Elämän pienet ihmeet -blogin S Koo haastoi minut pohtimaan millainen äiti olen. Neiti on vasta niin pieni, että moni asia saattaa ollakin toisin lapsen kasvaessa, mutta itsetutkiskelu ei kuitenkaan kai ikinä ole pahitteeksi. Tää olisikin tosiaan hauska tehdä esim. vuoden päästä uudestaan ja katsoa miten ajatukset ovat muuttuneet. Muistaisikohan sitä? Postauksen lopussa on myös haastettu joku jälleen mukaan. ;)
Minkälainen äiti olen?
Olen tässä vaiheessa vielä aika rento. Luotan siihen, että työ tekijäänsä opettaa ja vauvan kanssa mennään omalla painolla. Lapsen tupsahtaminen perheeseen ei ole järisyttävästi muuttanut meidän puuhia ja tehdään edelleen samoja juttuja kuin ilman vauvaa: käydään kavereilla, syömässä, jääkiekkopeleissä. Kaikkea ei tietty niin usein ja vähän vauvan rytmisesti, mutta kuitenkin. En koe, että elämän pitäisi jotenkin pysähtyä vauvan tuloon tai että pitäisi linnottautua kotiin.
Olen koulutukseltani sosionomi (AMK) ja tehnyt koko koulutuksen jälkeisen urani töitä lastentarhanopettajana (eli en mitenkään kovin kauaa :D). Olen pohtinut kuinka paljon se tulee jatkossa vaikuttamaan oman lapsen kasvattamiseen. Haluan kuitenkin olla keskusteleva ja rakastava äiti myös jatkossa ja toivon, että lapsi pystyisi aina kaikki murheensa ja ilonsa kertomaan minulle. Olen kuitenkin huomannut, että pinnani on paljon lyhyempi kuin kuvittelin ja toisaalta käämi palaa helposti. Itsehillintää siis harjoitellaan, kun kiukku kohtaa. Tässä vaiheessa kuitenkin voin sanoa olevani hassutteleva, pusuja ja haleja jakeleva, höpöttelevä ja lauleskelevainen äiti.
Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
Ei ehkä muuten, mutta tuon oman pinnan osalta. Olen aina sanonut, että koiran kanssa mulla ei riitä pinna, mutta lasten kanssa kyllä. Tähän tarttee ilmeisesti tehdä poikkeus: muiden lasten kanssa pinna riittää, mutta ei oman. :D Enää (ekat 3kk oli tuskaisaa) tämä ei onneksi niin ole ollut ongelma, mutta uhmia ja teini-ikää odotellessa, kyllä sitä vielä koetellaan.
Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
Minä luulen, että mulla voi vähän olla paineitakin tällä saralla. Kuten sanottu varsinkin muiden lasten kanssa pinna pysyy hienosti, joten moni ehkä ajattelee, että lastenkasvatus on mulle tosi helppoa. Sitä se ei varmaan kuitenkaan ole kenellekään. En kuitenkaan aio ottaa mitään stressiä muiden ajatuksista vaan teen niin kuin parhaaksi itse näen. :)
Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Kuvittelenko nyt vaan vai junnaako nää kysymykset samassa teemassa koko ajan? :D Minun ei pitäisi menettää hermojani ja huutaa vauvalle. Eihän tätä nyt usein tapahdu, mutta joskus ei vain hermo kestä ja menen karjaisemaan tuolle likalle. Todella tyhmää, tiedän.
Mitä teet mielestäsi oikein?
Annan hellyyttä ja pidän huolta perustarpeista. Meidän perheessä ei pusuja ja haleja säästellä ja hassutellaan yhdessä!
Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Ainahan ajatukset voi muuttua, kun lapsi kasvaa, mutta en pidä itseäni kovin varovaisena. Varmasti saa kiivetä kiipeilytelineeseen ja pienempänä tuoleille yms. Töissä lastentarhanopena ainakin ideologiani oli sellainen, että lapsen täytyy saada kokeilla rajojaan ja kuhmut kuuluu siihen. Eihän sitä opi, jos ei pääse kokeileen. Tarkoituksena on kuitenkin hankkia portti ainakin tuohon yläkerran rappusiin. Sieltä jos kovin korkealta kopsahtaa riehuessa alas, niin ei kyllä olla enää pelkässä pikkukuhmuissa. Toinen mitä nyt mietitään on tuohon keittiöön vievälle oviaukolle portti. Neiti 7kk ryömii tällä hetkellä sinne aivan sekunneissa ja koiran kupit esimerkiksi on vaaravyöhykkeellä koko ajan. Katsotaan nyt...
Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
Senhän näkee sitten. :D Oletan kuitenkin, että jos ei lyhyt keskustelu lapsen kanssa auta, vaan huuto jatkuu, niin sitten lapsi napataan kainaloon ja kävellään kaupasta ulos. Tilanne on tietysti vähän hankala, jos on yksin kaupassa ja ruokaakin olisi saatava. Sitten ehkä käydään ulkona tuulettumassa ja kun on rauhoituttu, niin tullaan kokeileen uudestaan. Muut saa huokailla ja katsella pahasti jos siltä tuntuu. Tiedän, että itsekin kaupassa yksin ollessani vähän huokailen kiukutteleville lapsille. TIEDÄN, että lapset on lapsia. En suinkaan ajattele, että pe*keleen vanhemmat kun ei tee mitään, vaan lähinnä ajattelen, että olisin tämänkin hetken käyttänyt muuten kuin kiukuttelua kuuntelemalla. Mutta aina ei saa mitä haluaa ja lapset kuuluu meidän elämään hyvinä ja huonoina hetkinä.
Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (karkit, jäätelö, sipsit, limut, roskaruoka...)
Itse olen vähän herkkupersus ja varsinkin viikonloppuisin meillä herkutellaan paljon. Vielä tuo neiti ei sitä niin tajua, mutta ihan nurkan takaa jo kurkkii se aika. Pyritään huomioimaan omaakin herkuttelua ja opettaan mahdollisimman terveen suhtautumisen. Ei välttämättä mitään tietty tiukka karkkipäivä, mutta sinne päin. Limua meidän perheessä kyllä juodaan liikaa ja omat paheet on jätski ja suklaa! Hui, pulassa ollaan. :D
Onko lapsella tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
Kyllä meillä ainakin tällä hetkellä on melko hyvä rytmi päivässä. Ei se kuitenkaan mikään säntilleen tarkka ole ja eletään myös vähän sen mukaan miten yöunet menee ja kuinka aikasin sitten heräillään. Olen kuitenkin pyrkinyt esim. illalla pitään rutiinit samanlaisena, jotta tuo neiti tajuaisi, että nukkumaan ollaan ryhtymässä. Iltapuuro on ehkä tarkimmin aina ajallaan ja muiden ruokien kanssa mennään enemmän mutulla. Ehkäpä siksikin näin, että varsinkin viikonloppuisin ollaan paljon menossa, joten silloin tarkat rytmit ei toimi ollenkaan. Itse ajattelen, että liian pilkun tarkat rytmit voi sitten olla myös haitta tällaisissa tilanteissa.
Mitä luulet ja toivot, että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi?
Toivon, että he voisivat aikuisina todeta, että moni lapsena tyhmä juttu onkin sitten ollut ihan tarpeellinen lapselle ja ettei niitä rajoja ole turhaan laitettu. Oma äitini on myös aina kannustanut minua tekemään asioita joista olen tykännyt ja minulle on jäänyt olo, että minun tekemisiini luotetaan ja pystyn tekemään asioita, jos vain haluan, perehdyn ja yritän tarpeeksi. Sellaista mentaliteettia toivoisin, että myös oma lapsi pystyisi ammentamaan niin lapsena kuin aikuisena.
Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Vaikea ehkä vielä sanoa, mutta edellisessä kysymyksessä mainittu rohkaisu ja kannustaminen on sellaisia, jotka haluan säilyttää. Lisäksi olen aina voinut puhua kaikesta äidilleni ja toivoisin omankin tyttäreni kanssa löytäväni sellaisen yhteyden. Minulle on aina sanottu, että kotiin saa aina tulla, oli tilanne mikä tahansa. Tämä on ehkä tärkein kaikista, jonka tahdon iskostaa omankin lapsen päähän!
Ulkoiletteko päivittäin?
Neiti nukkuu pitkät päikkärit vaunuissa ulkona (ellei ole joku poikkeusmeno). Muuten ei vielä juuri ulkoilla, lähinnä yritän löytää sellaista vaatetta, että tuon ipanan voisi ulos päästää möyrimään. Haalari löytyy, mutta jalkoihin ja käsiin pitäis kans saada jotakin sopivaa.
Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
Tätä tuli raskausaikana pohdittua miehen kanssa. Tai sellaista pelaamiseen ja muuhun liittyvää pohdittiin ja miehelle varsinkin tuntui olevan aika tiukka linja, että pelikoneita ja muita ei todellakaan pelailla jatkuvasti. Telkkari meillä on melkein aina päällä, mikä on ehkä huono asia lapsen kanssa, kun ei sitten ehdi vahtimaan, että mitä sieltä tulee. Luulen, että väsymys voi välillä aiheuttaa lipsumista nyt niin hienosti ajateltuihin sääntöihin. :D Sanoisin kuitenkin, että kohtuus kaikessa!
Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Tää on yks mun lemppariaiheita. Tein tunteisiin liittyvän opinnäytetyönkin. Minä olen sitä mieltä, että lasten on hyvä nähdä kaikenlaisia tunteita. Tietysti omaa pahaa oloaan ei saa purkaa lapseen tms., mutta harmitukset yms. voi lapsellekin lapsen ehdoin osoittaa: "Minä olen kyllä nyt niin surullinen, kun et tottele äitiä ollenkaan. Tulen surulliseksi, kun heittelet tavaroita, vaikka olen kieltänyt. Sinua tai äitiä voi sattua, jos lelu osuu vaikka kasvoihin ja sitten sattuu". Haha, toi nyt oli esimerkki. :D Mutta töissä käytin ihan samaa mentaliteettia. Ja tärkeää on muistaa, että lapsi ei koskaan ole tyhmä tai huono vaan hänen käyttäytymisensä on! Ja iloisia tunteita meidän onkin varmasti helppo näyttää muutenkin. Enkä pidä sitä huonona, että lapsi näkee vanhempien esim. itkevän, kunhan lapselle selitetään mistä mikäkin tunne johtuu. Ah, mää pääsin taas niin vauhtiin tässä aiheessa! ;)
Mukaan haastetaan:
Em - Expectations -blogi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti