Aika ilmeisesti kultaa muistot...

Huoh... Äitini ei nyt ihan taida enää tajuta tätä pikkulapsi aikaa. Niin ne hommat varmaan unohtuu ja muistot kultaantuu. Enkä sano tätä pahalla, mutta hän ei taida nyt ihan tajuta mun pointtiani joissakin asioissa. Esimerkiksi mökille lähtemisessä. Kun tontilla on monta mökkiä ja iso tontti, jonka toisessa päässä on muun muassa ulkovessa, niin ei se olo niin vaivatonta ole. Aina joku tavara on eri paikassa ja vessaankin mennessä on aina odotettava, että joku on hollilla, jotta voi lähteä. Omakin syöminenkin usein vaatii jonkun muun "avuksi", koska omat ruuat on eri paikassa kuin missä likan kanssa oleillaan.

Kyllähän se äiti siinä on apuna, mutta ärsyttää, kun ei voi olla niin rennosti kuin kotona. Täällä voin syödä ja käydä vessassa miten lystää ja tuo neiti pyörii sitten tuossa jaloissa. Mökillä järven rannalla vielä on usein kylmä tuulikin, että likalle täytyy pukea kauhee arsenaali päälle kesälläkin, varsinkin tänä kesänä. No okei, tossa oli vähän omaa ekstraa, mutta esim. aamuisin on oikeesti aika kylmä ja haalaria vedetään niskaan.

Olen alkanut reippailemaan neidin kanssa. Ja täytyyhän lapselle paikalliset nähtävyydet esitellä. :)

Sitten ollaan puhuttu kirpparille menosta äiten kanssa. Tykkään käydä kirpparilla. Se on mulle sellanen rauhallinen hetki, että oon jättäny neidin isin kanssa ja menny rauhassa kierteleen. Nyt sitten miljoonan eri mutkan kautta neitiä ei saadakaan huomiselle kirpparipyörähdykselle hoitoon, vaan tuo tulee mukaan. Juu siellä on myös äitini ja siskoni, että onhan meitä siinä. Mutta ei tää nyt mennyt kyllä niinkuin suunnittelin. Kyseessä vielä iso kirppis ja vaikka kuinka joku muu siinä olisi tuon likan kanssa, niin ei sitä vaan äitinä pysty oleen sataprosenttisesti rentoutunut ja hyvillä mielin, jos vähän matkan päässä oma lapsi kiukkuaakin.

Ja sitten perjantaina lähdetään pienelle päiväreissulle äitin, siskoni ja tämän kahden lapsen kanssa. Mies on jo töissä, niin hän jää kotiin. On oikein vuokrattuna isompi auto, että kaikki me 6 henkeä mahdutaan. Mietinpä vaan, kun on pari yötä oltu mökillä ja jo edellisenä päivänä liikenteessä, niin kuinkahan rentouttava reissu on likan mielestä. Äitini totesi, että pitää tottua siihen, että mennään. Loukkaannuin kyllä vähän, koska me ollaan paljon menty neidin kanssa ja kuljettu. Se tavallinen, hyvä arki on kuitenkin aika tärkeetä kans ja sellaset putkeen sovitut ohjelmat on välillä aika rankkoja.

Kaikkihan saattaa mennä tosi hyvinkin, eikä tietty etukäteen mitään pitäis märehtiä. Mutta jotenkin tuntuu, että ehkä se on jo unohtunut millaista (ja kuinka rankkaa välillä) elämä pienen ihmisen kanssa on. Plaah! Tyhmää toisaalta valittaa, koska äiti on ollut aivan mieletön apu neidin hoitamisessa. Siitä suuren suuri kiitos hänelle. Kuitenkin välillä tuntuu, että käsitykset ja maailmat on hirveen kaukana toisistaan...

ISO P.S. Työkuvioihin tuli selkeytystä sitten kertaheitolla! Ex-pomo soitti ja tarjosi mulle kuukauden sijaisuutta. Ajattelin tarttua, että pääsen vähän kokeileen miltä se työnteko maistuu ja saa isikin viettää likan kanssa aikaa kotona. 10.8 menen vanhaan työpaikkaan sitten hetkeksi takaisin ja mies ja kotiin. Ja tultiin siihen tulokseen etten kuitenkaan hae sitä työtä, josta edellisessä postauksessa puhuin. Olen aiemmin ajatellut, että miehelle olisi tärkeintä, että rahaa olisi enemmän. Nyt kuitenkin mies piti tätä huimana etuoikeutena, että olen työttömänä ja pystyn siis olemaan paremmalla rahalla neidin kanssa kotona. Joten olen siis. Sopii mulle. :) Mutta välissä käyn vähän kokeilemassa, että millastas se työnteko olikoon. ;)