Odottamisen sietämättömyys...

Viimeisimmät postaukset on kaikki taitanu olla lähinnä "nyt musta tuntuu" -tyylisiä avautumisia, mutta samalla linjalla jatketaan. Koska en tosiaankaan uskalla vielä innostua tästä asiasta. Tein tänä aamuna uuden testin ja viiva oli edelleen haalea. Kyllähän sen nyt erotti, mutta ei ollut vahvistunut. Mitään mystisiä verenvuotoja ei kuitenkaan ole tullut, joten sen osalta kaikki hyvin. Nyt kuitenkin pitäisi varmaan malttaa vähän useampi päivä tässä välissä ennen kuin uskaltautuu taas tekemään uutta testiä.

Ymmärtääkseni kyllä ne raskaushormoniarvot saattaa aika yksilöllisiä olla, että miten nopeasti siis kohoaa. Joka tapauksessa, edellinen kerta on vielä kirkkaana mielessä, joten olen koko ajan hiukan kauhuissani. Mies on ollut ihana, mutta myös huolestunut tästä vauvahankkeesta. Tottakai häntäkin elämän muuttuminen pelottaa. Harmi vain, että hänen piti ottaa se puheeksi lauantai-sunnuntai välisenä yönä, kun olimme lähdössä yökerhoon tanssimaan (minä tietty kuskina). Meni vähän fiilikset, kun piti alkaa vakavista puhumaan sellaisella hetkellä.

Tiedän, että miestä pelottaa ainakin se, ettei hän enää ehtisi saamaan yhtään omaa aikaa. Omalla ajalla hän tarkoittaa lähinnä salilla käymistä. Kiitos tästäkin hänen työkaverilleen, joka lähinnä jakaa hänelle niitä negatiivisia puolia lapsista. Nämä on sellaisia asioita, joita täytyy puhua läpi, mutta aika ja paikkakin täytyisi olla oikea. Minä ainakin todella haluan miehelle suoda sen ajan, että hän pääsee salille, se on hänelle todella tärkeää. Minuakin pelottaa tulevaisuudessa moni asia tottakai. Mutta onhan mies niistä söpöistäkin jutuista puhunut... Hän on pitkään suunnitellut jalkaansa tatuointia ja nyt hän puhui asiasta jo sillä asteella, että sen voisi suunnitella niin, että siihen sitten tulevaisuudessa voisi aina lasten nimet lisätä. <3