Synnytyskertomus!

Katsotaan ehdinkö kirjoittamaan vähän synnytyskertomusta, ennen kuin neiti herää! Minähän olen oikeastaan vieläkin herätellyt päivisin 3 tunnin välein syömään, kun muuten saattaisi nukkua hurjankin pitkään toisinaan. Nyt kyllä uskon, että uni maittaa, koska tänään oli meidän ensimmäinen kylpyhetki. Taisi olla pikkuiselle melko rankka kokemus, koska simahti tuon jälkeen nopeasti ja on nukkunut kuin tukki. :)

Sen verran vielä eilisestä ahdistustyyppisestä postauksesta, että edelleen sitä meinaa vähän jäädä murehtimaan asioita. Onneksi kuitenkin kaikenlaiset ajatukset tulee ja menee. Eniten tuntee niitä kielteisiä tunteita sellaisina epätoivon hetkinä, kun ei tiedä mitä vauvan kanssa tekisi. Eli esimerkiksi imetys ei auta itkuun, ei tiedä onko vatsanväänteitä ja miten se vauva vieläkin kukkuu hereillä, eikö se ikinä nukahda... Odotan todellakin vauvan ensimmäisiä oikeita hymyjä, sillä nuo refleksihymyt ovat todella huikeita ja saavat minut hymyilemään. <3

Siihen synnytykseen sitten! Kaikkihan meni yllättävän nopeasti, kun sairaalaan pääsimme lopulta. Aloitan kuitenkin "ihan alusta" eli ekoista supistuksista. Synnytyksen kestoksi on merkattu kuitenkin 12h 40min, josta ponnistusvaihe 16min ja jälkeiset 9min.

_____________________________________

Keskiviikko 17.9.
Puolenyön jälkeen alkoi supistella. Heräsin tunnin yöunien jälkeen, että vatsaan sattuu. Tajusin jonkin ajan päästä kuitenkin, että kyseessä on supistukset. Voimakkuudeltaan ei vielä ollut kovin kipeitä, mutta yön aikana supistuksia tuli kuitenkin koko ajan. Parhaimmillaan tuli 5 minuutin välein muutamia, mutta sitten taas väli piteni. Kipu ei myöskään ollut mahdotonta, otin panadolia ja kävin lämpöisessä suihkussa. Aamua kohti supistusten väli väheni ja seitsemän jälkeen aamulla simahdin sohvalle ja nukuin vajaat 2 tuntia.

Päivällä supisteli satunnaisesti: välillä muutaman kerran tunnin sisään, välillä harvemmin. Kipu ei ollut kovin voimakasta, mutta kyllä se toisinaan sai pysähtymään. Varsinkin, kun oltiin miehen kanssa Tampereella asioilla. Mies kävi jalkansa takia lääkärissä ja kävimme ostamassa miehelle kauluspaidan tuleviin hautajaisiin. Raxissa kun olimme syömässä tuli muutamakin supistus niin, että täytyi ihan pysähtyä ja odotella. Ei kuitenkaan mitään ihmeellistä.

Iltaa kohti supistukset alkoivat olemaan kivuliaampia. Ennen puoltayötä mies meni nukkumaan, että saa vähän unta, jos lähtö tulee.

Torstai 18.9.
Yöllä kellottelin supistuksia puhelimen sovelluksella (on muuten kätevää). Otin taas panadolia ja painuin suihkuun. Suihku ei kuitenkaan tuonut apua ja kuumassa ja kosteassa mua alkoi ahdistaa ja tulla heikko olo muuten. Katselin telkkaria ja supistuksia tuli noin 4-10 minuutin välein. Yritin välillä mennä myös sänkyyn ja nukkumaan, mutta aina kun olin nukahtamassa, heräsin supistukseen. Aamua kohti mentäessä kipu alkoi olla jo melko kovaa. Pohdin mielessäni olenko tarpeaksi kipeä ja tuleeko supistuksia tarpeeksi tiheään, kun keskimääräisesti tuli noin 7 minuutin välein. Yksi supistus kesti kuitenkin helposti 2 minuuttia ja oli todella kipeä. Herättelin miehen aamusta joskus ennen viittä ja mies kysyi vieläkö ehtii keittämään kahvia itselleen. Sanoin, että keittää ihan rauhassa, minä pakkaan loput sairaalakassista.

Taysiin minut on kirjattu sisään klo. 5.32. Pääsin samantien makaamaan käyrille ja sain lämpöisen geelipussin alavatsalleni, jossa supistukset tuntuivat eniten (takapuolen lisäksi). Makoilin sen 20 minuuttia käyrillä ja kaikki oli ok. Olin 2,5cm auki ja kaula oli jo kadonnut kokonaan. Kohta kätilö jo toi mulle sairaalavaatteet ja totesi, että tässä ollaan nyt synnyttämässä. Olin ihan ällikällä lyöty, koska olin ihan varma, että passittavat meidät vielä kotiin. klo 8 menin käyrille uudestaan ja mies lähti vähän ennen sitä ABC:lle aamupalalle. Olin 4cm auki ja lähtö synnytyssaliin oli edessä. Odotettiin vielä mies takaisin ja nousimme hissillä pari kerrosta ylöspäin ja pääsimme synnytyssaliin nro 13.

Kätilö kyseli millaisia toiveita minulla olisi ja sanoin, että epiduraalin varmasti haluan. Kuvailin kivun asteikolla 1-10 siinä vaiheessa olevan noin 7. Kätilö ehdotti, että menen suihkuun, mutta viereisestä huoneesta ehdittiin ensin. Se oli kuitenkin lopulta hyväkin juttu. Nyt kätilö valmisteli jo kaiken epiduraalia varten ja jätti minut ja miehen ihmettelemään supistusten tuloa ja menoa. Taisin torkahtaa ihan muutamaksi minuutiksi, kunnes havahduin tulevaan supistukseen ja kuului POKS! klo 9.30 meni lapsivesi ja siitä supistukset saivatkin ihan uuden ulottuvuuden. Tässä vaiheessa olin auki 6cm. Kätilö tilasi epiduraalin, jonka sain melko nopeasti. Onneksi, sillä supistukset olivat jo tosi kivuliaita. Yhtäkkiä mua alko kuitenkin pelottaan se epiduraalin laitto ja tihrustin siinä miehelle muutaman kyyneleenkin. Laittaminen ei kuitenkaan sattunut ollenkaan ja siitä 10-15 minuuttia eteenpäin ja helpotus saapui. Tunsin kyllä paineen edelleen takapuolessani, kun supistus tuli, mutta kipu katosi.

Kun kivut lähtivät epiduraalin myötä, olisi ollut luonnollisesti järkevää hiukan nukkua. Sain kuitenkin jonkun kummallisen virkeyskohtauksen, enkä ollut yhtään väsynyt, vaikka en ollut nukkunut yölläkään yhtään. Juteltiin ja naureskeltiin miehen kanssa, kunnes sitten lopulta hetkeksi torkahdin. En tiedä mitä kello oli, kun mulle tuli tunne, että nyt täytyy kakata ja alapäässä alkoi tuntua painetta. Mies kutsui kätilön ja olinkin sitten jo 10cm auki. Kätilö käski antaa periksi "kakantulotunteelle". Aiemmin jo epiduraali oli harventanut supistusten määrää, joten olin saanut oksitosiinia. Nyt supistusten väli lyheni, mutta vaikka paineen ja kakkaamisen tunne tuli samalla yritin vielä tiedostamattani estää sitä. Makaa nyt siinä sängyllä ja yritä antaa kakkaamiselle periksi. ;) Ei ihan luonnollisin ajatus.

Lopulta tunne alkoi kuitenkin pikkuhiljaa voimistua. Missään vaiheessa en kokenyt mitään mieletöntä ponnistamisen tarvetta ja kun lopulta pääsin ponnistamaan, se tuntui jopa vähän hassulta. Ei ollut suurta tarvetta ponnistaa, mutta niin vain ponnistettiin. Kätilö sitten kertoi jo puuduttaneensa valmiiksi välilihaa supistusten välissä, sillä episiotomia saattaisi olla tarpeen. Paikkani eivät kuulemma antaneet periksi, joten melko piankin kätilö leikkasi välilihaa ja sen jälkeen sain melko pian pään syntymään. Hartioiden syntyminen teki eniten kipeää ja muistanpa siinä vähän huutaneenikin. Se tunne, kun jotain "revitään" alapäästä väkisin oli siinä vaiheessa päälimmäisin, mutta onneksi se oli tosi nopeasti ohi ja klo 12.31 pieni tyttömme syntyi tähän maailmaan. Kätilö nosti melkein heti vauvan nähtäväksemme ja kysyi: "No, kumpi sieltä nyt tuli? Kumpi tuli?". Minua taisi siinä tilanteessa lähinnä naurattaa helpotuksesta, että rutistus oli ohi.

Isä sai leikata napanuoran, kun lapsi oli nostettu mun reisiäni vasten nojumaan. Siitä jonkun ajan päästä sain vauvan paitani sisään pötkötteleen ja siinä me koko perhe katselimme ihmeissämme toisiamme! Tyttö killitteli suurilla silmillään meitä ja ihmetteli mihin oli joutunut. Aika uskomatonta, että tuollainen pieni ihmisen alku oli tullut minun sisältäni. Jälkeiset syntyivät 9 minuutissa ja kätilö kursi epparihaavan kasaan, muuten en ollut saanut repeämiä tai muita. Olo tuntui itselläni niin kauan tosi hyvältä, kunnes lopulta kätilö auttoi minut suihkuun. Alkoi huimata ja tuli huono olo. Kätilö tajusi kysyä olemmeko jo saaneet syötävää (kätilö vaihtui synnytyksen jälkeen kätilöopiskelijaksi), emmekä olleet. Hän lähti heti tilaamaan sitä, sillä aikaa synnytyksestä oli kulunut jo useampi tunti. Ei ihme, että heikotti. Ruoka ja mehu helpotti onneksi oloa.

Pian syntymän jälkeen meille ehdotettiin pääsyä potilashotelliin ja muistaakseni illalla noin klo 18 aikoihin pääsimme siirtymään potilashotellin puolelle! Olimme hotellissa lopulta tosiaan sen 5 yötä, joten onneksi pääsimme omaan rauhaan ja saatiin olla yhdessä koko perhe. :)

_________________________________

Tulipas melkoinen romaani! ;) Kaikki ajat eivät ole ihan mielessä ja synnytyksen aikana ja sen jälkeen olin jotenkin ihan pihalla ja kaikki tieto katosi mun päästäni! Ärsytti, kun en nähnyt kelloa, kun se oli pääni takana. Kyselinkin mieheltä usein, että mitä kello on. Ihan kuin se olisi johonkin jotakin helpotusta tuonut.

Kaikki kätilöt, joiden kanssa synnytyksen aikana olin tekemisissä olivat todella mukavia! Synnytyksen hoitanut kätilö oli juuri sopivat jämäkkä, mutta ystävällinen ja kannustava. Eniten pelkäsin, että saan jonkun "pirttihirmukätilön", koska olen välillä vähän sellainen "mielenipahoittaja". ;) Tämä oli kuitenkin juuri sopivassa suhteessa kaikkea. Synnytyksen jälkeen salissa asiat hoitanut kätilöopiskelija oli aivan huikean ihana ihminen ja hän hoiti kaikki asiat mallikkaasti.

Potilashotellissa oli myös mukavat kätilöt. Vaikka kaiken kaikkiaan olin tekemisissä todella monen eri kätilön kanssa hotellissa ollessamme, sattui eteen vain yksi ei-niin-mukava-kätilö. Hän sai minut tuntemaan itseni jotenkin todella epävarmaksi ja jos piti jotakin apua kysyä esim. imetykseen, odotin mielelläni ensin, että vuoro vaihtuisi. Kuitenkin kaiken kaikkiaan kokemus potilashotellissa oli todella positiivinen ja hyvä ja apu oli aina saatavilla! Suosittelen todella, jos mahdollisuus sinne vain on päästä.