keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Aika ilmeisesti kultaa muistot...

Huoh... Äitini ei nyt ihan taida enää tajuta tätä pikkulapsi aikaa. Niin ne hommat varmaan unohtuu ja muistot kultaantuu. Enkä sano tätä pahalla, mutta hän ei taida nyt ihan tajuta mun pointtiani joissakin asioissa. Esimerkiksi mökille lähtemisessä. Kun tontilla on monta mökkiä ja iso tontti, jonka toisessa päässä on muun muassa ulkovessa, niin ei se olo niin vaivatonta ole. Aina joku tavara on eri paikassa ja vessaankin mennessä on aina odotettava, että joku on hollilla, jotta voi lähteä. Omakin syöminenkin usein vaatii jonkun muun "avuksi", koska omat ruuat on eri paikassa kuin missä likan kanssa oleillaan.

Kyllähän se äiti siinä on apuna, mutta ärsyttää, kun ei voi olla niin rennosti kuin kotona. Täällä voin syödä ja käydä vessassa miten lystää ja tuo neiti pyörii sitten tuossa jaloissa. Mökillä järven rannalla vielä on usein kylmä tuulikin, että likalle täytyy pukea kauhee arsenaali päälle kesälläkin, varsinkin tänä kesänä. No okei, tossa oli vähän omaa ekstraa, mutta esim. aamuisin on oikeesti aika kylmä ja haalaria vedetään niskaan.

Olen alkanut reippailemaan neidin kanssa. Ja täytyyhän lapselle paikalliset nähtävyydet esitellä. :)
Sitten ollaan puhuttu kirpparille menosta äiten kanssa. Tykkään käydä kirpparilla. Se on mulle sellanen rauhallinen hetki, että oon jättäny neidin isin kanssa ja menny rauhassa kierteleen. Nyt sitten miljoonan eri mutkan kautta neitiä ei saadakaan huomiselle kirpparipyörähdykselle hoitoon, vaan tuo tulee mukaan. Juu siellä on myös äitini ja siskoni, että onhan meitä siinä. Mutta ei tää nyt mennyt kyllä niinkuin suunnittelin. Kyseessä vielä iso kirppis ja vaikka kuinka joku muu siinä olisi tuon likan kanssa, niin ei sitä vaan äitinä pysty oleen sataprosenttisesti rentoutunut ja hyvillä mielin, jos vähän matkan päässä oma lapsi kiukkuaakin.

Ja sitten perjantaina lähdetään pienelle päiväreissulle äitin, siskoni ja tämän kahden lapsen kanssa. Mies on jo töissä, niin hän jää kotiin. On oikein vuokrattuna isompi auto, että kaikki me 6 henkeä mahdutaan. Mietinpä vaan, kun on pari yötä oltu mökillä ja jo edellisenä päivänä liikenteessä, niin kuinkahan rentouttava reissu on likan mielestä. Äitini totesi, että pitää tottua siihen, että mennään. Loukkaannuin kyllä vähän, koska me ollaan paljon menty neidin kanssa ja kuljettu. Se tavallinen, hyvä arki on kuitenkin aika tärkeetä kans ja sellaset putkeen sovitut ohjelmat on välillä aika rankkoja.

Kaikkihan saattaa mennä tosi hyvinkin, eikä tietty etukäteen mitään pitäis märehtiä. Mutta jotenkin tuntuu, että ehkä se on jo unohtunut millaista (ja kuinka rankkaa välillä) elämä pienen ihmisen kanssa on. Plaah! Tyhmää toisaalta valittaa, koska äiti on ollut aivan mieletön apu neidin hoitamisessa. Siitä suuren suuri kiitos hänelle. Kuitenkin välillä tuntuu, että käsitykset ja maailmat on hirveen kaukana toisistaan...

ISO P.S. Työkuvioihin tuli selkeytystä sitten kertaheitolla! Ex-pomo soitti ja tarjosi mulle kuukauden sijaisuutta. Ajattelin tarttua, että pääsen vähän kokeileen miltä se työnteko maistuu ja saa isikin viettää likan kanssa aikaa kotona. 10.8 menen vanhaan työpaikkaan sitten hetkeksi takaisin ja mies ja kotiin. Ja tultiin siihen tulokseen etten kuitenkaan hae sitä työtä, josta edellisessä postauksessa puhuin. Olen aiemmin ajatellut, että miehelle olisi tärkeintä, että rahaa olisi enemmän. Nyt kuitenkin mies piti tätä huimana etuoikeutena, että olen työttömänä ja pystyn siis olemaan paremmalla rahalla neidin kanssa kotona. Joten olen siis. Sopii mulle. :) Mutta välissä käyn vähän kokeilemassa, että millastas se työnteko olikoon. ;)

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Työahdistus.

Elämä on kyllä täynnä vaikeita päätöksiä. Yksi niistä on töihin palaaminen. Erityisen haastavan asiasta tekee se, ettei mulla ole työpaikkaa mihin palata. Tällä hetkellä olen työttömänä ja olen miettinyt, ettei kiire töihin olisikaan, mikäli hyvää paikkaa ei läheltä löytyisi. Tänään tuli ensimmäinen ansiosidonnainen ja eihän se tosiaan todellakaan päätä huimaa. Tietysti enemmän kuin kotihoidontuki, ettei pitäisi valittaa. Mutta ei näillä rahoilla kauheasti maksella lainoja. Puhhuh.

Olen tehnyt töitä valmistumisen jälkeen lastentarhanopettajana, mutta se maailma tuntuu olevan tällä hetkellä ehkä liian lähellä omaani. Täällä olisi haussa yksi paikka ihan meidän paikkakunnallakin, jossa tehtäisiin töitä nuorten ja nuorten aikuisten kanssa. Vaikka hakisinkin, niin en tietty pääsisi. Mutta ahdistaa, kun en tiedä mitä tehdä. Rahaa tarvittaisiin ja sehän on ehdoton ensimmäinen syy mennä töihin. Eniten mua kuitenkin ahdistaa se kuinka päivät lyhenee ja arki muuttuu hektiseksi, likka pitäisi laittaa pikkasen päälle vuoden vanhana päiväkotiin ja miten sitä edes jaksaa kaikkea.

Meillä heräillään vielä öisin suunnilleen 2 kertaa yössä. Työt ja yöheräilyt ei kuulosta herkulta, miehen kanssa on kyllä jo aiemmin puhuttu, että se jolla aamulla myöhäsempi herätys hoitaa. Mies tekee töitä kahdessa vuorossa. Aamuvuoroon mennessään menee iltaisin nukkumaan klo 20 ja herää aamulla ennen neljää. Illat ovat siis pirun lyhyitä välillä näinkin ja jos itse olisin vielä töissä esim. klo 16 asti. Iltavuorosta mies tulee kotiin vähän ennen yhdeksää illalla ja mikäli itsekin olisin töissä, niin siinä ei kauheasti seurustella, kun itsekin täytyisi sitten painua nukkumaan, että jaksaa töissä.

Mua huolettaa myös se kuinka mies osaa suhtautua siihen, että neidin hoito alkaa mennä enemmän fifty-fifty. Nyt on ollut loogistakin, että minä hoitelen suuren osan, kun kerran olen kotona. Kyllä minäkin tykkäisin työpäivän jälkeen vähän hengähtää, enkä aloittaa heti kakka- ja syöttörallia. Mutta entäs kun olen itsekin töissä? Varsinkin miehen iltaviikkoina mikään ei muutu, kaikki vastuu on mulla vaikka töissä olenkin. Tietty mies hoitaisi aamut, kun menee myöhemmin töihin. Huolettaa myös miten miehen salillakäynti ympätään tähän yhtälöön. Se on se the thing miehelle, enkä sitä häneltä todellakaan ole riistämässä. Jotakin pitäisi kuitenkin keksiä... Iltavuoroviikolla mies menee salille ennen töitä, joten tuolloin mahdollisesti myös neidin päiväkotiin vienti ja aamuhommat olisi taas mun vastuulla.

Mua huolettaa kuinka paljon meidän kahdenkeskinen aika kärsii ja sitä myötä myös läheisyys. Kuinka helposti sitä alkaa sitten kiukutella toiselle? Sitä haluan viimeiseen asti välttää. Huoh, niin paljon asioita, jotka pyörii mielessä. Yritin vähän miehelle tänään puhua aiheesta, mutta en oikein saanut keskustelukumppania. Totesi vain, että se on mun päätös. Yritin sanoa, että se on koko perheen päätös, koska se vaikuttaa niin paljon ihan kaikkeen. Vastaukseksi sain erittäin kantaaottavan: "Nii".

Pitäis vaan keskustella tää asia kunnolla läpi, eikä antaa sen jäädä puolitiehen. Näistä asioista tietty tosi moni on sellanen, ettei se mihinkään muutu vaikka likka kasvaa. Kuitenkin pohdituttaa paljon nuo yöheräämiset ja aikainen päiväkotiin meno. Olen aiemmin ajatellut, että pitää osata kävellä ja olla vähintään 1-vuotias, mutta itse pk:ssa töissä olleena ja sen kiireen tuntien en kauheasti innostu ajatuksesta. Toisaalta ei tuo työpaikka (jos sitä edes saisin) ole mulle mikään must-juttu. Olisi eri asia, jos se olisi joku mun kutsumus ja suuri haave. Nyt tilanne on lähinnä sellanen: rahalle olisi käyttöä ja voisihan tehdä hyvääkin päästä kotoa välillä muihin ympyröihin.

Että ahistaa.

P.S. Tänään mun pinnani ei aamuärinän jälkeen ole enää ollut niin piukalla. Aamulla olin jo valmis heittään hanskat tiskiin, mutta sit tapahtu jotain ihmeellistä ja olen ollut paljon paremmalla mielellä. Nyt tosin alko päätä särkeä, piru vieköön!

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Miks taas on pinna niin kireellä?

Sitä pitäis kai olla rentoutunut, kun sai viettää parisuhdeaikaa ja rauhallisen yön, mutta ei paljon siltä tunnu. Jostain syystä mulla on pinna niin pirun kireellä ja ärähdän tolle neidille ihan liian usein. Mää en yhtään jaksais kattoo mitään härväämistä ja tuntuu, että mun päässä sanoo joku hermopinna samantien "poks", kun likka tekee jotain tyhmää. Sitten mää täällä ärähtelen ja sehän vasta onkin fiksua. Se ei tilannetta ainakaan helpota ja kohta ollaan sitten tyhmässä oravanpyörässä...

Ensinnäkin meidän syömiset... Oon yrittänyt nyt antaa vähän sormin syödä ja maistella kaikenlaista, kun ollaan menty niin paljon purkkiruualla. Nytpä sitten yhtäkkiä ei mikään kelpaa tolle likalle. Bataatti - ei, keitetty kananmuna - ei, paistettu kananmuna - ei, parsakaali - ei... Raejuusto sitten lopulta joo, kun aikansa oli sitä sylkenyt ulos. Bataattia on kyllä ennen syönyt, mutta nyt kaikki syljetään heti ulos. Aikani sitten muussasin sitä, niin ihan sellasena hienona soseena pysyi suussa. Pitäisi tietty maistella monta kertaa, että tottuu, mutta kyllä viidennen kerran jälkeen jo alkaa huumori loppua. Neidille kelpaa palasina vain tomaatti ja erilaiset hedelmät. Nii, ja maissinaksut ja talk-murut. Ainii, ja koiranruoka. Se se vasta herkkua onkin!

Raejuusto sitten lopulta kelpasi. Bataatti jäi lautaselle tai heitettiin lattialle.
Ja se koko homma... Se on niin pirun vaikeeta. Likka heittää kaiken lattialle. Mää ymmärrän, että syödessä ruokaa menee lattialle, vaatteisiin yms. Tää neiti kuitenkin ottaa ruokaa nyrkkiin ja heittää lattialle. Mulla menee heti hermo, kun toi homma alkaa. Sitten kun sinne suuhun ei eksy oikeestaan mitään ja pitäis vähän sitä purkkiruokaakin syödä, niin huuto on ihan hirvee, kun ei sitten saakaan ite. Voi helvetti sentään, kun oon kypsä kaikkeen siihen pelleilyyn ja huutamiseen. Tänään sitten tajusin antaa sille omankin lusikan käteen, niin sitä purkkiruokaa uppos ihan vahingossa mahaan asti.

Ja tän mun huonon tuuleni oikein kruunasi se, että likka päätti nukkua päikkäreitä vaan 45 minuuttia. Yleensä nukkuu noin 2 tuntia ja kun tätä ei meinaa saada toisille päikkäreille, niin tämä päivä ja ilta onkin sitten varmaan oikein hieno. Ainut tsäänssi saada kakkospäikkäreille, on mennä tuon kanssa meidän sänkyyn ja noin puolen tunnin pyristelyn ja huudon jälkeen se nukahtaa. Ja kun ei siitä edes pääse ite mihinkään, kun herätessään tippuu sit sängyltä. Neiti kun ei välttämättä pidä mitään ääntä herätessään, niin pää edellähän tuo tulis sieltä alas. Siinä sitten makaan itekin joko kyllästymiseen asti paikallani tai nukkuen, jolloin en saa illalla unta. Saan kuitenkin muuten nukuttua ihan ok, joten ei tää mun kiukuttelu ja huonotuulisuus voi johtua väsymyksestäkään.

Meidän piti lähteä äitin kanssa kirpparille ja vielä likka hoitoon kummitätilleen. Enpäs nyt sitten tiedä onnistuuko tuokaan, kun on niin huono nukkumaan kakkospäikkäreitä ja jos nukkuu kotona ensin, niin ei oikein enää ehditä sinne kirpparille. Sen verran harvoin näkevät toisiaan neiti ja kummitäti, ettei likkaa nyt voi sinnekään vain jättää ja lähteä hippulat vinkuen. Jos saisin mahdollisesti autoa käyttöön. niin neiti nukkuis tosiaan automatkan ja sitten sitä ei toisille unille enää oikein saa. Ei huvittaisi viedä totaalikiukkuavaa lasta hoitoon. Ehkä me mennään kummitätiä sit moikkaileen toisella kertaa ja kysyn, jos isi jäis neidin kanssa kotiin, että pääsen kirpparille. Kyllähän tuo isi tuon neidin kanssa nyt tietysti onkin, mutta tällä viikolla kun työt alko, niin saattaa vähän olla isikin huonolla tuulella.

Että sellasta... Ei siis tosiaankaan ole mistään rentoutumisesta tietoakaan täällä. Ärsyttää, ketuttaa ja suututtaa vaan koko ajan ja jotenkin tosi vaikea nauravalle likalle vastata hymyillen, kun ittellä sisällä vaan kiukuttaa. Ihan tyhmää ja lapsellista, mutta miten helkkarissa sitä löytäis paremman fiiliksen ja mielentilan...

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Neidin ensimmäinen yökyläily!

Reilut kymmenen kuukautta siinä meni, mutta vihdoin koitti se päivä, että ei tarvinnut olla koko ajan hälytysvalmiudessa. Mitä se tekee? Missä se menee? Nukkuukohan se? Onko itkuhälytin mukana? Mistä tää kiukku nyt johtuu? Torstain aamupäivästä perjantain iltapäivään... Vain minä ja mies. Oli aika luksusta. Enkä edes kauheesti murehtinut miten neidillä menee. Kyllähän sitä välillä mieleen juolahti, että ikävöikö se meitä ja mitä pienen ihmisen päässä liikkuu, kun äitiä ja isiä ei näykään pitkään aikaan. Pääasiallisesti osasin kuitenkin ottaa rentoutumisen kannalta.

Kävimme miehen kanssa ensin syömässä Burger Kingissä, johon oon himoinnut jo pitkään, mutta ei ole jaksanut lähteä Tampereen keskustaan vaan sen takia. Sitten ihan ex-tempore keksittiin, että nyt leffaan ja käytiin suurina supersankarifaneina kattomassa Ant-man. Siitä pöytävaraus Masu Asian Bistroon (aivan tautisen hyvää... Kuola valuu vieläkin) ja kaupan kautta kotiin. Rentouduttiin, syötiin, katottiin telkkaria, saunottiin ja tehtiin me ehkä vähän jotain muutakin... vink vink. ;) Ja kaikki tämä ilman sitä alituista hälytysvalmiutta ja kuulolla olemista. Ihanaa!

Perjantaina ennen takaisin mökillelähtöä otimme vain sohvalla ekstrarennosti.
Neiti siis jäi meille mökille mummun huomaan. En muista olenko tuosta mökkipaikasta ennen puhunut, mutta se on siis sellainen "mökkikommuuni". Eli urheiluseuran jäsenillä on siellä sellaset piiiikkuriikkiset omat mökit ja sit on yhteinen mökki ja sauna. Mun vanhemmilla ja mm. enolla on siellä mökit. Ollaan likan kanssa siellä oltu paljon kesällä, joten paikka ja hoitaja oli kunnolla tuttuja. Tuolla oli myös siskoni lapsineen tuolloin, joten enemmänkin oli sukua hoitamassa neidin ekaa yökyläilyä. Kaikki oli mennyt oikein hienosti ja likka oli sitten jopa nukkua posoottanut 10 tuntia putkeen, eli ilmeisesti ei ollut äitiä ikävä. :D Olen vähän kyllä kade tollasista nukkumaratooneista!

Ennen tätä yökyläilyä mekin olimme mökillä muutaman yön ja keskiviikkona juhlimme perinteisiä mummuni nimipäiviä. Meille on muodostunut perinteeksi tuolla mökillä pitää kakkukahvit nimpparin kunniaksi mummulle. Tai mummuni sen kai itse on aloittanut tämän perinteen, kun vanhempieni nykyinen mökki on alunperin ollut isovanhempieni. Likan nimeä ei ole nimipäiväkalenterissa, mutta epävirallisen nimipäiväkalenterin mukaan meidän neidin nimppari on tuona samaisena päivänä kuin mummuni. Tämä oli aivan sattuma, enkä tiennyt tätä etukäteen. Nyt sukupolvien yli tuo nimipäiväperinne meidän mökillä siis säilyy ja se on mielestäni todella herttaista ja ihanaa. :)

Neiti ja isomummunsa
Serkukset
Tämä oli mahdollisesti viimeinen kesä, kun mummullani oli mahdollista tulla tuonne mökille, kun hänen jalkansa ovat tosi huonossa kunnossa. Kuten sanoin, vanhempieni nykyinen mökki on aiemmin ollut mummuni ja pappani. He ovat tuolla mökkipaikalla olleet jo silloin, kun mökkejä ei vielä edes siellä ollut ja siellä telttailtiin. Joten mummullenikin aika tärkeä paikka siis.  Ihanaa, että hän vielä tällä kertaa kuitenkin pääsi paikalle ja neidin ekana "nimpparina" myös hänen isomummunsa oli paikalla. Olen jotenkin ihan liikuttunut tästä asiasta!

Food Festeillä Keskustorilla. Neidin eväät oli vähän arkisempia maissinaksuja. ;)
Asioista arkisimpiin... Miehen loma on ihan lopussa. :( Maanantaina arki koittaa ja vähän surullinen fiilis on. Toisaalta meidän kämppä on ihan sotkunen, täynnä pyykkiä, likasia astioita ja muuta, kun miehen loman aikana ei ole jaksanut panostaa. Ollaan syöty grilliruokaa ja herkkuja ja näiltä osin ihan kivakin palata arkeen. Vähentyvä yhteinen aika kuitenkin harmittaa. Tänään oltiin Keskustorilla Food Festeillä käymässä ja nyt grillaillaan kotipihassa ihan kaksistaan, kun likka on jo unten mailla. Huomenna vain löhöillään ja nautitaan perheen kesken viimesestä lomapäivästä. Tuntuu jotenkin, että kesä meni jo, kun miehenkin loma loppuu...

Tässä on kuitenkin onneksi ollut ihania viimesiä lomapäiviä, joten täytyy olla enemmän kuin onnellinen. <3

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Ikää kasassa jo 10kk! Aika hurjaa...

Neidillä tänään mittarissa 10kk! Se ei sinällään kuulosta hirmuiselta, mutta kun asian ajattelee toisinpäin, niin alkaa jo hiukan hirvittää: enää 2kk, niin juhlitaan 1-vuotissynttäreitä! Mää oon jo salaa vähän suunnitellut synttäreitä. Tai oikeastaan stressannut, että missä pidetään, mihin mahdutaan ja ketä kutsutaan! Oon vähän kade siskolleni, jolla oli rivariyhtiöllä kerhotila, jota sai käyttää ilmaiseksi ja hänen esikoisensa synttärit oli siellä. Mahtui melko iso määrä sakkia ilman hikeä, tungosta ja ahdistusta.

Mutta palataan synttäriasioihin toisella kertaa... Nyt oli tarkoitus pohtia millainen riiviö meillä nyt täällä oikein asuu. Sanavalintana riiviö jo ehkä kuvaa jotakin. ;) Tässä vaiheessa elämäänsä neiti on löytänyt jo sisäisen drama queeninsä. Ihan naurettavista pikkujutuista loukkaannutaan erittäin näyttävästi ja toisinaan heittäydytäänkin. Huuto on aina erittäin kovaa näissä tilanteissa. Toisinaan likka kokeilee myös komentamista kovalla "ääääää"-huudolla. Jos mitään ei tapahdu, niin tuota toistetaan useasti. Joskus nuo myös isin kanssa "keskustelevat" huutamalla toisilleen tällain. Ah, miten ihanaa. :D

Meidän tämän päivän kesäretki Hattulaan
Näppäryys ja nokkeluus kasvavat koko ajan. Ongelmanratkaisutaidot kehittyvät ja sen huomaa esimerkiksi jumiin menneiden lelujen tai tielle tulevien esteiden kohdalla. Tietysti riippuu myös väsymyksen määrästä ja muutenkin mielentilasta kuinka kauan jaksetaan yrittää. Toisinaan kuitenkin leluja saadaan vaikeistakin paikoista ja ahtaaseenkin paikkaan pääsee, kun tarpeeksi yrittää. Isin tai äitin jalkoja yritetään kiertää viimeiseen asti, jos ne ovat halutun asian tiellä. Koiraa sen sijaan ei vaivauduta kiertämään... Sen kun voi myös ylittää. ;)

Liikkumisessa junnataan vieläkin paikallaan. Suuria edistysaskelia kun tuntuu tapahtuvan sykäyksittäin ja sellaisia sykäyksiä ei ole hetkeen tullut. Neiti siis kävelee puita pitkin sujuvasti ja konttaa kamalaa vauhtia. Koska en ole vielä löytänyt tarpeeksi leveää porttia rappusiin, olen kerran myös löytänyt likan seitsemänneltä rapulta kiipeämästä. Ai kamala, jos olisi päässyt tippumaan! Eli jos on vinkkejä leveistä porteista, niin otetaan vastaan! Nyt konttaamisen välissä neiti harrastaa kyllä enenevissä määrin karhunkävelyä ja muutaman kerran olen nähnyt tuon nousevan istuvaltaan kyykkyyn. Ehkä nämä sitten kielivät sitä kävelyn lähestymistä. Ehkäpä tämä konttaaminen on vielä meille vanhemmille helpompi ratkaisu. Tosin kuten olen aiemmin sanonut, niin mökillä se käveleminen on tärkeä taito, se ei kuitenkaan tähän kesään taida kunnolla ehtiä, joten ensi kesää odotellessa.

Nykyään likalle ei oikein maistu puuro. Olen ostanut Talk-muruja ja ne on neidin suosikkeja. Katsoin, että niissäkin on vähän suolaa, mutta en jaksa jokaisesta suolahippusesta stressata. Noi uppoaa niin hyvin, että ovat meillä pitkälle korvanneet puuron. Likka napsii menemään niitä melkein jokaisella ruualla, mutta pääasiallisesti tarjoan aamu- ja iltapalalla. Paljon syödään edelleen valmispurkkiruokia ja niiden ohessa hedelmiä ja tomaattia, joka on neidin suuri herkku (kuten myös koiran).

Sitten asiaan, jonka olen vallan unohtanut teille kertoa! Meillä on loppunut imetys! *tähän sellanen tanssiva iloinen hymiö* Monelle se ehkä olisi surullisempi asia, mutta kuten ainakin blogia seuranneet tietävät, niin imetys ei tosiaan ollut mikään nautinto minulle. Nyt korvikekin kelpaa paremmin, kun tissiä ei enää heru ja tuttipullo alkoi kelvata myös ihan sormia napsauttamalla. Mulla on ihan mieletön vapauden tunne koko ajan ja neiti onkin menossa ensimmäistä kertaa yökylään ensi viikolla! Aivan huippuihanaamahtavaaupeeta! Odotan innolla päivää ja yötä, jolloin ei tarvitse koko ajan olla hälytysvalmiudessa.

Harmi, etten tajunnut ottaa teille kunnolla blogisensuroituja kuvia, kun kävimme tänään pienellä päiväreissulla Hattulassa Mierolan sillalla. Nautimme järvimaisemasta ja miehen kanssa syötiin vähän grilliruokaa ja otettiin suurella laiturilla kivoja kuvia likasta. Vähän oli synkkää, mutta ihan hauskoja ilmeitä onneksi saatiin. :) Vähän siis laihanlainen 10kk kuvasaldo teille lukijoille tällä kertaa...

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Särkänniemi-päivä!

En olisi ennen tätä päivää uskonut näin sanovani, mutta tänään oli yksi tämän kesän mukavimmista ja rennoimmista päivistä! :) Olimme Särkänniemessä anopin ja tämän miehen kanssa. Aivan huippua, että tänä kesänä taas alueelle pääsee ilmaiseksi. Nyt pääsimme miehen kanssa käymään muutaman kerran laitteissa ja neiti oli sillä välin mummun huomissa. Kävimme 5 eri laitteessa (yhdessä kahdesti). Istuimme terassilla, kun likka nukkui vaunuissa ja söimme hyvin Pitseria Pellen buffetissa neidin mussuttaessa maissinaksuja ja tomaatteja.

Emme pitäneet mitään kiirettä, käppöstelimme rauhassa ja nautimme yllättävän kauniista päivästä. Neitikin pääsi meidän kanssa karuselliin. Täytyihän toiselle nyt antaa tsäänssit ekaan laite-kokemukseen, vaikka eihän tuo siitä mitään tule muistamaankaan... Mutta kuvia jäi muistoksi ja ehkä se oli tärkeämpää äitille kuin tyttärelle tässä tapauksessa. ;)

Isin sylissä Karusellissa!
Pelasimme myös muutamia kojupelejä ja minä voitin siinä huippuhauskassa delfiiniralli-pelissä likalle pikkuisen pehmolelun, kun voitin sen erän! Siellähän nykyään pitää pelata useita pelejä ja kerätä pisteitä, jos tahtoo niitä isoja palkintoja. No, tuo pikkuinen punainen hai sopi meille oikein hyvin. Se delfiinipeli on muuten ihan mun ja mieheni suosikkeja ja joka kerta vähän koitetaan, kun Särkässä ollaan. Siinä siis tähdätään palloilla pikkuisiin reikiin ja reikien arvon mukaan delfiini sitten liikkuu radalla. Ja jos saa vähän omakehu haista, niin ei ollut eka kerta kun voitin! :D

Neiti ja äitin voittama pehmolelu! :D
Neiti pysyi koko reissun ajan hyväntuulisena vaunuissa matkaten. Ensin ajattelimme ottaa matkarattaat, mutta otettiin sitten nuo meitin yhdistelmät, kun ovat tukevammat. Ja hyvä kun otettiin. Matkalla Särkänniemeen neiti nukahti puoleksi tunniksi autoon ja oli sitten ihan väsy melko nopeasti taas. Nyt vasta tajusin, mistä on kiikastanut, kun matkarattaisiin ei ole ihan aina nukutus onnistunut. Neidin pitää nähdä minut (tai muu nukuttaja siis). Ei saanut laittaa harsoakaan tai mitään, ennen kuin uni oli kunnolla tullut. Eli pienet kiukut meillä oli, mutta muut oli sillä välin terassilla ja minä löysin kivan varjopaikan, jossa lykkiä vaunuja ja katsella iloisia ihmisiä! :)

Joten ihan tositositosi kiva päivä, vaikka ollaankin kaikki nyt ihan väsyjä ja ennen nukkumaan menoa likka keräs melkoset kilarit ja itkupotkuraivarit tuossa. Ei haitannut kuitenkaan ollenkaan, kun mieli oli virkistynyt. Mies oli odottanut 5D-kauhukinoa ja olihan se ihan hassu. Tuon kun vielä saisi oikeasti K18-juttuna jossain. Nythän tuo oli K12 eli ei kovin hurja. Vaikka siinä työntekijä sanoikin, että 9-vuotias saa mennä aikuisen kanssa, niin en kyllä päästäisi niin nuorta vielä. Oli kyllä sillä tavalla ahdistava ja painostava. Mutta vähän roiskusi vettä naamalle, tuuli puhalsi ja penkit heilui. :D Ja muuten, on ihan puppua, että Tornado olisi paras laite. Olen edelleen samaa mieltä kuin jo kauan olen ollut: Paras laite on ehdottomasti Half pipe, jossa nytkin kävimme kahdesti. :)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Päänvaivaa vauvan syömisistä!

Olen kehittänyt pääni sisällä ihan kohtuutonta huonoa omaatuntoa meidän neidin syömisistä. Meillähän siis syödään lähinnä kaupan valmissoseita. Joka päivä vähän jotain pikkasen sormiruokaillaan, mut pääasiallinen ruokavalio on mallia Piltti, Bona tms. Alkuun tuli itse tehtyä soseita, mutta sauvasekottimen mennessä rikki se jäi. Sitten jäin vain koukkuun tähän valmiiden ruokien helppouteen. Mikroon vaan ja PIM! Valmista syötävää vaan lapioidaan kersan suuhun.

Nyt tuokaan selitys ei oikein päde, kun neiti voi syödä jo ihan perusruokaa suolattomana ja tämän ikäiselle sovellettuna. Silti olen kokenut tän ruoka-asian haastavaksi ja aina ruokaa mikrottaessani tunnen pienen piston sydämessäni. Sitten mietin myös sitä, että ei se lapsi kuole niihin valmiisiin pöperöihin ja varmasti kaikki ovat oppineet "oikeaakin" ruokaa syömään jossain vaiheessa.

Nyt sitten kaverinkin kanssa asiasta jutellessani sain jonkun mielettömän inspiraation. Se tarttisi varmaan heti käyttää hyväksi, ennen kuin se haihtuu johonkin. Olen katsellut, että voisin tehdä likalle lihapullia ja mietin jo sovellusta esim. vauvaystävällisestä makaroonilaatikosta. Sitten pohdin sämpylöiden tekemistä, jotta voisin jättää leivästä suolan pois. Nyt ollaan vähän maisteltu täysjyväpaahtoleipää, mutta siinä on sitä suolaa. Tiedä sitten miten kauhean paha asia se on, mutta sitä ilmankin voisi olla, niin johonkin inspiraatiopuuskaan tän leipomisenkin voisi ympätä.

Porkkanalettuja tuli ohjeella hirmuinen läjä!
Tänään tein sitten porkkanalättyjä. Ensin ei meinannut oikein neidille upota, eikä ne miltään ihan huipputuotteilta vaikuta vieläkään, mutta kyllä tuo likka niitä popsii kuitenkin. Tämä päivä onkin ollut oikein makujen ilotulitusta, kun on vähän kaikkea uutta maisteltu. En tiedä miten järkevää on ympätä samaan päivään läjä uusia makuja, mutta tuskis se nyt kamalan huono asiakaan voi olla. Ja pääsääntöisesti olen sitä mieltä, että tällasilla pikkujutuilla ei sitä lasta pilatakaan voi. (Huomiona tähän väliin, että meidän suvussa ei ole juuri mitään allergioita, eikä neitilläkään ilmennyt mitään tähän mennessä, niin aika huolettomasti on kaikkea maisteltu).

Porkkanaletut katosi parempiin suihin. Ne jotka eksyi lattialle, sujahti koiran suuhun. ;)
Tänään siis uusien makujen listalla on ollut porkkanaletut, oliivi ja savulohi. Ainiin, ja ostettiinpa sellasia porkkanalla maistettuja pikkusia maissiherkkujakin, joilla voi harjoitella pinsettiotetta. Aika buenosti se tuolta neitiltä jo hoituu, mutta iloisena näytti niitäkin kuitenkin popsivan. Oliivin maistamista mies odotti innolla: "tää on kyllä nähtävä". :D Mutta mitä vielä... Ilmekään ei neidillä värähtänyt ja oliivi katosi parempiin suihin. Viikonloppuna ostettua sähkösavustinta käytettiin ja ennen kuin meidän kala suolattiin, leikattiin palasta likalle pieni oma pala. Näin pääsi likkakin maistelemaan savulohta. Ensin kaikki kala meni suuhun ja tuli sieltä yhtä nopeasti pois. Tiiviisti hyvällä pinsettiotteella kalaa kuitenkin suuhun vietiin ja lopulta se myös pysyi siellä ja jotain päätyi masuunkin asti. ;)

Ehkäpä tämä siis tästä pikkuhiljaa. Ei varmaan pitäisi ressailla, kun likka selkeästi kasvaa ja kehittyy kuitenkin. Maidon määrä kyllä vähän huolettaa, kun korviketta ei välttämättä enää uppoa kerralla kuin jokunen onneton hörppy. Yöllä ottaa vielä tissiä, muuten mennään korvikkeella. Onneksi tuo 10kk sieltä lähestyy kovaa vauhtia ja päästään muitakin maitotuotteita maisteleen.

Masu täynnä oli kiva pötkötellä lattialla tyynyn ja viltin kanssa. <3

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Piiitkä (ja rankka) viikonloppu mökkeillen

Vietimme mökki-ilmastossa todella pitkän viikolopun eli välin to-ma. Torstaina alkuillasta olimme möksällä ja mies lähti isänsä ja veljensä kanssa perjantaina toiselle mökille. Me jäimme mummun ja muiden tuttujen huomaan tänne lähemmälle mökille. Mies palasi sunnuntaina melko myöhään, joten olimme vielä yhden yön möksällä ja tulimme tänään maanantaina kotiin.

Ei voi muuta sanoa kuin "puuuuh". On melko rankkaa olla tuon ikäisen kanssa mökkeilemässä... Itse neidin pitäisi päästä menemään joka paikkaan, mutta hevosmuurahaisia vilisevässä maastossa ihan joka paikkaan ei voi konttaavaa lasta laskea. Lisäksi melkein koko ajan tuuli oli aivan järkyttävä!! Jos kaupungissa tuuli oli kova, niin meidän järvenrantamökillä se tuuli oli välillä ihan käsittämätön. Onneksi välillä päästiin nauttimaan ulkoilmasta niinkin, että neiti sai tutkia ympäristöa itse konttaillen. Eihän sylissä kukaan kauaa jaksa.


Rasittavuutta lisäksi myös se, että meidän mökkipaikka on sellaine urheiluseuran paikka. Meillä ja mm. vanhemmillani on siellä pikkumökit ja lisäksi on yhteisiä tiloja. Ja voitte ehkä kuvitella kuinka tuossa ajassa ehti tavarat levittyyn. Aina oli jokin tarpeellinen tavara eri paikassa kuin minä tai likka. Tuntui, että juoksin vaan koko ajan ympäri tonttia hakemassa kamoja, laitoin neidille sapuskaa, syötin, nukutin ja kun likka nukkui yritin purasta jotakin itse ja tiskasin ja järkkäsin taas tavaroita "oikeaan" paikkaan. Vaikka apukäsiä olikin, niin tekemistä oli muka koko ajan ihan mielettömästi. Ikävä kyllä en kokenut, että rentoutumaan olisin juurikaan päässyt. Välillä olisin vain halunnut istua ja lukea kirjaa, nauttia auringonlaskusta ja olla. Kun sain neidin nukkumaan, niin silloin ehti onneksi vähän hengähtää ja nauttia ihanista maisemista. Tietty sitten mun vanhemmillani sattui juuri nyt olemaan pientä kränää ja kiukuttelivat siinä toisilleen... Että tooosi rentouttavaa sitten. Puuh!


Onneksi tässä viikonlopussa oli yksi todellinen päivien pelastus! Sain järkättyä kolmen kaverini kanssa muksutreffit. Perjantaina he tulivat tyttöjensä kanssa meidän möksälle ja vietettiin aikaa vauvojen kanssa herkutellen nyyttärimeiningillä. Oli mukava jutella asioista, jotka ovat muillekin ajankohtaisia ja nauttia vauvameiningistä. Ehkä vaikea uskoa, mutta tuo oli itselleni rennoin päivä. Oltiin vaan SAMASSA MÖKISSÄ koko päivä ja höpistiin, naurettiin ja syötiin. Ei tarvinnut minun juosta ympäriinsä ja hötkyillä. Nautin vain vauvamenosta. :) Supersuuri kiitos siis teille ihanille, jotka pikkuneitienne kanssa tulitte piristämään meidän viikonloppua perjantaina. Otetaan uusiksi joku kerta! Minä ainakin nautin olostani ihan täysillä.

Nyt jatkan sohvalla löhväämistä ja totaalirentoutumista kotioloissa. ;)