Noin 5 minuuttia tuijotin tota otsikkokohtaa ja kirjotin jotain ja pyyhin ja toistin tän useaan otteeseen. On pää melko sekasin ja tunteet vaihtelee melkosella vauhdilla... Eniten rassaa tällä hetkellä se, että miehen sisko sai selville, että olen raskaana. Tylysti sanottuna siinä on viimeinen ihminen, jonka olisin halunnut tietävän. Olimme miehen suvun kanssa mökillä viikonloppuna ja kiinni jäin kieltäytyessäni alkoholista (selittelin kyllä antibiootteista). Kaiken kruunasi, että olin unohtanut digikameraan raskaustestikuvan, joka miehen sisko löysi, kun selaili kuvia.
Kyseisen ihmisen kanssa meillä on ollut ylä- ja alamäkiä ja omasta mielestäni liikaa niitä huonompia. Rankinta tässä on se, että miehen sisko ei varmasti jätä mua rauhaan. Hän on niin pirun yli-innokas. Mies oli hänelle jo sanonut, että antaisi olla. En usko, että tehoaa. Kerroin hänelle keskenmenoista ja siitä, etten kauheasti halua nyt hössötystä. Mutta eniten mua pelottaa se, jos tässä käy huonosti... Muistan sen tunteen, kun viikkoon en halunnut puhua oikein kenenkään kanssa. Se tuska siitä, että ihmiset voivottelee, kyselee vointia tai soittelee oli todella painostava. Ja miehen sisko tuskin ymmärtää sen luokan hienovaraisuutta. Hänellä on myös ollut tapana hiukan sekaantua meidän elämään.
Huomenna ollaan sitten viikoissa 6+0. En ole viikkoja ajatellut sen kummemmin. Eilen nopeasti kävin laskurilla katsomassa viikot. Loppuviikosta ajattelin tehdä digin, jonka pitäisi sitten näyttää 3+. Jos ei näytä, niin saan alkaa sitten varmaan virallisesti panikoimaan... Tai siinä tapauksessa aion soittaa neuvolaan ja pyytää päästä verikokeeseen samantein. En kyllä jaksaisi yhtään stressata, mutta toisaalta, en jaksa epävarmuuttakaan. Tai sitähän se koko ajan on, mutta jos ymmärsitte... :)
Olen myös yrittänyt olla liikaa pohtimatta mitään oireita. Tissit ei kauheasti ole olleet kipeät enää. Se vähän huolestuttaa, koska viimeksi ei kauan mennyt tissien kipuilun loppumisesta, kun meni kesken. Nyt on tuntunut välillä menkkamaisia kipuja vatsassa ja pari kertaa sellasta pientä pistävää. Ja suoraan ja rumasti sanottuna myös jonkinlaisia kaasuvaivojakin on ollut entistä enemmän parina viime päivänä. ;) Väkisinkin sitä vertailee, että mitä oli aiemmin ja mitä on nyt.
Menettämisen pelko on edelleen liian suuri. En uskalla iloita, en meinaa välillä edes tajuta, että olen raskaana. Välillä havahdun siihen, että: "Hei, en muuten saakaan syödä tätä", kun on jo tullut hetki syötyä jotain. Joskus oikein hätkähdän sitä. "Ai niin! Määhän oon raskaana!" Mutta kuinka pitkään, sitä kun ei kukaan voi tietää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti