sitäkin, että vaikka lapsi ei edes muuten itse söisi kuin sormin, niin sitten mieluummin syötetään lusikalla, kuin annetaan lapsen syödä itse. Mutta se on sitten sen ajan murhe ja nyt nautin tästä saavutuksesta. ;)

lauantai 22. elokuuta 2015

Miltä se työnteko maistuu? Joutuuko neiti piankin päiväkotiin?

Alkusanat! ;) Tämän postauksen kuvituksena kuvia neidin ensimmäisestä järveen tutustumisesta eiliseltä! Likka oli aivan haltioissaan ja karhukäveli vaan pitemmälle järveen, vaikka naama jo melkein veden alla. Loiskutteli pitkään, yritti syödä kiviä ja hiekkaa ja harmistui, kun nostettiin pois. Melkoinen vesipeto. :D

Nyt on sitten kaksi viikkoa työntekoa takana. Tämähän on ollut ihan ihanteellinen tilanne, kun mies on ollut neidin kanssa kotona. On voinut hyvillä mielin lähteä töihin, kun likka saa isän kanssa puuhata tutussa ympäristössä kotona. Olen edelleen työttömänä työnhakijana, koska tämä on vain neljän viikon sijaisuus. Nyt minulle tuli työkkäristä kirje, että pitäisi hakea töitä tuosta viereisestä kaupungista. Tarjouksiahan voi tulla kaukaakin, joten tämä voisi olla ihan otollinen tilanne päästä töihin. Kyseessä vielä oman alan työ ja vakkaripaikka.


Mutta palataan noihin hetken kuluttua... Töitä on siis tehty. On ollut oikeastaan virkistävämpää kuin olin kuvitellut. Vaikka täällä kotona on vain yksi lapsi ja lastentarhanopettajan työssä täytyy kaitsea, kasvattaa ja hoitaa montaa, niin silti tämä on ollut virkistävää vaihtelua. Päivän paras hetki on silti se, kun pääsee kotiin ja rutistamaan omaa ihanaa lastaan ja hassuttelemaan hänen kanssaan. Parasta tässä tietty on se, että miehellä on öisin ylösnousuvastuu ja nyt hän on muutenkin osallistunut (pakosta :D) enemmän. Minun ei tarvitse hoitaa jokaista syöttöä ja vaipanvaihtoa.


Ehkäpä tuo isin ja tyttärenkin välinen suhde lujittuu pikku hiljaa. Alku oli melkoista kiukkua kiukun perään ja jo ekana työpäivänäni miehelta tuli viesti ennen vuoroni alkua: "ei tää lapsi syö mitään" :D Joka hetki kuitenkin yhteistä säveltä alkaa löytyä ja isikin keksii, että joskus täytyy vähän käyttää pikkuisia jippoja, jotta hommat onnistuu. Syöminen meillä nyt on muutenkin vähän tuottanut päänvaivaa. Nyt kuitenkin mennään parempaan suuntaan ja likka alkaa kiinnostumaan sormiruokailusta enemmän ja enemmän. Ja positiivista on se, että uudetkin jutut pysyy nykyään paremmalla prosentilla suussa. ;)


Mutta siihen minun tulevaan työasiaan! Työthän on haettava, koska muuten tulee karenssia. Kovin mielelläni olisin vuoden loppuun vielä kotona neidin kanssa tämän pätkän jälkeen, mutta kun ei ole työpaikkaa niin asiaa ei niin vain valita. Ja mikäli minulla vakkaripaikka olisi, niin en olisi voinut sitäkään vähää olla kotona, koska meidän talous ei kestä kotihoidontuella olemista. Tiedän kuitenkin, että töitä saatetaan alkaa tarjota paljon kauempaakin, joten tämä mahdollinen työpaikka viereisessä kaupungissa kiinnostaa kyllä. Kyseessä vakkaripaikka lastentarhanopettajana ja työ alkaisi 1.10. Siinäkin mielessä olisi hyvä homma, että ehtisin vielä ennen työn alkua olla kotona hetken likan kanssa.

Hurjinta kuitenkin on se, että lokakuun alusta minun pitäisi viedä hoitoon lapsi, joka on tuohon aikaan vasta vajaat pari viikkoa sitten täyttänyt vuoden. Aiemmin olen ajatellut, että "pikku juttu, kyllähän tuon nyt tuossa vaiheessa hoitoon vie". Nyt kuitenkin vähän hirvittää. Tiedän meidän neidin kyllä pärjäävän. Hän on todella reipas, eikä vierasta. Mutta niinhän se on, etten minä voi satavarmasti tietää mitä siellä päivän aikana tapahtuu. Jo lyhyen päiväkotiurani aikana olen nähnyt erilaisia työntekijöitä ja eniten mietityttää saako neiti sellaisen hoitajan, joka ei vaan minun lastani ymmärrä. Kaikki eivät kuuntele ja havainnoi lasta, saattavat pakottaa syömään yms. Tuntuu kurjalta, että lapseni hätääntyisi siitä, että meno olisikin yhtäkkiä aivan päinvastaista mitä aiemmin.


Ja juu, kyllähän lapset mukautuu. Mutta minusta se ei saisi vain olla niin. Kyllä jokaisen täytyisi saada olla sellainen kuin on, vaikka saman rytmin mukaan mennäänkin. Tietysti myös päiväkodit kärsivät resurssipulasta ja ymmärrän tietysti (itse asian kokeneena) kiireen ja lasten paljouden. Nämä ovat niitä huolenaiheita, joita päässäni pyörittelen. Ja tiedän pillahtavani ekana päivänä itkuun, kun neiti hoitoon jää! Yritän kuitenkin kestää siihen asti, että heipat on tytölle sanottu.

Mikäänhään ei kuitenkaan ole varmaa. En tiedä saanko tuota työpaikkaa. Minua ei hurjasti harmita, jos niin käykin. Toisaalta silloin voin joutua paljon huonompaankin (kauempana sijaitsevaan) työpaikkaankin jatkossa, mikä ei taas ole hyvä asia. Niin tai näin, en mielestäni ainakaan lyhyellä aikavälillä voi kuitenkaan hävitä tässä tilanteessa ja siksi olen suhteellisen huolettomin mielin. :)

Nyt pitäisi sitten hakea työpaikkaa ja päivähoitopaikkaa. Hui!

tiistai 18. elokuuta 2015

11kk - mitä meillä osataan, tehdään ja puuhataan?

Tänään on juhlapäivä! Enää 1 kuukausi, niin meillä juhlitaan ensimmäisen vuoden täyttymistä. Odotan innolla, en ole kauhean haikeissani vauvavuoden päättymisestä. Malttamattomana odotan myös ensimmäistä sanaa ja kävelemistä. Mutta kaikki ajallaan! :)

Taaperokärryllä mennään.
Pieniä juttuja on taas ilmaantunut, joista ajattelin, että olisi kiva vähän tehdä listausta!
- Tavaroiden tiputtelun ohella, nyt myös nostelu on kivaa. Eli tavaroita myös nostellaan lattialta pöydälle tai hiekkaa hiekkalaatikon vierestä takaisin laatikkoon.
- Nyt osataan myös pyynnöstä antaa tavara. Esimerkiksi neidin suosikit kaukosäätimet on alituiseen kuolavaarassa. Nyt kuitenkin oman käden ojentamalla ja pyytämällä likka usein ojentaa säätimen takaisin.
- Nykyään ei kuitenkaan annettaisi tarkistaa, että mitä siellä suussa mälvätään. Suu käy ja joku suussa pyörii. Kun menee katsomaan, niin pää käännetään pois ja huulet puristuu tiukasti yhteen. Tänään sieltä löytyi muun muassa lentomuurahainen. Namskis! :P
- Viime viikonloppuna ostettu taaperokärry on alkanut kiinnostaa päivä päivältä enemmän. Nyt sillä jo mennään päästä päähän meidän kämpän pisintä suoraa. Jonkun vaan täytyy päässä kääntää suunta takaisin päin.
Ja seinä tuli vastaan!
- Pottatreenit on alkaneet. Plääh, oon ollut laiska potalla istuttaja ja nykyäänkin istutaan ehkä kerran päivässä. Plussaa on se, että nykyään siinä maltetaan hetki olla, eikä heti lähdetä litomaan. Äiti saakin käyttää kaikki laululeikkirepertuaarit, jotta istumismielenkiinto säilyy. ;)
- Syöminen on jonkinasteista takkuamista edelleen... Neiti haluaisi nousta jatkuvasti seisomaan syöttötuolissa ja suuttuu, kun ei saakaan. Sitten suutuspäissään ruoka syljetään suusta ulos. Valmispurkkiruuilla mennään ja sormiruokailua ei harrasteta nyt sitäkään vähää, kun isi on kotona. Oon yrittäny antaa helppoja hedelmänsyöntivinkkejä yms. mutta en voi isiä kai siihen hommaan pakottaakaan...
- Oma tahto. Sitä löytyy. Kieltäminen aiheuttaa melkoisen huutokonserton ja jos ei saa mitä haluaa, niin sen kyllä kuulee lähitienoo.
- Ei juurikaan vierasta, on normaalisti aurinkoinen ja nauravainen.
- Kiipeää! Voi tsiisus, kun sellaisiin paikkoihin on päästävä mihin ei taito riitä.

Tänään asennettiin turvaportti rappusiin. Pari rappua jäi näkyviin, koska asentaminen ei muuten onnistunut.
- Seisoo jo paljon ilman tukea. Päästää itsekin irti ja seisoo joitakin sekunteja. Laskeutuu sitten hillitysti pehvalleen.
- Ylettyy joka paikkaan. Pöydän reunalta kiskoo kaiken mihin ylettyy. Sohvapöydällä ei voi pitää mitään. Kohta lähtee lipaston päältä tavarat, kun pääsee nuo pari rappua ylöspäin.

Että sellasta. Tänään ilta on kuitenkin ollut yhtä känkkäränkkää, kun portti lätkäistiin tuohon rappuun ja siinä oltais tietty haluttu olla jo asennusvaiheessa riekkumassa. Eikä äiti antanut. Ja huudettiin. Sitten tuo halusi kaikkea kiellettyä sohvalta ja tasoilta ja hermostui, kun ei saanut. Ja se känkkis on nyt sitten ollut pysyvä olotila. Ärsyttävää! Olin vielä itse töissä viiteen asti, niin sitä aurinkoista likkaa on mulle näkynyt tänään harmillisen vähän... :/ Mutta niin se kai menee!

lauantai 15. elokuuta 2015

Ei hitto mikä päivä!!

Päivänihän starttasi tänä aamuna oikein "mukavasti" sillä, että koira läähätti mun naamani edessä puoli kuuden jälkeen aamulla. Se on merkki siitä, että nyt on kiire ulos. Päästin koiran ulos ja kunnon ripulikakat lensi, onneksi pihan reunamille. Sisältä pääsin siivoamaan yhdet oksennukset, jotka oli kivasti tullut sellasen kynnyslistan viereen, että jouduin veitsiä apuna käyttäen onkimaan kaiken moskan sieltä raosta. Yhhyh! Neiti heräsi siinä välissä, joten kävin antamassa vähän maitoa, jotta pääsen vielä nukkumaan.

Lähdettiin sitten päivällä likan päikkäreiden jälkeen kaupoille. Ja minäpä näppäränä tyttönä jätin auton avaimet auton katolle, kun lähdettiin liikkeelle. Mies siis ajoi, niin en tajunnut kaivata avaimia heti. Ne oli neidin käsissä kaupassa, kun kiukku meinasi iskeä ja tiesin, että mun autonavaimissa killuva avaimenperä kiinnostaa. Vahdin kaupassa koko ajan ihan haukkana, ettei likka tiputa niitä mihinkään. Sitten ITSE lasken ne auton katolle, kun laitan neidin kaukaloon. Ja sinne meni, en tiedä mihin. Huomasin tän aika myöhään ja käytiin kyllä vielä etsiskelemässä lähistöltä, mutta ei löytynyt. Täytyy ensi viikolla soitella löytötavaratoimistoon ja toivoa parasta. Uusi ilmeisesti maksaa lähemmäs 300 euroa.

Tässä välissähän ehdittiin käydä Ikeassa ja hirveä nälkä. Mies meni hakemaan meille lihapullia ja minä suuntaan neidin kanssa pöytään, että annan sille jo välipalaa, niin on tyytyväinen. Siinä istun ja tajuan, että se pirun hoitolaukku on autossa. Ja auto ei tosiaan ollut missään ihan sen ulko-oven vieressä. Eikä mulla ollut edes niitä pirun avaimia... Sinne ryysäämään ruokajonoon hakemaan avaimia mieheltä ja hoitolaukun noutoon. Likan raahaamisesta sylissä on niskat nyt ihan jumissa. Kävin muutamassa kaupassa "vaan ihan silleen nopeesti" enkä ottanut mitään rattaita tai muita. Neiti siis kulki käsipuolessa ja se ei ollut kauhean fiksu veto.

Vähän ennen neidin nukkumaanmenoa menin laittamaan saunaa lämpiämään ja joku pirun muurahaisyhdyskunta oli sitten majoittautunut meidän saunaan! Siellä ei ole neljän vuoden aikana ikinä ollut muurahaisia ja nyt siellä kuhisi. Seassa oli paljon lentomurkkuja, joten ehkäpä tämä oli vain sellainen pyrähdys, toivottavasti ainakin! Minä yritin niitä parhaani mukaan hukuttaa ja mies käytti vielä Fairya tehosteena. Silti vielä juoksi siellä ja täällä, kun mentiin löylytteleen. Ja mikä lie pesänpoikanen niillä sitten on viemärissä, kun ei meinannut vetää. Suihkussa lainehti, kun kävi pesulla. Oli kyllä jo vähän sellanen olo, että voisko nyt jo loppua nää vastoinkäymiset...

Pestyjen mattojen tuoksu... Aaaah! :)
No täytyy silti myöntää, ettei jotain hyvääkin. Sain pestyä aamupäivällä kaikki alakerran matot (sekin ehkä osasyynä niskajumiin), kaupoilta tarttui mukaan johtokourua ja nyt likan repimät kaiuttimien piuhat on suojattu ja neidille löytyi myös muutama kiva vaate ja Ikeasta taaperokärry ja synttärilahjaksi sellanen puinen rengaspyramidi. Ja äsken herkuttelin syntisen hyvillä Maraboun suklaakekseillä. ;)

P.S. Työtkin on lähtenyt kivasti käyntiin ja ajatuksia siitä sekä neidin tulevaisuudessa häämöttävästä päiväkodin aloituksesta lähiaikoina.

maanantai 10. elokuuta 2015

Tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen koitti työpäivä!

Viikonloppuna sattui ja tapahtui. Tai sanotaanko, että sunnuntai tuntui ihan epäonnenpäivältä erittäin onnistuneen lauantain jälkeen. Sunnuntaina lähdettiin hakemaan likkaa yökylästä ja rengas puhkesi autosta. Nyt sitten järkevintä tulevaisuuden kannalta oli ostaa kaikki renkaat uusiksi (olisi täytynyt tehdä sit viim. ens kesänä) ja monen sadan euron paukku tuli pahaan rakoon. Sitä ennen onnistuin sunnuntaiaamuna kaatamaan puolillaan olevan siideritölkin avonaiseen lipastonlaatikkoon ja pääsin siivoushommiin. Ja illalla vielä mies katkaisi mun pyörästäni sen tukijalan. Plaah, tuntuipa illalla hyvältä mennä nukkumaan. :D

Neiti löysi kotipihasta sapuskaa ihan yllättäen! ;)
Mutta lauantai oli sitten vertailun vuoksi erittäin onnistunut päivä. Neiti pääsi ensimmäistä kertaa elämässään veneilemään. Vanhemmillani on meidän mökkipaikalla vene ja käytiin vähän matkan päässä yhdessä vierasvenesatamassa syömässä. Alkujärkytyksen jälkeen likka tykkäsi kovastikin ja nauroi vaan kun selällä kävi läikkä ja me perässäistujat kastuttiin. :D Tai minä eniten. Neitikin sai roiskeita naamaan, mutta se ei menoa haitannut.

Näsijärvellä
Sinne jäi likka sitten mummun ja vaarin kanssa yökylään (ja nukku taas reilut 10h tuntia PUTKEEN... Ei kotona vaan). Me suuntasimme hiukan vestivaalitunnelmaan. Tai enemmänhän tuo on klubityyppistä, kun nykyään kyseinen tapahtuma on sisätiloissa. Mulla oli yli kymmeneen vuoteen ekaa kertaa korkkarit jalassa ja voin kertoa, että mun jalat alkoi jossain vaiheessa iltaa huutaa hallelujaa! Oli kuitenkin kiva ilta. Koska tapahtuma oli vähän pienempi, oltiin melkeinpä eturivissä kuuntelemassa Atomirottaa ja Palefacee. Ei ihan mun lempparimusiikkiani normaalisti, mutta ihan jees kuitenkin. Ja Atomirotta veti kyllä livenä sen verran hyvin, että tykästyin kovastikin!

Atomirotta
Paleface
Tänään sitten koitti arki! Isi ja tytär jäivät kotiin ja minä suuntasin töihin. Sunnuntaina ahdisti ihan hirveästi. Tämähän on siis 4 viikon sijaisuus tutussa päiväkodissa, joten oli kaikesta huolimatta helppo mennä tuonne. Tuttu talo, tutut tavat ja tutut työkaverit. Osa lapsistakin oli vielä tuttuja. Itse tosin olen pienten ryhmässä, joten siellä tietty kaikki oli uusia tuttavuuksia. Mutta täytyypä todeta, että isoa läjää muiden lapsia on melkein helpompi hoitaa kuin yhtä omaa! :D Teki hyvää olla töissä ja yllätyin positiiviseti, etten edes ollut niin rapakunnossa kuin luulin. Vajaa 7 kilometrin työmatka meni pyöräillen oikein letkeästi.

Nyt vain rahasta on vähän tiukkaa, kun miehen isyysrahat tulee vasta ens kuussa ja loman jäljiltä ei ehtinyt palkat lähteä kunnolla rullaan ja mullekaan sitä rahaa ei kamalasti ole päässyt kertymään. Vähän ahdistaa, että täytyy varmaan säästöihin lähteä kajoamaan jossakin vaiheessa. Edes loppuvuoden veronpalautukset eivät mieltä kevennä, kun niistä iso osa täytyy laittaa sivuun ensi kesänä edessä olevaa 2000 euron "laskua" varten. Oikean isäni kuolemasta on useampi vuosi jo, mutta kaikenlaista "mukavaa" nää perikunnan jutut teettää...

Mutta kyllähän näistä kai selvitään. Toivotaan, että isinkin fiilikset kotona olemisesta hiukan letkeytyy, kunhan löytää vähän samaa rytmiä neidin kanssa ja likkakin oppii siihen, ettei äiti ole paikalla koko aikaa.

maanantai 3. elokuuta 2015

Päiväretki Tuuriin ja kurkistus 1-vuotismekkoihin!

Perjantaina suuntasimme isommalla vuokra-autolla päiväretkelle Kauppakeskus Tuuriin. Minun ja neidin lisäksi matkaan lähtivät äitini sekä siskoni ja tämän 2 lasta eli likan serkut. Oli kyllä varsin raskas päivä ja tivolissa pyörimisen päätteeksi olisin jo ollut ihan valmis lähtemään kotiin. Tivoli Sariola oli Tuurissa (en tiedä onko se siellä joka kesä pitemmän aikaa, mutta tänä kesänä ainakin) ja tykättiin kyllä kaikki. Itsekin kävin merirosvolaivassa 6-vuotiaan huimapää siskontytön ja äitini kanssa. Muut menivät sitten maailmanpyörään ja nuo isommat lapset kävivät pyörähtämässä muutamassa muussakin laitteessa.

Kyllä otti vattanpohjasta, kunhan laiva meni ylös asti... :D
Ilma onneksi suosi meitä ja aurinko paistoi suurimmaksi osaksi tivolikäynnin ajan. Vähintän melko lämmin oli kuitenkin koko ajan eikä satanut. Käynnin päätteeksi herkuteltiin tietty jätskikiskan jäätelöpalloilla ja likkakin pääsi vähän nurtsille ihmetteleen maailman menoa, kun muuten istui vaunuissa. Tosin pääsi neiti kokeileen sellaista kolikolla toimivaa formula-autoa! Neiti tykkäsi ihan mielettömästi. :D Mulla ei harmi vain ollut kolikkoa, mutta istuihan tuo paikalla olevassakin vehkeessä tyytyväisenä ja kokeili vähän rattia! Itku tuli, kun piti tulla pois.

Tuleva Häkkinen? Isi oli kyllä vähän kauhuissaan, että on turhan kallis harrastus. ;)
Kaupan puolella oltiin kaikki jo ihan puhki, eikä siellä mahdottoman kauaa oltukaan. Lastenvaateosaston suppeus oli vähän pettymys. Tarttui sieltä kuitenkin mukaan Name It:n tähtihousut ja lastentarvikepuolelta (joka muuten sitten oli tosi laaja) Mauri Kunnas -pussilakanasetti. Kotimatkalle lähdettäessä neiti simahti melkein heti ja mökille kun päästiin takaisin maittoi uni edelleen. Kiikutin vain likan mökin vintille ja annoin maidon sijasta vähän tuhdimpaa velliä ja uni tuli melkein samantien. Sitten sai hetken vielä itsekin rentoutua grillaillen vaikka puhkihan sitä itsekin oli.

Jätski- ja nurtsillaoleilutauko!
Tänään kävimme neidin kummitädin luona kylässä. Ilma onneksi on alkanut suosia ja päästiin olemaan ulkona! Tämän jälkeen suuntasin Ideaparkiin, koska spostiin tuli viestiä, että Anton & Ninassa on konkurssiloppuunmyynti. Yllättäen siellä ei ollut enää juuri mitään jäljellä. Ostin kuitenkin Reiman talvipipan neidille 5 eurolla, normihinta olisi ollut 24,95. Kävin sitten myös Jesper & Juniorissa ja Name It:n liikkeessä ja niistä tarttuikin sitten ihan yllättäen mukaan mekot 1-vuotissynttäreille sekä 1-vuotisvalokuvaukseen. Toinen mekko oli tarjouksessa vain vajaat 14 euroa.

Lakki päähän! :)
Mies tietty kysyi heti, jotta miksei voi samaa mekkoa pitää? Noh, yksinkertainen vastaus: Juhliin halusin mekon, jossa on vähän jotakin kuviota tms., ettei mahdolliset sotkut pomppaa siitä sitten heti silmille. Kuvaukseen (joka on synttäreiden jälkeen) sen sijaan halusin hempeän ja vaaleansävyisen mekon, jossa kaikki sotkut olisi sitten näkynyt heti. Olen aika tyytyväinen löytöihin, vaikka olenkin vähän huolissani, ettei neiti pysty mahdollisesti konttaamaan mekon kanssa ja sitten meinaa hermo mennä... Käveleminen olisi siis aika pop. ;) Jotkut kivat pitsireunaiset leggarit olisi vielä sitten mekkojen kanssa kiva löytää! Tai mahdollisesti sukkikset juhliin, mutta kuvauksessa haluan neidin olevan paljain varpain. Aika hurjaa, että nuo 1-vuotisjutut on jo ihan nurkan takana!

Juhliin ihana kissakuvioinen mekko
Kuvauksiin hempeä röyhelömekko
Ja kuten tuolla aiemmin sanoin, niin APUA! Meen viikon päästä töihin. :D Monta kertaa päivässä fiilikset vaihtelee. Yhdellä hetkellä tuntuu hyvältä mennä hetkeksi töihin ja olen täynnä ideoita ja tarmoa. Toisessa vaiheessa olen kauhusta kankeana ja tympääntynyt, että pitikin mennä ottamaan ne työt.. Varsinkin, jos ne helteet nyt alkaa. :D Noh, uskon kaikesta huolimatta, että välissä pieni työnteko on ihan paikallaan!

P.S. Neiti oppi taputtamaan eilen! <3