torstai 5. helmikuuta 2015

Uusi harrastus: Tanssitan vauvaa!

Piti jo edellisessa postauksessa kertoa tästä, mutta olin niin pää kireenä neidin kiukuttelujen takia, että unohtui ihan vallan! Terveydenhoitaja mainitsi jostakin alkavasta vauvatanssista, mutta ei tiennyt tarkemmin. Minä sitten olen yrittänyt etsiä, mutta maanantaina illalla otin oikein tehtäväkseni selvittää, että mitä-missä-koska-milloin. Ja selvisihän se: Tanssitan vauvaa -ryhmä aloitti tämän viikon tiistaina ihan tässä meidän lähellä. Konsepti on MLL:n kehittämä ja täällä sitä vetää yksi paikallinen urheiluseura.

"Tanssitan Vauvaa on toiminnallinen ryhmä, jossa toiminnan muotona on tanssillinen liikunta. Ohjelma koostuu helpoista tanssillisista osioista sekä kevyistä lihasvoimaa parantavista sarjoista.
Tavoitteena on saada äidin syke nousemaan ja kevyt hiki otsalle. Vauva toimii "lisäpainona" ja tehostaa äidin liikkeiden vaikutusta. Vastalahjaksi vauva saa mukavasti matkustaa äidin sylissä eri tanssien tahdissa.
Tanssitan Vauvaa –ryhmä kokoontuu yhteensä 10 viikkoa samaan aikaan kerran viikossa. Ohjattu osuus kestää noin 45 minuuttia, jonka jälkeen äideillä on mahdollisuus kahvittelun lomassa vaihtaa ajatuksia muiden äitien kanssa.
Ryhmään voit osallistua, kun vauvasi on täyttänyt 3 kk, mutta ei vielä 1 vuotta."
Lainattu MLL:n Varsinais-Suomen piirin sivuilta.
Ensimmäinen kerta oli siis viime tiistaina. Meitä oli ohjaajan lisäksi paikalla vain neljä äitiä vauvoineen, mutta muutama saattaa vielä tulla mukaan myöhemmin. Olisi ehkä ihan mukavakin saada vielä lisää porukkaa varsinkin ajatellen tuota lopun jutteluosuutta. Tämä meidän kylä on tällainen pieni missä kaikki vähän tuntee toisensa ja nytkin tuntui, että muut äidit aikalailla tunsivat toisensa. Hyvin päästiin kuitenkin likan kanssa mukaan kuvioihin. Eniten olisin toivonut, että olisi ollut sellaisia äitejä, joille tämä vauva olisi esikoinen. Nyt muilla oli jo ihan kouluikäisiäkin lapsia ennestään ja arjen haasteet ja puuhat ihan erilaisia kuin itselläni.

Hikihän siitä tuli. Likalla jo ihan mukavasti painoa kertynyt ja siinä sitten tanssahdeltiin. Tai ehkäpä ne monet oli melkein enemmän jumppatyylisiä juttuja musiikin tahdissa, mutta eipä tuolla väliä. Vielä meidän vetäjä oli itsekin vähän ruosteessa, mutta uskon kyllä, että homma lähtee nopeasti meiltä kaikilta rullaamaan. Välillä oon niin huono itse liikkumaan ja tekemään, joten on ihan kiva, kun on tällainen joku ohjattu juttu. Olen myös yrittänyt kyllä kotonakin skarpata ja maanantaina kyykkäsin ja tein pohkeita likka sylissä ja eilen keskiviikkona lankutin (tai hoover tai mikä se liike on) ja vähän tein selkälihasliikkeitä. Olen myös yrittänyt skarpata venyttelyn kanssa, joka on mun inhokkipuuhaa melkein ollut. Nyt oon kyllä nauttinut ihmeen paljon venyttelystä.

Ja voin kertoa, että reidet ON KIPEET! Vaunulenkillä ihanasti vetreytyy ja tänään kävelinkin vähän pidemmän kiepin sen normaalin lyhkäsen 15-20 minuutin tilalla. Kaikenkaikkiaan taisi mennä 35 minuuttia ja välillä oli vähän lumisempaa maastoa, joten hiki meinasi tulla. Niin ja oonhan mää tosiaan tehny lumityötkin su, ma ja ke, että kyllä siinäkin on hyvää hyötyliikuntaa saatu. Eilen katsoin kaksi jaksoa Jutta ja puolen vuoden superdieetti -ohjelmaa ja hain inspiraatiota. Se yksi nainen tiputti puolessa vuodessa 40 kiloa! WAU! Mulla nyt ei varsinaista ylipainoa ole, mutta onneton kunto ja löllövatsa. Molemmat oli jo ihan ennen raskauttakin, joten en voi edes syyttää sitä. :D

Mun innostuksilla on tapana tulla ja mennä, joten katsotaan kauanko tämä kestää. Ainakin tuolla vauvatanssissa aion käydä loppuun asti. Yksi kerta jää välistä, koska lähdetään lappiin miehen sukulaisten kanssa. Jee! :)

2 kommenttia:

  1. Tuo vauvatanssi kuulostaa kyllä kivalta! :) toivotaan, että sinne vielä tulisi etenkin esikoisen äitejä, sellasta vertaistukea on kyllä mukava saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sit toivotaan myös, että tulee kans käytyä siellä. Mää meinaan olla välillä sellanen livistäjä. ;) Nyt tosin on hyvin draivi päällä. :)

      Poista