Torstaina se sitten starttasi tuo päiväkotilaiffi. Silmät ristissä likan kanssa molemmat herättiin torstaina. Neiti meni innoissaan päiväkodissa heti ihmetteleen leluja ja nopeasti sitten heipat sanoin, kun likka oli tyytyväinen. Eteistä kohti kävellessäni kuulin, kun neiti alkoi itkeä mun perääni. Kyllähän siinä tuli vetisteltyä ja pari kyyneltä väännettyä. Mut ei auttanut muu kuin lähteä kohti omaa päiväkotia.
Neidin eka päivä oli ollut vähän itkuinen. Mutta ne oli ollut sellaisia nopeita pieniä itkeskelyjä onneksi. Väsynythän tuo oli kuin mikä, kun nukkui päikkäreitä vain 40 minuuttia. Heräsi toisen lapsen yskimiseen. Menee varmaan hetki, että tottuu ääniin, kun muuten on nukkunut hiljaisuudessa omassa huoneessaan. Toisena päivänä oli jo mennyt paljon paremmin ja untakin oli riittänyt reilut 1,5 tuntia. Ryhmän rämäpääpojat ovat kuulemma ottaneet tytöt (toinenkin aloitti viime torstaina) hyvin vastaan ja antaneet vähän pusujakin. :)
Mutta mitenkäs se minun urani lähti liikkeelle? Paljon tahmeammin... Mun ajatukset oli koko ajan siellä neidin päivässä. Nyt se varmaan tekee sitä tai tätä ja mitähän se siellä nyt puuhailee. Tietysti ekoina päivinä tuli kamalasti infoa ja uutta tietoa ja tuntuu, että hukun sen tiedon alle. Ja ovat vielä sanoneet, etteivät vielä viitsi kaataa kaikkea mun niskaani. Apua! Mua jotenkin ahdistaa, enkä meinaa saada kiinni tuosta ison päiväkodin maailmasta. Sen rytmistä, hengestä tai mistään.
Työkaverit ovat tosi sydämellisiä ja käskevät mun ottaa rauhassa ja vakuuttavat, että homma lähtee rullaamaan kyllä ajallaan. Tietävät kyllä miltä se oman lapsen hoitoon laittaminen tuntuu. Silti en meinaa jotenkaan vakuuttua. Tuntuu, etten ole kyllin hyvä tuonne ja en vaan nyt meinaa päästä tästä negatiivisuudesta eroon. Normaalisti päivät töissä on mennyt nopeasti, mutta nyt jo nämä kaksi ovat madelleet ja odotan vain koska pääsen hakemaan sen oman mussukkani kotiin. Joo, pitäisi vaan luottaa siihen, että asiat lähtee rullaamaan. Se on omakin mottoni aina ollut. Nyt ahdistun siitäkin, että annan huonon kuvan itsestäni kaikille, kun en pysty yhtään olemaan oma itseni.
Mää en oikeasti ole ennen ollut tällainen ja mitä ihmettä mulle oikein on tapahtunut?
Voi, kovasti tsemppiä! Varmasti vaikeaa aloittaa itse uusi työ samaan aikaan kun lapsi aloittaa päiväkodin, ajatukset ihan varmasti karkaa siihen lapseen... Mutta ihan varmasti Sä olet riittävän hyvä työhösi, ei sua muuten olisi siihen valittu! :) Mä huomaan itse muuttuneeni epävarmemmaksi tämän kotiäitiuran aikana. Olen aina ollut ujo ja uudet sosiaaliset tilanteet on olleet hankalat, mutta työelämässä pääsin siitä eroon. Nyt kotona olon aikana olen ottanut hurjan harppauksen taaksepäin ja epäilen omia kykyjäni jatkuvasti (esim viikko sitten kun kävin Tampereella koko matkan pelkäsin, miten osaan ajaa siellä keskustassa... No ihan hyvin! :D).
VastaaPoistaToivottavasti teidän uusi arki alkaisi pian rullaamaan hyvin, vaikka opettelemista siinä kyllä varmaan riittää.
Kiitos! Sunnuntai tuntuu taas yhtä ahdistavalta kuin joskus kauan sitten, kun olin huonossa työpaikassa ja harjottelupaikassa. Alkaa ahdistaan se seuraava päivä. Mutta pakkohan tässä tähän hommaan on orientoitua...
PoistaHei Tuijalle kommentti - mä olen huomannut saman, että kotona vauvan kanssa olen minäkin ottanut takapakkia tuon "ekstroverttiyden" kanssa - oon ihan yhtä osaamaton sosiaalisissa tilanteissa kuin joskus nuorena! Työelämässä ennen vauvaa sen sijaan olin ulospäinsuuntautuneempi. Toisaalta nyt _kaikki_ ajatukset ovat vauvassa ja muistikin on mennyt - ehkä sekin luo omat haasteensa järkevään keskusteluun jonkun toisen ihmisen kanssa ;) Kummia nämä vauvavuoden ilmiöt! Saankohan mä itseäni koskaan takaisin? -Mimo
PoistaPakko munkin todeta samaa. Mulla se tosin jossain määrin sulkeutuminen alkoi jo joitakin vuosia sitten. Sitten raskausaikana se korostui ja jatkuu vaan. Ärsyttävää, mää oon ollu tosi ulospäinsuuntautunu, puhelias ja kaikkea mahdollista. Näin sitä sit ihminen vaan muuttuu...
PoistaTsemppiä! Ihan takuulla lähtee siitä rullaamaan :) Alku on aina uudessa työssä vähintään tahmeahkoa ja sulla on vielä ihan uusi tilanne, kun lapsi on ekaa kertaa päiväkodissa.
VastaaPoistaKiitos! Sen takia tää onkin mulle nyt niin uus juttu, kun oon aina sulautunu työpaikkaan kuin työpaikkaan tosi näppärästi ja ollut sosiaalinen, avoin ja hauska. Nyt tuntuu, että oon niin vastakohta. Mutta onhan tässä paljon muutakin, kuin vain oman työn aloitus! Olet ihan oikeassa. :)
PoistaTosi kiva lukea sun kokemuksia asiasta! Piti tulla kommentoimaan jo aiemmin mutta aina vaan unohdin.. Asia kun ahdistaa itseänikin :D Paljon tsemppiä sulle <3
VastaaPoistaKiva, jos mun tekstit on avuksi! :) Ja paljon tsemppiä sullekin, jos kerran samojen ajatusten kanssa kieriskelet. <3
Poista