keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vaihteeksi hattaraa!

Olen tässä nyt pari päivää pessyt vauvapyykkiä ja kuten miehen sisko sanoi, onhan se aika ihanaa. Pääsee hypisteleen vaatteita ja katsastelemaan mitä on minkäkin verran ja sitten ne odottaa puhtaana. Ehkäpä pieni sysäys tälle innostukselle on myös lauantaina olleet Baby Showerit, joista tuli lahjaksi superihania vaatteita ja oli tarve päästä niitäkin hypisteleen lisää.

 (huomatkaa unisex-väritys, jota olen joutunut noudattamaan.)

Tosin tuli justiinsa pieni takaisku, kun yksi villahaalari (tai sukulaiseni mukaan sen käsittelyaine) tartutti pesun jälkeen pahan hajun koko koneelliseen. Haistoin hajun vasta, kun olin viikkaamassa kuivia vaatteita. Ajattelin ensin, että ulkona on ollut jotain, kun siellä kuivuivat. Mutta se villahaalari haisi kamalalle! Ihan ohjeen mukaan pesin, että en ihan käsitä tätä hommaa.... Joten siellä nyt pyörii näin kymmenen kieppeillä illalla koneellinen. Onneksi on loma! Ja mies kalassa, niin selvisi mun pahimmasta v*tutuspuuskasta.

Totuus kuitenkin on, että ihaniahan nuo vauvanvaatteet ovat. <3 En ole kauheasti jaksanut kuvia laittaa, joten ajattelin muutaman otoksen teidän iloksi nuista vaatteista napata. Nämä ovat juuri niitä haisuvaatteita, jotka nyt taas pyörivät tuolla koneessa. [tähän tulisi sellanen silmiään pyörittelevä hymiö, jos osaisin laittaa jostain]

Tällainen ihanalla kuosilla oleva lyhythihainen body tuli lahjaksi vauvakutsuilta

Tämän yökkärin olen ostanut itse paikalliselta Tokmannilta.

Tämä sen sijaan on historiallinen vaate (vaikkei kovin unisex olekaan :D). 
Meinaan olen itse pitänyt tätä vauvana.

Tämä sen sijaan on siskoni vauva-ajalta. 
Olisikohan peräti äp-pakkauksesta vuodelta 1980.

Ja miljoona muuta ihanaa vaatetta! Toivottavasti sukupuoli selviäisi neuvolalääkärin ultraamisessa tuolla suunnilleen viikon  36 tienoilla, niin voisin alkaa pestä myös sitä vaaleansinistä tai -punaista pyykkiä. Vintillä on laatikot täynnä siskoni lasten sellaisia ei-unisex vaatteita odottamassa. Lisäksi minun ja siskoni sekä äitini ja tätini mekkoja tai muita tyttöihanuuksia, jotka odottavat siellä selvennystä tämän tulokkaan sukupuolesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti