Ensiaskeleet!

Yksi superylpeä äiti täällä hei! Miten sitä voikaan olla näin innoissaan uusista taidoista, varsinkin kun ne eivät ole edes omia? :D On tämä äitiys ihmeellinen juttu.

Suu tiukasti viivana, kädet sivuilla tasapainona ja siitä se askel on lähdössä!

Eilen, lauantaina, meidän neiti otti ensimmäiset askeleensa ilman tukea! Taisi olla keskiviikko tai torstai, kun näin likan nousevan ekaa kertaa seisoon ilman tukea. Sen yhden kerran sinä päivänä, seuraavana päivänä jo muutaman kerran. Sitten lauantaina, kun haimme likkaa mummulta ja vaarilta hoidosta, niin nousi siinä jo monta kertaa ilman tukea pystyyn. Menimme sitten vielä käymään toisellakin mummulla ja siellä nousi seisomaan melko lähellä mummua ja puoliksi yritti lähteä mummua kohti ja puoliksi taisi vähän horjahtaa innostuksissaan ja otti sellaisen korjausliikkeen, joka oli vähän niin kuin puolikas askel.

Minä tietysti olin jo tästäkin hillittömän ylpeä! Sitten kuitenkin hetken päästä neiti nousi melko lähellä sohvapöytää jälleen seisomaan. Laitoin puhelimeni houkutteeksi pöydälle, jotta neiti lähtisi kohti. Tuo meni jo kykkyyn ja selvästi mietti konttaamista. Sitten varmaan punnitsi asiaa uudestaan, että " toi puhelin on kuitenkin tuossa pöydän päällä ja mun tarttee kuitenkin sit nousta taas." Niinpä likka ponnisti takaisin pystyyn ja otti nyt ihan selvän askeleen kohti sohvapöytää ja puhelinta, ennen kuin oli tarpeeksi lähellä ottaakseen tukea.

Tänään askelreenit ovat jatkuneet ja päivällä tuli jo kaksikin askelta putkeen. Sitten ihan rauhassa katseltiin miehen kanssa telkkaria. Mies sohvalla, minä fatboylla, kun likka nousi seisomaan melkein keskellä olkkarin lattiaa lelu kädessään. Ja tosta noin vaan lähti kohti tv-tasoa. VIISI varovaista askelta tarvitsi ottaa, että pääsi ottamaan tasosta tukea. Selvästi tuo "puita pitkin" kävely on aikalailla selkärangassa, sillä tuossakin häki vähän sellaista kylki edellä menoa. :D

Parempi kuitenkin pääsääntöisesti vielä pitää jostakin kiinni! ;)

Mutta huikeeta! Oon niin ylpee äiti. Tulihan ne ekat askeleen ennen 1-vuotispäivää. Eihän sillä tosiaan mitään väliä ole, mutta olen jotenkin jo tosi innokkaana odottanut kävelemistä. Lisäksi anoppi on kysellyt siitä asti kun neiti on ollut 9kk, että "joko se kävelee?" Ja siis joka kerta, kun on puhunut miehen kanssa puhelimessa tai ollaan nähty... Miehen puolella on siis opittu tosiaan aika aikaisin käveleen. ;) Minä itse olen ollut 1v ja 1kk, kun olen alkanut kävellä.

Mutta voi miten ihanaa tämä nyt on. Enkestäenkestäenkestä! Näin Puutalobaby-blogin Kristaa lainatakseni. ;)