maanantai 22. joulukuuta 2014

Ikää 3kk, mitä meillä osataan?

Aiemmin en ole tehnyt listauksia mitä meillä osataan ja tehdään, kun on tullut täysiä kuukausia ikää! Nyt ajattelin kuitenkin sellaisen väkästä. Onhan tuo oppinut kaikenlaista ja uutta yritetään oppia joka päivä. Tai kai sitä ihan oikeasti opitaankin, eikä vain yritetä. ;)

- Rytmiä on alkanut päivään löytyä, mutta en uskalla kauheasti eritellä "ääneen" miten, koska se heittäisi välittömästi häränpyllyä.
- Vaunuissa yhdet pitkät päikkärit ~5 tuntia
- Nukkuu omassa huoneessaan pinnasängyssä
- Syö 1-3 kertaa yössä, riippuu mihin aikaan ja millä "fiiliksellä" on päästy nukkumaan.
- Viihtyy välillä pitkiäkin aikoja leikkimatolla (toisinaan jopa 30-60min).
- Yrittää entistä ahkerammin kääntyä selältä vatsalle, muutaman kerran on jo melkein onnistunut, mutta kun käsipeekele on tiellä.
- Vatsalta selälleen on kierähdellyt vahingossa pään viemänä aiemmin. Nyt kun hallitsee päätä vähän paremmin, kierähdyksiä ei ole juuri sattunut.
- Kannattelee päätään vatsallaan pitkiäkin aikoja.
- Sylissä yrittää ährätä itsensä aina istuvaan asentoon.
- Tutti ei kelpaa, tai tuttipullo sen paremmin...
- Nyrkit sitäkin paremmin, toisinaan kokeillaan mahtuisiko molemmat samaan aikaan tai työnnetään toisella toista.
- Tissillä syöminen on toisinaan hankalaa ähräämistä, jonka syytä ei kukaan voi tietää. Toisinaan syynä on edelleen ilma vattassa.
- Väläyttelee hymyjä kaikille: äitille ja isille helposti ja herkästi, muille pienen pohdinnan jälkeen
- Juttelee ja kiljahtelee (väyyyy ja ääyyy on yleisimmät "sanat")
- Paras juttukaveri äitin lisäksi on Paavo (eli neuvolasta saatu hymynaama, joka komeilee hoitopöydän vieressä).
- Lempilelu on ehdottomasti Herra Kirahvi, jota halaillaan ja tungetaan suuhun, jos hyvin osuu kätöseen.
- Tavoittelee tavaroita käsillään, saa niistä jo melko hyvin napattua myös kiinni
- Pitää vielä melko paljon käsiään myös vain nyrkissä
- Neuvolassa 18.12 painoa 5750g ja pituutta 61,5cm
- Vaatteissa kokona suurimmaksi osaksi 62, joka joillakin merkeillä on jäämässä jo naftiksi ja joillakin on justiinsa passeli.
- Vaipoissa käytössä Liberon 3-koko

Herra Kirahvi 

Kyljelleen mennään jo sujuvasti!

2 kommenttia:

  1. Nyrkit maistuu meilläkin ;) Mun pitäis tehdä 4kk-postaus, mutta en oo vielä jaksanut. Ehkä joulun jälkeen!

    VastaaPoista