lauantai 2. tammikuuta 2016

Kuulumisia!

Pitkä aika on taas vierähtänyt. Työt ja kotiarki kyllä vie kaikki mehut, eikä bloggaamiseen ole löytynyt energiaa. Olen miettinyt pitäisikö ihan virallisestikin päättää tämä blogi, mutta mietitään nyt vielä. ;)

Meidän joulu sujui oikein mukaviss merkeissä. Olimme 3 yötä mun vanhempien luona ja kävimme sitten joulupäivän viettämässä miehen äidin luona. Minä rentouduin ja päätin olla ottamatta stressiä ja onnistuin siinä ihan hyvin. Tietty välillä meinaa hermoja kiristää, kun suht pienessä kämpässä on 3 lasta (1-, 6-, ja 8-vuotiaat) ja 6 aikuista. Aattona tuli vielä vieraitakin poikkeamaan. Mutta olen vaan niin jouluihminen, että heitin stressit narikkaan.

Uuden "kännykän" testailua! :)
Neiti alkaa jo vähän hiffaamaan tätä lahjajuttua ja taas tuli monta monituista pakettia! Suosikeiksi on muodostunut Plaston mopo, Fisher Pricen "kännykkä" ja Muisk, äänekkääät tunteet -kirja. Tuota kirjaa varsinkin luetaan oikein antaumuksella ja kuunnellaan naurua, itkua ja muita ääniä. Mopolla ajellaan ahkerasti ja tuosta lasten kännykästä kuuluu kivoja säveliä, joiden tahtiin likka alkaa heti jammailla.

Mopotyttö
Uusi vuosi vietettiin täällä kotona, siskoni perhe tuli meille! Ammuttiin raketteja lasten kanssa ja sitten aikuisten kesken puolilta öin ja pelailtiin lautapelejä ja tietty katottiin Suomen peliä. Sellanen ihan rauhallisen mukava vuoden vaihtuminen. Likka tykkäs ihan älyttömästi raketeista! Kuulosuojaimet oli päässä ja suojalasin silmillä ja aina kun tuli raketteja, niin neiti nauraa räkätti oikein sydämen kyllyydestä. Nythän neiti haluaa koko ajan, että kuulosuojaimia laitetaan päähän ja heti uudenvuodenpäivänä tuli laittaan mulle suojalaseja, kun pötkötin sohvalla. :D

Nyt sitten mulle iski tauti! :( Meidän piti mennä perinteisille joulun jälkeisille susheille ravintolaan miehen sisarten kanssa, mutta mies lähti nyt sit ilman mua. Ja mun superihanat vanhemmat ajo tänne ja haki likan hoitoon. Kuume on huidellut mulla melkein 39 asteessa pahimillaan, joten en todellakaan jaksais paimentaa todella innokasta, uteliasta ja liikkuvaista lasta. Ikävä tyttöä on kyllä jo nyt, mutta soittelin videopuhelua mummulaan, niin pääsin vähän likkaa moikkaamaan. <3

Tarkoitus olisi hiukan tehdä postausta myös käsittämätöntä vauhtia tapahtuvasta kehityksestä. Sanoja tulee, ymmärrys kasvaa ja taidot kehittyy!

Ihanaa tätä vuotta kaikille! Parempia tuulia jokaiselle! <3

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teidän kuulumisia! :)

    Venla sai kans ton kännykän, mut Lottahan sen heti varasti. :D On kyllä molempien tyttöjen mieleen. :)

    Pikaista paranemista, ei ole kiva tuommoinen tauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mää kuulin kans vinkkiä, että on pitkäikäinen lelu tuo! ;) Ja meillä ainakin on jotkut vuosi sitten joululahjaksi saadut lelut alkanut kiinnostaa kunnolla vasta viime aikoina. :D

      Kuume ei vaan meinaa hellittää ja mää meinaan haljeta tähän ikävään, kun likka on mummulassa. Mutta jos positiivisia haetaan, niin onneksi tulin kipeäksi nyt, kun mummukin on vapailla, että hoito järjestyi ja ehkäpä itsekin alkais parantuun.

      Poista