tiistai 12. toukokuuta 2015

Eroahdistusta ja tissittelyä!

Mun piti aiemmin kirjoittaa meidän likan syömisestä. "Hyvä", etten ehtinyt. Tilanne on meinaan jo ihan toinen. Tuossa alkoi jo olla niin, että tissi ei oikein enää kelvannut (paitsi öisin) ja korvikekin upposi heikonlaisesti (välillä enemmän ja sit toisinaan ei paljon mitään). Nyt kuitenkin tissi taas kelpaa ja useammin kuin tässä hetkeen. Korvike menee vielä huonommin, mutta ei kai se haittaa, kun tissi kelpaa. Minä kyllä (hyi mua) menisin mieluummin tohon korvikkeen suuntaan. Varsinkin nyt, kun eroahdistustakin on reippaasti.

Toisaalta olen myös ajatellut, että se eroahdistus voisi mahdollisesti olla syynä tuohon, että tissillä ollaan mieluummin. Välillä tilanne on parempi ja välillä parempi tuon eroahdistuksen kanssa. Jos on yhtään väsyä, niin en saa lähteä edes vessaan. Toisinaan tuo viihtyy yksikseen leikkimässä tai isin kanssa pitkäänkin ja sit joskus jos oon esim. käyny kaupassa, niin kotona ollaan kiukuttu se koko aika.

Tällanen eroahdistus on kyllä melkosen hanurista... Mää ajattelin, että kun neiti kasvaa, niin on parempi jättää hoitoon päiväksi tai illaksi. Ei nyt kyllä hyvältä näytä. Ja mää kun oon ajatellu, että nyt on helpompi itekin lähteä, mutta en oo tajunnu tällasta kehitysvaihetta ollenkaan.

Synttärilahjaksi sain hemmottelukasvohoidon ja sen otan kyllä tässä keväällä käyttöön ja sitten tuo likka huutaa, jos on huutaakseen. En mää voi 24/7 olla tavotettavissa... Plaah!

Neiti on innoissaan äitin lehdistä. Pitkään ja hartaasti touhusi tuossa lehtien keskellä ja repi niitä. Minä keräsin keräystuotteet parempaan talteen ja vahdin, ettei olla sotkussa tuon johdon kanssa.

2 kommenttia:

  1. Varmaan se tissillä oleminen liittyy juuri tuohon eroahdistukseen, saa siitä kaipaamaansa läheisyyttä. :) Tsemppiä, muistan vielä itsekin miten raastava vaihe tuo välillä oli.

    VastaaPoista