torstai 31. lokakuuta 2013

Viikonlopun viettoon

Nyt pitäisi sitten laittaa aivot narikkaan viikonlopuksi. Loppukesästä asti puhuttu ja vihdoin toteutukseen saatu mökkiviikonloppu kavereiden kanssa on edessä. Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset. Oikeastaan olisin oikein mielelläni viikonlopun kotona sohvalle miehen kainaloon käpertyneenä. Toisaalta odotan tätä viikonloppua ja pientä toimintaa. Mökki on vuokrattu ulkopuoliselta ja siellä on ulkoporeamme, sitä me kaikki varmasti eniten odotamme.

Tietysti isolla porukalla kun ollaan liikkeellä (4 pariskuntaa), aina ollaan joistakin asioista vähän eri mieltä. Tällä kertaa tuntuu, että ollaan miehen kanssa vähän vastarannan kiiskejä (kiiskiä? Miten se kiiski oikein taipuu?). Positiivista tietysti on se, että ollaan miehen kanssa asioista samaa mieltä, yllätyn välillä itsekin miten meillä kohta jo 9 vuotta onkin klikannut ajatukset niin yhteen. Me oltais haluttu maksaa loppusiivous, jotta lyhyen viikonlopun aikana ei tarvitsisi ressata sotkusta ja lopuksi siivota (etenkin, kun helposti joku aina livistää). Lisäksi ruokapuoli vähän puhututti, mutta me mennään sitten miehen kanssa omalla tyylillä ja muut omallaan. Ajateltiin käydä pizzalla! :D Jotenkin tässä tilanteessa tilan ottaminen ihan vain itselleni ja miehelle tuntuu muutenkin hyvältä.

Kaverimme eivät siis tiedä keskenmenosta. Muutama tietää, että emme käytä ehkäisyä, mutta nämä viimeiset tapahtumat eivät ole tiedossa. Se helpottaa tosi paljon. Toisaalta pelkään vauvakyselyjä ja sitä kuinka tulen sellaisiin reagoimaan. Kun viikko sitten lauantaina koulukaverit minusta uteluillaan raskaustiedon puristivat ulos, olin keskenmenon jälkeen tosi vihanen. Vihanen siitä, että ihmiset utelevat niin tiukasti toisten yksityiselämää. Ymmärrän vielä perus "koskas teille tulee vauva?" -utelut, mutta sellaiset jankkaamiset ja tivaamiset ärsyttää. Mitä se kenellekään kuuluu? Itse en ole koskaan ollut sellainen utelija, enkä ymmärrä kuinka jotkut edes kehtaavat sitä tehdä!

Toivon kuitenkin, että viikonloppu saa ajatuksia muualle. Tarkoitus on lillua poreammeessa, viettää aikaa hauskaa pitäen pelaillee, höpötellen ja rentoillen. Toivottavasti viikonloppu tosiaan pysyy rentona, sillä maanantain töihinmeno tuntuu jo vähän peikolta. Siellä kun ihmiset luulevat, että olen ollut kuumeessa.

Koira menee hoitoon mummulaan eli minun vanhempieni luokse. Siellä se saa ihmetellä kissoja taas mielen määrin.

Voihan karvatassu! <3

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Virheliike

Ei olisi pitänyt mennä lukemaan keskenmenokeskusteluja. Tietoisesti pysyinkin erossa kaikesta keskenmenoon liittyvästä, mutta nyt tylsyyksissäni päätin kuitenkin katsella netistä erilaisia keskusteluja ja infoja. Olo vain paheni entisestään. Tottakai ymmärrän, ettei tällaista voi verrata keskenmenoon, joka tapahtuu raskauden puolivälin tienoilla tai jälkeen. Silti minulle tuli todella paha olo siitä, että minulla on näin paha olo. Ihan kuin en saisi tuntea näin vahvasti, koska kyseessä oli keskenmeno jo viikolla 7. Mitä minä olen mistään sanomaan mitään, kun toisilla asiat on paljon huonommin.

Voi paska suoraan sanoen. Olo on niin paska. Niin kauan, kuin mies on tuossa vieressä ja juttelee ja on oma hassu itsensä, niin kaikki on hyvin. Nyt kun mies on jo nukkumassa, niin kaikki kamalat ajatukset taas alkavat pyöriä. Ja nyt tähän sitten vielä tulee mukaan syyllisyys siitä, että mulla on huono olla ja toisaalta suuttumus siitä, että joku muu voi sanoa kuinka pahalta musta voi tuntua.

Verenvuoto jatkuu edelleen ja alavatsassa on kipua...

Pieniä ilon aiheita

Tänä aamuna nukuin pitkään. Kello oli soittamassa, mutta torkutin, torkutin ja torkutin. Kiire ei ole mihinkään. Makasin sängyssä vielä hereilläkin kauan. Hain aamulehden ja söin rauhassa aamupalaa, luin lehteä ja pelasin puhelimella. Äitiltä tuli viesti: "miten voit?" Nyt haluisin vaan unohtaa. En jaksaisi raportoida olotilaani muille. Onneksi olen kieltänyt äitiä soittamasta, viestissä vielä on helppoa olla niukkasanainen olematta ilkeä.

Yritän kuitenkin löytää niitä voimavaroja, jotka saavat minut hymyilemään. Olen leikannut lehdestä meidän arkea ja parisuhdetta kuvaavia sarjakuvia jääkaapin oveen. Ne saavat minut aina hymyilemään. Tietysti ovat aika kärjistettyjä ja osa kaukaakin haettuja, mutta ne tuovat mieleen silti meidän elämän. Pikkuisia juttuja, mutta tärkeitä.


tiistai 29. lokakuuta 2013

Tuomio tuli

Tänään ultrassa varmistettiin se, mikä oikeastaan jo varmaksi tiedettiin. Kyllä se tieto silti iski vasten kasvoja. Vaikka en mitään toivoa enää tilanteessa nähnyt, niin siltikin se pieni toivo jaksoi vielä jäytää takaraivossa. Eihän tässä tilanteessa enää mitään toivottavaa ollut. Keskenmeno viikoilla 6+6.

Kauheasti ajatuksia pää täynnä, mutta en vaan saa mitään kirjotettua. Yleensä kirjottaminen auttaa, mutta nyt oon ihan sekasin. Pieni osoitus siitä myös se, että usein vaikeassa tilanteessa soitan äitilleni, mutta nyt en ole pystynyt puhumaan. Olen laittanut äitille viestiä, mutta kieltänyt soittamasta. Pyysin ilmoittamaan siskollenikin, mutta sanoin, ettei hänkään saa soittaa minulle. Oli tosi vaikea istua vieressä, kun mies kertoi äitilleen tilanteen.

En tiedä jaksanko tätä pettymistä enää. Olo on tyhjä. Itkettää, mutta ei itketä. On paha olla, mutta en tiedä miten olla. Oon miehellekin ollut ihan liian ilkeä. On vielä pahempi olla, kun käyttäydyn näin. Miehen on lähdettävä aamulla töihin neljältä, joten hän on mennyt nukkumaan. Olin niin tyly, mutta mun on niin paha olla...

maanantai 28. lokakuuta 2013

Päivitystä tämän päivän tilanteeseen.

Huoh, kyllä on ollut rankka päivä.

Töissä oli jotenkin voimaton olo ja kurkkukin kipeä. Vatsassa väänsi. Maha on ollut kuralla ja kovalla vuorotellen ja olin taas käynyt vessassa useamman kerran. Päätin lähteä kotiin, kun se omalla ilmoituksella on sallittua. En ihan oikeaa syytä uskaltanut vielä töissä kertoa, mutta luojan kiitos, että lähdin. Olisin muuten romahtanut töissä ihan täysin.

Puolenpäivän tienoilla vessareissulla paperiin tuli ihan selkeää verta ja melko paljon. Paljon enemmän kuin aiemmin on tullut, jopa pikkuruinen hyytymä. Pystyin vielä kasaamaan itseni ja ajattelemaan, että saattaa vielä olla normaalia. Tosin miehelle lähti töihin paniikkiviestiä samantien. Siitä seuraavalla vessareissulla tuli totaalinen romahdus. Pönttöönkin oli tullut verta rutkasti ja paperiin verta tuli taas enemmän ja joukossa hyytymiä. Itkien laitoin pikkuhousunsuojaa ja katsoin epätoivoisesti kelloa: vartin verran miehen tuloon töistä kotiin. Itkin tuon koko ajan ja odotin ikkunassa miehen autoa. Miehen olkapäätä vasten sitten itkua tihrustin.

Otin yhteyttä paikkaan, jossa huomenna minulla pitäisi olla alkuraskauden ultra. Sieltä lääkäri käski mennä päivystykseen. Ensin ajattelin, ettei tarvitse ja selviän tuohon huomiseen ultraan. Soittelin kuitenkin paikalliseen päivystykseen, josta lääkäri vain käski katsella tilannetta ja tulla KAHDEN VIIKON päästä tarkistamaan tilanne. Johan oli avokätinen tarjous.

Sitten alavatsaan alkoi sattua ja alkoi olla tukala olla. Vessassa verta tuli taas enemmän ja hyytymät olivat isompia. Koska klo 16 jälkeen päivystys on naapuripaikkakunnan sairaalassa, päätin lähteä sinne. Siellä erittäin ihana hoitaja kuunteli mua ja otti hemoglobiinin ja verenpaineen, jotka olivat ok. Hän konsultoi lääkäriä, joka käski mennä kotiin lepäämään, sillä keskenmeno ei ole vielä varmaa. Mukaan sain panacodia. Sillä hetkellä ultraaminen ei ollut mahdollista, joten asialle ei oikein mitään voinut ja lääkäri tosiaan suositteli lepoa.

Nyt sitten huomista ultra-aikaa odotellaan. Se on vasta klo 16.30 ja tuntuu, että siihen on vielä ikuisuus. Toivoa ei juurikaan enää ole. Töihin en todellakaan ole huomenna menossa, minusta ei ole töitä tekemään. Minulla on niin runneltu olo. Tuntuu, että olisin jäänyt katujyrän alle. Mietin, että en jaksa enää edes lähteä enää yrittämään ja pettymään, jos tästä nyt vielä lopullinen tuomio tulee. Enää ei itketä, mutta olo on kuin olisi turpaansa ottanut. Sisäinen väsymys on musertava.

Verta!

Paljon.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kaikkihan tässä jo kohta tietää...

Niinhän tässä nyt on käymässä, että osa ihmisistä kaivaa tän tiedon musta esille ihan väkisin! :D Eilen anoppini kävi miehensä kanssa ja neuvolan papereita varten (lähisuvun sairaudet, joista miehellä ei hajuakaan) ajattelimme heille kertoa uutisen. Miestä taisi vähän jännittää, kun minä sain kertoa uutisen. ;) Anoppi oli aika yllättynyt, eikä aluksi edes tajunnut onnitella. Kyseli sitten kuitenkin pahoinvoinneista ja muista ja lähtiessään vielä onnitteli ja toivotteli hyviä vointeja.

Illalla olin sitten syömässä vanhojen koulukavereiden kanssa. Kaikki tietävät, että minulla on ollut jo monta vuotta vauvakuume. Mulla ei vaan pitänyt pokka, kun muutama kaveri alkoi mua tenttaamaan: "Jokos teille vauvoja tulee?", "Teillähän on kaikki kunnossa, ootte naimisissa ja on autot ja talot", "Eikös puhe ollut, että kun valmistut, niin sitten". Ja tätä jatkui ja jatkui, kunnes mun poskia jo kuumotti ihan mielettömästi, enkä pystynyt enää valehteleen. Oli sitten pakko kertoa! Huomauttelin kyllä kaikille, että tosi alussa vasta ollaan ja mitä tahansa voi tapahtua vielä.

Onni kuitenkin onnettomuudessa, koska yksi kaverini jota en ole nähnyt kevään jälkeen alkoi heti kauppaamaan minulle heidän yhdistelmavaunujaan, äitiysvaatteita ja lasten vaatteita (hänellä 2 poikaa). Sanoinkin, että kunhan ollaan pikkasen varmemmilla vesillä, niin menen sitten hänen luokseen shoppailemaan! :)

Kolme koulukaveria tuli vielä meidän luokse pelailemaan ja istumaan iltaa ja oli kiva ilta. Pelailtiin ja juteltiin paljon hääkuvioista. Yksi näistä kavereista on menossa ensi kesänä naimisiin ja me kaikki muut ollaan jo naimisissa. Pulistiin siis paljon myös hääasiaa! Kiva erilainen lauantai oli siis eilen kaiken kaikkiaan. :)

P.S. Verenvuotoa ei juurikaan ole ollut. Eilen ihan muutamalla vessareissulla tuli jonkin verran vaaleanpunaista paperiin, mutta ei suurenpaa!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Pienoista verenvuotoa!

Hui kauhistus! Tänään kyllä meinasin töissä saada kohtauksen. Kävin vessassa ja paperiin tuli verta. Ei paljon, mutta kuitenkin. Tämä raskaus on siitä ollut niin paljon erilainen kuin viimeksi, kun silloin minulla tuli verta melkein koko sen ajan kun olin raskaana. Nyt on ollut semiturvallinen olo, kun verta ei ole tullut yhtään. Kahden vessareissun jälkeen (joista toisella verta tuli enää minimaalisesti ja se oli rusehtavaa) ei ole enää verta tullut ja olen hiukan rauhoittunut. Se tunne kuitenkin mikä hetkeksi valtasi oli aika musertava. Päättyykö tämäkin nyt näin? Miten selviän tästä? Mitä tapahtuu? Ehdin jo miettiä kotiin lähtöä kesken työpäivän jollakin verukkeella. Kun tilanne rauhoittui, niin olotilakin rauhottui hiukan.

Ja tänään tuli neuvolasta esitäytettäviä lomakkeita, joita uppouduin täyttämään ja olitilani hiukan koheni. :)

Alkuraskauden ultra onneksi lähestyy, joten on mahdollista saada hiukan mielenrauhaa!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kuka on Nellis?

Ajattelin nyt vihdoin tässä vaiheessa, että voisin tehdä pientä kuvaesittelyä elämästäni ja itsestäni. Pitkälle on blogissa jo päästy, mutta en ole uskaltanut paljastaa tunnistautumisen pelossa kauheasti. Varmasti minut hyvin tunteva ihminen olisi minut jo tunnistanutkin, mutta epäilen, ettei sellaista ole lukijaksi eksynyt. ;) Nyt kuvan lisätessäni minut tunnistaa satavarmasti, mutta otan riskin. Sinä, joka mahdollisesti tunnistat, ole ystävällinen ja ilmoita itsestäni.

Nellis
Olen tavannut aviomieheni 16-vuotiaana. Ensimmäisen kerran tapasimme koulukaverin kotibileissä, mutta yhteinen taival alkoi ystäviemme seurustelun myötä. Ensi kuussa yhteistä taivalta tulee täyteen 9 vuotta. Koen olevani erittäin onnellinen, kun olen pieneltä paikkakunnalta löytänyt sellaisen kultakimpaleen kuin mieheni. Kukaan ei tietysti ole täydellinen, mutta olen löytänyt ihmisen, joka on mahdollisimman lähellä sitä. <3

Rakastan syksyä, odotan talvea ja kesää. Vihaan alkukevättä, loskaa ja lumen sulamista! Suurin paheeni on jäätelö ja roskaruoka (kebab!) sekä energiajuomat (jotka nyt on pannassa, tietenkin). Minulla ei ole laajaa ystäväpiiriä ja olen huomannut "vanhetessani" muuttuneeni epäsosiaalisemmaksi. Perhe on minulle kaikista tärkeintä. En mistään hinnasta muuttaisi pois omakotitalosta, kun tällaiseen 2 vuotta sitten pääsin. Joulu on minulle edelleen samanlainen kokemus, kuin 15 vuotta sitten.


Edit. Poistin turhaa lätinää ja tiivistin tekstiä. Ehkä en kuitenkaan uskalla lopulta paljastaa niin paljon kuin aluksi kuvittelin. ;)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Neuvola varattu!

Eilen soittelin neuvolaan ja nyt on aika varattuna 4.11 klo 13. Aika on sellainen, ettei mies ikävä kyllä pääse mukaan, hänellä alkaa työt juuri tuohon kellonaikaan. Itselläni on tuolloin töitä, joten täytyy keksiä jotakin syitä, että mihin olen oikein livistämässä. Olen kyllä pohtinyt, että mikäli ar-ultrassa kaikki on hyvin, niin kertoisin tästä jo töissä. Olen niin huono pitämään salaisuuksia, että pakko olis päästä kertomaan. Kaiken lisäksi pomo ihan puskista eilen kysyi palaverissa, että "eihän kukaan ole nyt jäämässä äitiyslomalle?". :D Olin vähän että "HÄ"! Mistä helkkarista se nyt just keksi tollasta kysellä. Ei ole ollut edes puhetta mistään sellaisesta. En sanonut oikein mitään. Kiertelin vaan taitavasti kysymystä. ;)


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Eilisen ohjelma: partyparty!

Ystävän synttärikemuilla siis olimme eilen. Mies on ollut hiukan kipeänä, niin tarkoitus oli, ettemme lähde muiden mukana enää yökerhoon. No kappas mites siinä taas kävikään: löysimme itsemme puolenyön jälkeen bilepaikasta. Kemut menivät oikein mukavasti, tosin baari ei itsessään ollut oikein kummankaan mieleen. Musiikki ei oikein ollut sellaista mitä tykkäämme tanssia, mutta tietysti menimme sinne minne synttärisankarikin.

Kuskin hommatha on mulle tuttuja. Olen usein ollut ihan vapaasta tahdostakin kuskina, joten tämä raskaana olo ei ole minulle siltä osin raskas pala. Minä olen aina osannut pitää hauskaa myös selvinpäin.

P.S. Tein muuten tänään taas testin, kun alko mietityttään saisko sitä jo vahvan viivan testiin. Ei se vieläkään kovin vahva ollut. Kai tässä kuitenkin pitää raskaana olemiseen uskoa. Ei kuitenkaan ole mitään vuotoja ollut ja rinnat on edelleen kipeänä vaihtelevasti.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Syy: antibioottikuuri!

Tänään on tiedossa ystävän synttärijuhlat. Minä tietenkin olen meillä se joka ajaa autoa. Virallisena selityksenä kaikille uteliaille sanotaan, että olen antibioottikuurilla. Se ei edes ole kamalasti virheellistä tietoa, koska eilen aamulla otin viimeisen pillerin kyseistä kuuria. ;) Ajattelin ensin hyvälle ystävälleni tuolla kertoa, mutta olen nyt tullut siihen tulokseen, etten kerrokaan. Osa tästä porukasta, joka nyt on paikalla lähtee meidän kanssa kahden viikon päästä mökkeilemään viikonlopuksi. Tuolla voin sitten kertoa juomattomuuteni syyn koko sakille samalla kertaa. Uskokoot nyt vielä tätä antibioottiselitystä!

Raskaudestani tällä hetkellä tietää hyvä ystäväni (friends since kindergarten) sekä äitini. Siskoni poikkeaa sunnuntaina, joten saattaa olla, että kerron hänelle. Hänen odotusajastaan ei kuitenkaan ole montaa vuotta, joten varmasti monia mieltä painavia kysymyksiä voin hänelle esittää. Mieskin tuossa eilen pohti hänen äidilleen kertomista... Katsotaan sitten koska on sen aika.

TOSIN, tänä aamuna on kaikki oireet kadonnut. Enää ei ole edes rinnat kipeät. Toivottavasti tämä ei tiedä huonoa. Mennään kuitenkin vielä niin vähäisissä viikoissa, että vaikka mitä voi tapahtua. Toivottavasti kaikki olisi hyvin ja tuo sitten vähän selviää 1,5 viikon päästä siellä ar-ultrassa. Olen, jos en muuta, niin ainakin vainoharhainen nyt. Pelkään sitä pahinta koko ajan...

Terveisin
hysteriakerho.com ;)

torstai 17. lokakuuta 2013

Alkuraskauden ultra varattuna!

IIIK! Tänään otin yhteyttä TUGiin eli Uuteen gynekologikeskukseen Tampereelle. Nyt on varattuna alkuraskauden ultra torstaille 29.10. Neuvolaankin yritin soittaa, mutta siellä oli terkkari lomalla, joten maanantaina sitten uudella onnella soittoa siihen suuntaan. Näitä asioita on tosi rankka töistä hoitaa, kun siellä ei ole mitään paikkaa, jossa vois olla varma, ettei kukaan kuule. Neuvolankin ajanvarausaika on keskellä päivää, joten pakko töistä soitella. Tuonne TUGiin varasin ajan sähköpostilla, jotta minimoin häkellyttävät katoamiset. Minunhan siis täytyy mennä autoon soittamaan, jotta voin puhua rauhassa. ;)

Mietin ensin, että miltähän miehestä mahtaa tämä ultra-asia tuntua. Eipä hän kummemmin siis vieläkään ole kommentoinut, mutta mukaan lupasi kuitenkin lähteä. Mies on ollut vähän salamyhkäinen, kun tiedän, että hänellä on paljon murheita ja huolia tähän lapsihankkeeseen liittyen. Hän on kuitenkin huono niistä välillä puhumaan. Tiedän hänen olevan myös iloinen tästä raskaudesta, mutta hän ei ehkä ihan vielä tiedä miten näyttää sitä. Uskon, että kunhan vatsa alkaa sitten kasvamaan, niin miehellekin asia alkaa konkretisoitumaan.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Yhtäkkiä... A Boy!

Minä olen ehkä hiukan naiivistikin ajatellut haluavani ehdottomasti tyttölapsen/lapsia. Olen jotenkin nähnyt itseni tyttölasten kanssa, ostamassa tyttövaatteita ja tekemässä tyttöjuttuja. Olen ajatellut paljon enemmän tyttöjen nimiä ja jopa pelännyt pettyväni, jos saisinkin tietää odottavani poikaa. Tietenkin tärkeintä on terveys ja siksi on typerää ollut edes ajatella tällaisia asioita.

Nyt sitten tänään suihkuun mennessä, ihan yhtäkkiä: BIM! Mulle tuli tosi vahva fiilis poikalapsesta! Enkä tosiaankaan tuntenut harmitusta. Tuli jotenkin sellanen sisäinen omituinen tunne, että tämä lapsi on poika. Hassua. <3

Tässä kurkistus ihanaan ja rakkaaseen siskonpoikaani, joka on samalla kummipoikamme. Muistan vieläkin sen päivän , kun sain pidellä sylissäni häntä ensimmäisen kerran. Silloin vain 3 päivän ikäinen pikkuinen mytty oli kauneinta maailmassa.


Aamuinen raskaustesti, jälleen...

Viimeinen tällä hetkellä kaapista löytyvä testi oli tosiaan sitten tehtävä tänä aamuna. Plussaahan se näytti. Ei se vielä mikään kovin vahva ollut, mutta ei mikään hirmu haaleakaan. Sanoisin, että vähän vahvempi kuin aiemmat. Tai sitten haluan vain kovasti uskoa siihen ja näin sen sen takia niin. Kun 3 minuutin odotuksen jälkeen testiin kurkkasin, niin ensin tuntui musertavalta, kun viiva ei ollutkaan oikeesti tumma. Sitten aloin ajatella asiaa uudemman kerran ja olihan se nyt varmaan tummempi kuin aiemmin. Nyt vasta otin digikameralla siitä kuvan ja kuvassa se näyttää jopa tummemmalta ehkä. No en tiedä, yritän vaan kääntää asiaa päässäni uudestaan ja uudestaan. :D

Kuitenkin jotenkin on nyt sellanen tunne, että uskallan enemmän alkaa innostumaan. Haluaisin niin jo mennä penkomaan lastenvaatteita vintiltä, mutta ehkä odotan sitä vielä hetken. Siskoni on siis tuonut parhaimpia pieneksi menneitä vaatteita meille odottamaan perheenlisäystä. Siellä on myös muun muassa siskoni ja minun vanhoja vaatteita sekä myös tumput, jotka alunperin kuuluivat nyt 59-vuotiaalle enolleni. Eli niistä löytyy myös ihanaa historian havinaa.

Neuvolaankin pitäisi varmaan soittaa. Alkuraskauden ultrassa haluisin kovasti käydä, mutta rahatilanne nyt ennen veronpalautuksia on sellainen etten oikein tiedä pystyykö yksityiselle menemään. On tää muuten jännää! ;)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tää tunne.

"Kaiken kauniin ja suuren tässä maailmassa 
on luonut pelkkä ajatus tai tunne ihmisen sisimmässä."

Tää tunne. Se on hämmentävä. Vieläkin mun järki jotenkin suojelee mua siltä, etten saa innostua. Mutta tää tunne on se, että olen raskaana. Ja on iso juttu kirjottaa se ylös. Tulee tunne, että kun menen myöntämään sen näin, niin se ei sitten pidäkään paikkaansa tai käy niin kuin viimeksi. On tosi vaikee taiteilla näitten fiilisten välillä. Kuitenkin haluaisin jo niin hirveästi innostua ja kuuluttaa tätä koko maailmalle.

Noh! Varma juttu on ainakin se, että torstaihin asti en malta odottaa seuraavaa raskaustestiä. Mikäli nyt ei käy niin, että herään pari tuntia ennen kellon soittoa huomenna vessahätään, niin teen testin aamupissasta. Jotenkin haluan päästä näkemään sen vahvistuneen viivan ja antaa ittelleni luvan innostua. Toisaalta pelkään hirveesti sitä lopputulosta... Mitäs jos se onkin edelleen tosi haalea? Tai haalentunu entisestään?

Mutta... Kuitenkin ja asiasta aasinkorviin (kuten yksi ihana ystäväni tapaa sanoa), rakastan syksyä. Saan jotenkin voimaa tästä karusta kauneudesta. Koska blogini on uupunut paljon kuvia, niin tässä syksyinen kuva, joka ainakin itselleni antaa paremman mielen. :) Kuva on otettu työpäivän aikana, voisi siis huonompikin työ olla! ;)




maanantai 14. lokakuuta 2013

Voihan maksalaatikko!

Minä syön aina työpaikallani sitä ruokaa mitä siellä tarjotaan. Kuuden viikon välein tiistaisin, kun ruokana on pinaattikeittoa minulla on eväät. Joskus myös, jos on jäänyt edelliseltä päivältä ruokaa vähäsen, niin olen ottanut evääksi töihin. Tänä aamuna tosissani MIETIN, että otan sunnuntain sapuskan jämät töihin ja totesin mielessäni: "ei siellä kuitenkaan maksalaatikkoa tänään ole!" ja jätin ottamatta. Ja olihan SIELLÄ! Millä helkkarin todennäköisyydellä. :D Työkaverit tietävät, että se on herkkuruokaani ja syön sitä paljon, kun sitä tarjolla on. Tänään sitten kaikessa hiljaisuudessa täytin lautaseni lähinnä salaatilla (joka on meillä ihan onnetonta) ja otin hyvin kohtuudella maksalaatikkoa. Pakko oli vähän syödä, koska olisin oikeasti nääntynyt tänään. En syönyt edes aamupalaa. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota touhuihini tai jos huomasi, ei ainakaan sanonut mitään.

Mutta olihan tuo aika huvittava sattumus! ;)

Ja en oikeasti tiedä mistä johtuu, mutta mun vatsassani on ollut tänään sellainen vääntäminen. Sellanen samanlainen kuin yrjötaudin tullessa. Tämä on joko a) luulotautia, b) raskauspahoinvointia tai c) yrjötautia. Toivon todellakin, että kyse olisi vaihtoehdosta b, vaikka ei sekään pitkässa juoksussa varmasti ole mitään herkkua.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Odottamisen sietämättömyys...

Viimeisimmät postaukset on kaikki taitanu olla lähinnä "nyt musta tuntuu" -tyylisiä avautumisia, mutta samalla linjalla jatketaan. Koska en tosiaankaan uskalla vielä innostua tästä asiasta. Tein tänä aamuna uuden testin ja viiva oli edelleen haalea. Kyllähän sen nyt erotti, mutta ei ollut vahvistunut. Mitään mystisiä verenvuotoja ei kuitenkaan ole tullut, joten sen osalta kaikki hyvin. Nyt kuitenkin pitäisi varmaan malttaa vähän useampi päivä tässä välissä ennen kuin uskaltautuu taas tekemään uutta testiä.

Ymmärtääkseni kyllä ne raskaushormoniarvot saattaa aika yksilöllisiä olla, että miten nopeasti siis kohoaa. Joka tapauksessa, edellinen kerta on vielä kirkkaana mielessä, joten olen koko ajan hiukan kauhuissani. Mies on ollut ihana, mutta myös huolestunut tästä vauvahankkeesta. Tottakai häntäkin elämän muuttuminen pelottaa. Harmi vain, että hänen piti ottaa se puheeksi lauantai-sunnuntai välisenä yönä, kun olimme lähdössä yökerhoon tanssimaan (minä tietty kuskina). Meni vähän fiilikset, kun piti alkaa vakavista puhumaan sellaisella hetkellä.

Tiedän, että miestä pelottaa ainakin se, ettei hän enää ehtisi saamaan yhtään omaa aikaa. Omalla ajalla hän tarkoittaa lähinnä salilla käymistä. Kiitos tästäkin hänen työkaverilleen, joka lähinnä jakaa hänelle niitä negatiivisia puolia lapsista. Nämä on sellaisia asioita, joita täytyy puhua läpi, mutta aika ja paikkakin täytyisi olla oikea. Minä ainakin todella haluan miehelle suoda sen ajan, että hän pääsee salille, se on hänelle todella tärkeää. Minuakin pelottaa tulevaisuudessa moni asia tottakai. Mutta onhan mies niistä söpöistäkin jutuista puhunut... Hän on pitkään suunnitellut jalkaansa tatuointia ja nyt hän puhui asiasta jo sillä asteella, että sen voisi suunnitella niin, että siihen sitten tulevaisuudessa voisi aina lasten nimet lisätä. <3

lauantai 12. lokakuuta 2013

Jatketaan ajatusten virtaa...

Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on pelko siitä antibioottikuurista. Jos se on aiheuttanut jotakin haittaa ja on syyllinenkin olo. Alussahan tässä vaan ollaan, mutta kun se lääkärikin oli mulle niin tyly asiasta. :/

Kaikesta huolimatta se, että mieskin on huolissaan tilanteesta helpottaa. Ei tietenkään ole mukavaa, että joku on huolissaan, mutta siitä miehen nuivan oloisesta alkuasenteesta on menty paljon eteenpäin. Väsynythän tuo vain silloin oli, kun plussasta kerroin. Menin toisen herättämään uniltaan. Hän ei vaan pystynyt itseään herättelemään. Nyt hänkin on ollut oma itsensä taas. :)

Eli helpotusta toisaalta, mutta syyllisyyttä toisaalta. Jotenkin vaikea nyt saada ajatuksia kirjoitettua ylös.

Eli kiitos ja hei tältä päivältä!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Nopeaa fiilisten päivitystä!

Haha, joko tämä tunteiden heittely alkaa! ;)

No ei kai, mutta kai tällaisessa tilanteessa on ihan ok, jos vähän ailahtelee mieli. Miehen kanssa olen viestitellyt ja puhunut puhelimessa (on töissä iltaan asti) ja nyt olen paremmilla fiilareilla. Ei mistään vauva-asioista puhuttu, ihan arkipäivän juttuja. Kaikki on kuitenkin hyvin ja oma olotila parani sen myötä. Edelleen pelottaa keskenmeno ja tulevaisuus. Eli käy miten tahansa niin hirvittää. :D Varmasti on ihan ymmärrettävääkin, että hirvittää. Silti jotenkin sen myötä tulee myös se ärsyttävä jäytäminen, etten ole ansainnut tätä, jos tunnen pelkoa tai epäilen itseäni.

Mitä tahansahan voi vielä tapahtua ja oli miten oli, niin nyt jos koska asiaa pitää katsoa rauhassa. Sunnuntaina ajattelin tehdä toisen testin ja katsoa mihin suuntaan tuo viiva muuttuu. Erilainen tilannehan tässä kuitenkin on edelliseen kertaan, jolloin mulle tuli "menkat". Ja vähän niiden jälkeen omituista vuotoa, jonka jälkeen vasta tein positiivisen testin. Sen osalta siis on ehkä hyppysellisen turvallisempi olo (jos sen voi niin sanoa). Nyt kuitenkin menkat alkaa ihan rehellisesti oleen myöhässä, eikä mitään hämmentäviä verenvuotoja ainakaan vielä ole ilmennyt. Ja edellisellä kerralla en valemenkkojen alla saanut plussattua vaikka testejä tein.

Joten, well see...


Haalea plussa!!!

Tänä aamuna on sitten raskaustestiin piirtynyt haalea toinen viiva! Tänään siis kp32 ja nyt kyllä jo oikeasti pitäisi olla menkat myöhässä. Tämä on nyt tällainen nopea päivitys, sillä olen töissä. En halua vielä, että täällä kukaan tietää, mutta oli pakko päästä äkkiä kertomaan. :) Otin kuvankin testistä, mutta siinä tuo viiva ei oikeastaan näy ollenkaan. Livenä kyllä oli "selkeä hailakka" (jos noin nyt voi sanoa). :)

Nyt tunteet on tosi sekasin. Toisaalta pelkään samanlaista keskenmenoa kuin viimeks, miehen aamuinen nuiva asenne harmittaa ja pelottaakin vähän ja päällimmäisenä ärsyttää lääkäri, joka saarnas mulle antibioottikuurin syömisestä. KERROIN hänelle yli kaksi viikkoa sitten, että yritän tulla raskaaksi ja nyt hän minua ripitti, että olin tuon hänen määräämän antibioottikuurin vielä syönytkin. Kiva, että hän minua aiemmin kuunteli! Eli vähän myös hirvittää miten tuo kuuri vaikuttaa ja vahvistuuko se plussa siitä. Aamulla olin vielä onnen kukkuloilla, mutta nyt tunteet ovat erilaiset... :/

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tänään huidellaan luvuissa kp30!

Eli tänään on kp30! Tänään oli jo sellasia menkkamaisia oloja, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Olen koko ajan ihan vainoharhainenkin, että nyt alkaa... ja ei kuitenkaan!

Jotenkin nyt on vähän ristiriitaiset fiilikset. Toivon toisaalta, että nyt olisi sitten tärpännyt ja toisaalta toivon, ettei olisi. On melko rankkaakin ajatella, että toivottavasti ei. Tulee jotenkin syyllinen olo, ettei sais tuntua siltä. Huoh... Viime päivinä olen jo ajatellut, että onko niissä lapsissa taas mitään järkeä! Voi kamala! Jos ihan oikeesti ajattelee oman navan kautta, niin koko loppuelämä menisi paljon "helpommin" ilman lapsia. Mies sitä aina välillä väläyttelee ja sit alan itsekin sitä pohtia. Sitten mietin taas sitä, kuinka lapsista on iloa ja kuinka moni äiti on sanonut tuntevansa itsensä kokonaiseksi vasta lasten myötä.

Tää on henkisesti tosi rankkaa... Ja tuntuu, että ajattelen mitenkä päin tahansa tätä asiaa, niin metsään menee...

perjantai 4. lokakuuta 2013

Rauhallinen perjantai

Kaikesta draamasta on luojan kiitos selvitty. Maanantaina poruttiin ja puhuttiin. Kaikesta on selvitty, tiesinhän mää sen. Meillä on tapana ollut asiat aina saada selviksi ja näin pitkään ei varmaan ole vielä koskaan mennytkään.

Nyt kuitenkin ihanaa perjantai-iltaa vietellään. Syön poskiontelontulehdukseen antibiootteja ja sanotaanko niin, ettei peittojakaan ehditty kauheasti heilutella oletetun oviksen aikaan sitten kuitenkaan. Jotenkaan ei ole siis kovin vahva fiilis raskautumisesta. Olen kuitenkin päässyt jonkinlaiseen hyvään zen-olotilaan. Edelleen mietin ystäviemme tulevia häitä, joissa meillä on kaason ja bm:n hommia hoidettavana. Jos niin nyt käy, että tästä ei tärppää, niin voi olla, että siirrämme hiukan yritystä. Voi kuulostaa jonkun mielestä ehkä itsekkäältä, mutta tällä fiiliksellä mennään.